Ekaa kertaa synnyttämään..

Hei ! Ajattelin kommentoida, vaikkei varsinaisista kivunlievityksestä ole paljoa kokemusta, yhdessä synnytyksessä ollut parakervikaali/pudendiaali-puudute, kaksi synnytystä luomuna .



Kipua ei kannata pelätä, ota se vastaan aina ajatuksella, että se vauva on joka supistuksella lähempänä syntymää, kipu ei ole sietämätön, hengitys, ja pieni liike auttaa aika hyvin, lisäksi supistuksien välissä on aina tauko, jolloin voit levätä, ja kerätä voimia.

Muistat vain rentoutua, ja olla positiivisella mielellä, se on yksi parhaimmista kivunlievityksistä =)



Sairaalaan lähdöstä . . Huomaat sen kyllä itse varmasti, koska synnytys on alkanut, joko vesien menolla, tai säännöllsistä supistuksista, jotka kyllä tunnistaa harjoitus-supistuksista, ovat terävämpiä, ja säännöllisiä . Lisäksi limatulppa voi irrota supistuksien aikana, tai jopa aiemmin, josta voi mennä vielä viikkokin ennen varsinaisen synnytyksen käynnistymistä.

Olet varmaankin? saanut synnytysvalmennuksessa ohjeet, miten kauan olet kotona supistuksien kanssa, ja milloin olisi hyvä lähteä kohti sairaalaa.



Kivunlievityksistä voisin todeta, että myös suihku, ja suihkuttelu auttaa hyvin, keinutuoli on aika kiva juttu myös =)



Avoimin, iloisin, ja reippain mielin synnyttämään, ilman suurempia suunnitelmia, ja oikein ihanaa loppu-odotusta sinulle, ja rentoa synnytystä =)

Avoimin mielin sanon minäkin :) Liikaa ei kannata suunnitella, koska jokaisella se synnytys on erilainen, eikä sitä tiedä ennenkuin siinä tilanteessa haluaako esim. epiduraalipuudutuksen vai jotain muuta, vai pärjääkö peräti ilman. Hyvä tietysti ottaa selvää mitkä lievitykset ovat mahdollisia, tosin kätilöt ovat sitten sitä vartenkin paikalla että opastavat ja neuvovat :)



Lähtöhetken kyllä luultavasti osaat sitten tositilanteessa loppujenlopuksi päätellä, mutta soitto sairaalaan kannattaa, osaavat puhelimitse neuvoa kannattaako vielä pysyä kotosalla vai tulla sairaalaan. Mieluummin olen itse kuitenkin lähtenyt ajoissa, enkä ole kotona kärvistellyt kovin pitkään.



Kivun määrä on kovin yksilöllinen, toisilla on kovatkin tuskat (sanoisin kuuluvani tähän ryhmään itse....) ja toisilla kivut ovat ihan siedettävät. Sitä ei etukäteen tiedä. Mutta hetki kerrallaan, ja mulla esim. ilokaasu on auttanut ensi hätään, mutta epiduraali ollut loistava lievitys lopulta. Toki rentoutuminen, " synnytyslaulu" -ääntely, hengittely, liikkuminen , hieronta ym. ovat myös helpottaneet, mutta eivät sitten lopulta riittävästi minun synnytyksissä..

Epiduraalin laitto ei ole minulla sattunut yhtään.



Muistan että itse esikoisen synnytyksessä yllätyin, miten kaikki " estot" kyllä hävisivät, luulin esim. etten " kehtaa" äännellä tai " laulaa" - mutta kummasti keho vaan tiesi mikä lievittää, moni asia tulee luonnostaan, eikä siinä tilanteessa mieti enää pätkääkään mitä kehtaa tehdä ja mitä ei..



Tsemppiä ja rohkeutta ja rentoutta matkaan! Hieno ja mullistava kokemus edessäpäin sinulla, ei kannata liikaa jännittää etukäteen, vaan ottaa tilanne kerrallaan kun se aika koittaa! :)

Haluaisin vielä lisätä sen, että jokaiselle synnytys on täysin yksilöllinen kokemus. Muiden tarinoita lukemalla voi päästä fiilikseen siitä, mitä tuleman pitää, mutta niiden avulla ei voi tietää, miltä se tulisi omalla kohdalla tuntumaan (tai kuinka kauan se tulisi kestämään).



Tiedän esimerkiksi monen muun kirjoittajan teksteistä, että minulla ei ole koskaan voinut olla NIIN kipeitä synnytyksiä kuin monella muulla (edes esikoiseni, joka oli " elefantin kokoinen" , ei syntynyt sellaisella tuskalla). Kysymys ei siis ole pelkästä kivunsietokyvystä, vaan siitä, että eri henkilöiden synnytykset ovat vain tyystin erilaisia! Ihan fysiologiset perusasiat, kuten lantion koko vaihtelee paljon naisten (jopa melko samankokoisten välillä).



