Ateistit! Miksi ette usko mihinkaan jumalaan? Mika on perimmainen syy siihen? Enta mita ajattelette siita, etta suurin osa ihmisista uskoon johonkin? Ajatteletteko heidan kaikkien

Enkä koe, että elämäni tarvitsee jotain jeesustajumalaauskontoa. Elämäni on sen verran hyvin (enkä ole vaikeinakaan hetkinä turvautunut uskontoon).



Maailmassa tapahtuu niin paljon ikäviä asioita ja maailmassa on kyllä kaksi niin eri ääripäätä, köyhät kehitysmaat ja rikkaat länsimaat, että tuntuu hyvin oudolta, että joku kaikkivaltias jumala sallisi näin ison epäkohdan. Miksi kituuttaa köyhiä länsimaita? Miten sairas joku jumala voi olla, jos olisi olemassa, ihan päästään vialla?



Jos mä olisin jumala, niin poistaisin sodat, köyhyydet, sairaudet ja kaikki negatiiviset asiat. Kaikki ihmiset olisivat onnellisia ja asiat olisivat hyvin.

S80:

Jos mä olisin jumala, niin poistaisin sodat, köyhyydet, sairaudet ja kaikki negatiiviset asiat. Kaikki ihmiset olisivat onnellisia ja asiat olisivat hyvin.

En tiedä, mistä jo lapsena kumpusi se ajatus,että Raamatun tarinat eivät ole " jumalan sanaa" vaan tarinoita tarinoiden joukossa jne, sillä vanhempani ovat ihan tavallisia ihmisiä jotka uskovat jumalaan.



Olisiko kovalla kirjojen lukemisella ja ylipäätään vallan mahdottomalla tiedonhalulla ylipäätään ollut osuutta asiaan. ;) Eikä uskomiseen mielestäni tarvittaisi edes todisteita, sillä uskohan on uskoa, ei tietoa.



Silti kunnioitan kaikkien muiden uskoa ja ystäväpiiriini kuuluukin montaa eri uskontoa harjoittavaa tyyppiä. En edes pidä uskovaisia noin yleensä minään hihhuleina, ainakaan itse en tunne ketään sen kaltaista.



Uskonto voi olla suurena apuna ja lohtuna monelle ihmiselle, ja joskus jopa kadehdin sellaista henkistä olkapäätä johon nojata.

En usko ufoihinkaan, miksi sitten uskontoihin, joista on juuri yhtä paljon tieteellistä näyttöä kuin ufojen vierailuista?



Suurin syy siihen, että en voisi omaksua mitään maailman monista uskonnoista omakseni, on uskovaisten omahyväisyys ja vakaa usko siihen, että he ovat oikeassa ja kaikki muut väärässä. Minusta uskonnot ovat kaikki saman pyskologisen tarpeen ilmentymää. Eri uskonnoissa traditioiden avulla sama asia, korkeampi voima ja kohtalon johdatus, on vain puettu eri asuihin. Minä uskon ihmisiin, en jumaliin.



Koen uskonnon olevan jollakin lailla epä-älyllistä. Miksi minun pitäisi hakea voimaa elämääni uskomalla johonkin, jonka olemassaolosta ei ole mitään todisteita?

enkä ole koskaan tuntenut tarvetta uskoa mihinkään yliluonnolliseen tai turvata jumaliin. Jos tuollainen tarve joskus tulee, niin aion ottaa uskon vastaan jos se on tullakseen. Omalla kohdalla tosin pidän sellaista tilannetta aika epätodennäköisenä. Ymmärrän kuitenkin, että uskominen on inhimillistä ja suurimmalla osalla ihmisistä on siihen tarve. Pidän tarvetta uskoon vain yhtenä inhimillisenä ominaisuutena, enkä laita uskottomuutta tai uskomista paremmuusjärjestykseen.



Oikeastaan olisikin mielenkiintoista, jos rupeaisin jossain vaiheessa uskomaan johonkin yliluonnolliseen, niin näkisin maailman siltäkin kannalta. Kristinusko ja luterilaisuus on meidän kulttuuriperintöämme, mutta omalla kohdalla on luultavasti yhtä todennäköistä että minusta tulisi muslimi, ortodoksi tai buddhalainen. Tai sitten epämääräiseen " yleiseen jumaluuteen" uskova.

jumalaan/jumaliin, vaikka tosiaan ihan keskivertouskovaiskodissa kasvoin. Muistan joskus rippikouluaikanakin toivoneeni tulevani uskoon, mutta kertakaikkiaan kaikki uskonnolliset tarinat tuntuivat minusta niin uskomattomilta, epäloogisilta ja ennen kaikkea ns. poliittiselta vallankäytöltä, jossa ihmiset saadaan uskomusrakennelmien avulla toimimaan tietyllä tavalla.



