Taaperon " karsastus"
Heippa!
Otsikointi on vaikeaa, koska en tiedä kutsutaanko meidän poikamme " silmävikaa" karsastukseksi.
Poika on vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen. N. kuukausi sitten huomasin autoreissulla pojan silmässä jotain outoa. Toinen silmä ikäänkuin katsoi " sivulle ylös" , toisen katsoessa yläviistoon. Ongelma rupesi ilmenemään aika-ajoin, ikäänkuin poika ei välillä muistaisi " keskittyä" silmiensä hallintaan. Koskaan pojalla ei ole todettu karsastusta tai muuta poikkeavaa silmien toiminnassa. Minulla on pienenä tyttönä ollut karsastusta, mutta isällään ei.
Voiko tällainen vaiva ilmetä yhtäkkiä? Mistä voisi olla kyse?
Lastenlääkäri on tilattuna ensi maanantaille, mutta kiinnostaisi kuulla muilta kokemuksia.
Kommentit (3)
Googletin jo eilen asiaa ja kuten arvata saattaa - " näin" vain ne pahimmat tulokset :( Eli alkoi vähän pelottaa. Eipä tässä auta kun odotella ja toivoa parasta.
Löysin täältä Vauva-lehden keskusteluista yhden tuloksen, jossa puhuttiin piilokarsastuksesta. Tuossa tapauksessa lapsen silmät alkoivat karsastaa väsyneenä, tai kun ei jaksanut keskittyä oikein kunnolla. Meillä olen huomannut sen ilmenevän samoissa tilanteissa.
Onneksi otettiin hoitokuluvakuutus pojan päivähoidon alettua. Nyt voidaan viedä ihan " oikeille" lastenlääkäreille terveyskeskusrumban sijaan.
Voi kun tunnen myötätuntoa kohtaasi - itsekin olen kova huolestumaan ja jotenkin ajatukset jäävät kiertämään sitä pahinta vaihtoehtoa, vaikka järki käskee muuta.
Lämpimin ajatuksin voimia ja rauhallista mieltä sinulle lähettelee
Nikka
Moi!
Olin puolitoistavuotiaani kanssa neuvolalääkärissä pari viikkoa sitten. Siellä lääkäri kyseli mahdollisesta karsastuksesta ja totesi vain sitten, että eihän tämän ikäisellä enää saisikaan karsastaa (vauvoillahan se voi olla ohimenevää).
Tuttavani tyttären silmät alkoivat karsastaa n. 2-3 -vuotiaana ja silloin lääkäri oli todennut, että jos tulee yhtäkkistä karsastusta, on mentävä kiireesti tutkimuksiin mahdollisten aivosaurauksien poissulkemiseksi. Mutta en halua pelotella: tässä kyseisessä tapauksessakin oli ihan tavallinen karsastus kyseessä ja lapsi sai silmälasit.
Hyvä että olette menossa tarkistuttamaan silmät!
Silmälasipäisen elämä on ihan mukavaa! T. Nikka 8-)