Tämän lisäksi samalle naisellekin voi tulla aivan erilaisia synnytyksiä: ne alkavat eri tavoin, eri ajankohtina, eri kohdun kypsyyshetkinä jne, joten oikeasti mitään yleispätevää on hankalaa sanoa.



Ohjeeksi:

- Tietoa (mm kivunlievitykseksi) on hyvä kerätä, jotta tietää, mistä on kyse.

- Synnytyksestä ei saa mukaansa prenikkaa, vaikka olisi kuinka kärvistellyt: kannattaa siis tuntea itsensä ja pyytää kivun lievitystä, jos/kun siltä tuntuu.

- Synnytyksiä ei kannata vertailla. Ne eivät ole yhteismitallisia.

- Kauhukertomuksia ei kannata kuunnella (eikä myöhemmin kertoa)



Onnea matkaan! Avoimin mielin!

Minäkin yhdyn noihin mietteisiin, ettei synnytystä kannata kamalasti suunnitella. Heittäytyy mukaan vaan ja ehkä uskoo kätilöä -tai sitten ei, jos oma tunne sanoo ihan toista kun kätilö! Paitsi joskus on pakko uskoa sitä kätilöä silti.



Mulla on ollu kahdessa synnytyksessä epiduraali ja yhdessä kohdunsuunpuudute ja oma kokemukseni on ollu se, etten enää epiduraalia antais laittaa, jos vielä synnyttäisin. Se ei vie minulta kipua, mutta tekee ihan veltoksi, avuttomaksi ja toimintakyvyttömäksi, viimeksi sain viellä kamalan palelukohtauksenkin ja se totaalinen kyvyttömyys liikuttaa itseään, edes kääntää kylkeä, tekee olon niin toisten armoilla olevaksi, että mulle epiduraali ei sovi.

Kaikenlisäksi mulla on ollu ponnistusvaikeuksia niissä synnytyksissä, joissa oli epiduraali, ponnistusvaihe kesti 15-20 minuuttia, kun siinä, jossa oli kohdun suun puudute hyppäsin ylös, huusin että se tulee nyt ja kätilö koppas vauvan kiinni. Mulla oli tarve päästä ylös myös niissä synnytyksissä, joissa epiduraali oli, mutta kun olin kun perunasäkki, niin ainoa mitä voi tehdä, oli nostaa sängynpäätyä. Se tosin auttoi, pää tuli näkyviin heti, kun sängyn päätä nostettiin.

Kätilö väitti, ettei vauva voi syntyä istuma asennossa, päätyä on pakko laskea, vaikka mä yritin miten inttää vastaa, mutta kyllä se sieltä lopuulta makuultaankin tuli.



Synnytyksessä on sellainen hassu piirre, että niin uskomattomalta kun se tuntuukin, kun se ohi, sen unohtaa. Vanhat naiset aina sanoivat niin, ja musta se oli outo väite, kun taas nuoremmat tuntuivat tietävän minuutilleen, miten synnytys on menny. Nyt synnytyksen itse kolmesti kokeneena, mä luulen, että ne nuoret on luntannu, ne on lukenu jostain papereista mitä on tapahtunu ja koska;).

Toisaalta niillä vanhemmnilla naisilla ei ole myöskään ole ollu vaihtoehtoja mietittävänä, ei puudutustapoja, synnytysasentoja tms, vaan se mitä vastaan tuli oli otettava sellaisena kun se vastaan tulee. Uskon, että myös se asenne edesauttaa sitä, että synnytys " unohtuu" heti kun vauva on ulkona.



Riippuu siitä, miten pitkä matka sairaalaan on, mutta mä sanoisin, että sinne kannattaa lähteä mieluummin ennemmin kun myöhemmin. Mulla on itellä ollu helppoa, kun synnytykset on alkanu lapsiveden menolla ja kaksi on lopulta käynnistetty, mutta kestoa on ollu 1. kerralla 4h15 min ekasta supistuksesta, ja kun sairaalaan on tunnin matka, niin toisella kertaa tosiaan lähdettiin heti kun alkoi supistelemaan, vaikka synnytys sitten alkoikin vasta aamulla seitsemän maissa. Sairaalaan mentiin yöllä kolmen maissa ehkä. Kolmannesta olinkin sitten taas pari vuorokautta sairaalassa odottamasta käynnistystä korkean lapsiveden menon jälkeen ja kolmas synnytys taisi kestää kuutisen tuntia. Synnytys ei välttämättä kestä kovin kauaa, jos sitä matkaa sairaalan on, kannattaa lähteä näyttäytymään kun siltä tuntuu.