Joku kiinnostus siihen, miksi ihmiset uskovat kuitenkin on aina ollut ja olen myöhemmin opiskellut mm. uskontotiedettä ja kulttuuriantropologiaa. Ja tosiaan mitä enemmän erilaisista kulttuureista ja ihmisen psykologiasta luen, sitä mahdottomammalta tuntuu, että koskaan mihinkään näistä tarinoista uskoisin; selitykset uskonnoille löytyy niin selkeästi ihmismielen rakenteesta, historiasta, erilaisten kultturien ylläpitorakenteista jne. Minun mielestäni uskominen vaan on hassua ja tarvitsee ehkä tuekseen jonkun tietynlaisen aivorakenteen, jota minulla ei vaan ole :)

Uskonnot rinnastan satuihin, en sano tätä pahalla, mutta näin vain on

mitään vinkkiä Jumalasta ilmaantunut, vaikka nuorena yritin kovasti rukoilla. Näyttö siis puuttuu minunkin kohdallani. Tyhmä se Jumala, jos on luonut ajattelevan ihmisen, mutta ei sitten yhtään aktiivisemmin voi ilmoitella itsestään - olettaa vain että ihmiset palvoo ilman kritiikkiä. Aika epäreilua sekin, että jotkut pystyy uskomaan (esim. uskovaisesta kodista) ja pääsevät sitten taivaaseen ja vaikkapa ateistien lapset eivät pääse.

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja pelkästään ne kauheudet, joita on uskonnon varjolla tehty, saavat minut inhoamaan uskontoja ja kyseenalaistamaan sen " Hyvän Kaikkivaltiaan" . Mikä Hyvä?! Ja sitten alkaa se täälläkin moneen otteeseen käyty kädenvääntö Herran antamasta vapaasta tahdosta ja plaaplaa, joka päätyy siihen " Tutkimattomat ovat Herran tiet" -fraasiin.



Mun logiikkaan ja oikeustajuun ei uskonnot sovi.

Vierailija:

En usko ufoihinkaan, miksi sitten uskontoihin, joista on juuri yhtä paljon tieteellistä näyttöä kuin ufojen vierailuista?

Suurin syy siihen, että en voisi omaksua mitään maailman monista uskonnoista omakseni, on uskovaisten omahyväisyys ja vakaa usko siihen, että he ovat oikeassa ja kaikki muut väärässä. Minusta uskonnot ovat kaikki saman pyskologisen tarpeen ilmentymää. Eri uskonnoissa traditioiden avulla sama asia, korkeampi voima ja kohtalon johdatus, on vain puettu eri asuihin. Minä uskon ihmisiin, en jumaliin.

Koen uskonnon olevan jollakin lailla epä-älyllistä. Miksi minun pitäisi hakea voimaa elämääni uskomalla johonkin, jonka olemassaolosta ei ole mitään todisteita?

samaa mieltä.

Minusta uskonnossa - uskotaan sitten Jumalaan tai mihin tahansa hahmoon - on vain kyse siitä, että ihmisluonteeseen kuuluu tietynlainen syy-seuraus -suhteiden kieltäminen. Siis on helpompi pistää kaikki asiat jonkun muun syyksi, kuin ottaa vastuu kaikesta siitä, mitä itselle tapahtuu. " Oli Jumalan tahto" , " näin on kirjoitettu" tms. löpinät. Tätä kautta löytyy aina selitys kaikelle, vaikka kyse olisikin omista mokista tai huonosta tuurista.



Itsellä ei tällaista tarvetta ole, varsinkaan kun ei ole mitään osoitusta siitä että joku muu hallitsisi elämääni.



Edes pahojen vaikeuksien aikana en ole varsinaisesti turvautunut uskontoon (vaikka kuuluin kirkkoonkin vielä joku aika sitten), vaikka teinkin ajatuksissa diilejä tyyliin " jos siellä ylhäällä on joku olemassa niin voisitko..." .

näillä aivoillani voi käsittää asiaa, miksi joku uskoo. Toinen juttu ovat sitten nämä ns. perinneporvarit; koti, sukonto ja isänmaa, jotka uskovat/ovat uskovaisia ihan siksi koska niin kuuluu hyvän ihmisen elää.

ajatus että isä uhraa ainoan poikansa joka onkin hän itse toisessa persoonassa feikaten kuolemansa, sillä hän on kaikkivaltias ja kuolematon voidakseen antaa anteeksi luomilleen ihmisille vaikka hän on kaikkivoipa ja varmasti kykenisi tähän helpomminkin ja tekee testejä ihmisillä ja pistää toiset kovasti kärsimään, on minusta typerä.

Kakkonen

enkä sen vuoksi pysty suhtautumaan mihinkään uskontoon kovin henkilökohtaisella tasolla. En kuitenkaan sanoisi itseäni ihan ateistiksikaan; buddhalaisuus on varmaan lähinnä omaa uskoani, mutta siinä onkin kyse enemmän elämänfilosofiasta, kun jumalaa ei ole.

että ymmärrän silti erittäin hyvin, miksi ihmiset uskovat erilaisiin jumaliin ja tarvitsevat tätä uskoa elämässään. Se ei ole mitenkään kummallista.