Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuivaksiopettelu poika 2v3kk, onko lapsi valmis?

02.07.2007 |

Neuvoa kaipaisin tilanteeseemme. Meillä potalla käyty epäsäännöllisesti noin puoli vuotiaasta ja väliin mahtuu myös pottakammoa. Pissaa tai kakkaa ei ole pottaan/pönttöön saatu kuin tänään ensimmäisen kerran. Useamman kerran on kuitenkin heti potalta noustessa lirahtanut lattialle. Nyt ollaan jo kuukausi reilu puhuttu, että hän on iso poika ja kohta (siis tänään :) ) jätetään vaipat pois päiviksi. Nykyään on päässyt pottakammosta, ehkä juuri tämän valmistautumisen ansiosta (?). Mielestäni tunnistaa pissahädän, kun juuri ennen pissan tuloa katsoo jalkaväliin, kun housuja ei ole jalassa.



Tänään vaipat sitten jätettiin pois ja ajattelin alkuun seurata pissaamistahtia ja ajattelin sen ehkä helpottavan potta-ajoitusta. Tänään sitten pissat on tulleet ennen päikkäreitä näin 10.05 housuun, 10.55 housuun, 11.40 pottaan (jee!), 12.40 housuun, 13.30 housuun, 13.40 housuun. Eli keskimäärin 50min-60min välein tulee pissaa. Kertooko tämä, että rakon koko on pieni eikä pysty pidättämään? Vai voisiko tämä johtua " uutuudesta" ? Kuinka usein teidän muiden lapset pissaavat?



Etukäteen ajattelin kokeilla 2 viikkoa ja sen jälkeen päättää jatketaanko vaipattomana vai vaipallisina. Varsinaista kiirettä meillä (=äidillä :) ) ei ole, kesällä vaan ois mukava kun voi vähillä vaatteilla olla.



Kiitos jo etukäteen vastauksista.



Oona ja poitsu 2v3kk sekä tytsi 10kk

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
09.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko kokeillut laittaa pöntön eteen koroketta, että poika voisi pissiä seisten?



Minä olen käsittänyt, että lapsi on valmis kuivaksi, kun pissaamisen väli pitenee ja kuten joku edellä sanoi, kun lapsi itse on kypsä oppimaan kuivaksi.



Meidän tarina kuivaksi oppimisesta on aika tuore. Kuopus on 2v2kk ja juuri oppinut kuivaksi. Ollaan istutettu poikaa potalla, siitä asti kun poika oppi istumaan. Se menikin hienosti, kunnes poika kieltäytyi istumasta potalla. Veti selän karrelle ja huusi, kuin hinaaja. KOitettiin pöntölle, sama juttu. Todettiin sitten miehen kanssa, että antaapi olla hetken. Keväällä päätettiin, että nyt koitetaan saada vaippa pois. Ruvettiin pitämään poikaa sisällä ilman vaippaa, sen seurauksena poika pissaili lattialle. Juhannuksena mentiin ystävien mökille, jossa poika oppi pissimään pusikkoon ja siellä tajusin, että poika haluaa pissiä seisten. Kotona laitettiin koroke pöntön eteen ja voila, poika kipuaa itse korokkeelle ja lorottelee pöntöön. Vahinkoja ei juuri ole sattunut ja poika osaa mennä itse vessaan. Muistutella ei tarvitse, koska poika menee itse vessaan kun pisuhätä yllättää.



Vierailija
2/24 |
04.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

päätin vain yhtenä päivänä kun pisut ja kakat on jo pitkään tullut pottaan,että nyt vaippa pois ja siitä se lähti.aluksi piti itse kysyä n.tunnin välein että onko hätä,mutta nyt 1,10v osaa jo itse kertoa.ja nytkin jos huomaan ettei ole potalla käynyt niin sanon että käyppäs kokeilemassa jos kumminkin tulee,ja ainahan sieltä ainakin pikkulirut lorisee.päikkäreilläkään ei enää ole vaippaa ollut,mutta yöllä vielä tarvitaan.kuopus on nyt 7kk ja olen alkanut myös pottaan tutustuttaa.



sen myönnän että äidiltähän se vaatii viitseliäisyyttä aluksi että ehtii ja viitsii kysellä ja käskeä potalle,ja muistaa kun on muutakin tekemistä,mutta säästyypähän aika isot vaippakulut,nyt kun mullakin ollut 2 vaippaikäistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
05.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli meillä kävi homma niin kivuttomasti että olen vieläkin ihmeissäni,olen päiväkodissa töissä ja meillä on 2-3v vaippapeppuja siellä ja oma poika on 1v10kk ja täysin kuiva,eli vaippa pois heti kun ilmat lämpes touko-kesäkuun vaihteessa muutama pissavahinko sattu mutta äkkiä oppi,kakka ei millään tahtonut tulla pottaan,mutta aloin kokeilemaan pytylle ja sinnehän kakat saatiin hienosti tulemaan.nyt meillä ei enää pottaa olekaan käytössä vaan pissallakin käydään pytyllä ja ulkona ollessa jos pissahätä yllättää niin puskaan vaan.osaa itse sanoa pissa-ja kakkahädän.poika oli 8kk kun rupesin istuttamaan häntä potalle

Vierailija
4/24 |
05.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ekat pari viikkoo kesti ennenkuin ymmärsi mitä pissahätä tarkoittaa ja housuihin lirahteli tosi usein, viidet- kuudet housut pyykkiin päivässä. sitten vai yhtenä päivänä lirahti tippa housuihin kun sanoi " tissa" ja saman tien kun mentiin potalle niin loput tuli sinne. ja siitä lähtien noin parisen viikkoa ollut lähes kuiva, muutama satunnainen vahinko kylässä tai muuten kesken touhuissa, jos on junut enemmän enkä ole ollut riittävän hanakas muistuttamaan asiasta.



kakat on tehny housuihn melkein tähän päivään saakka, nyt on oppinut tunnistamaan myös kakka hädän, kakat on tullu pottaan tämän viikon, miustaakseni. vaipan laitan yöksi, tällä viikolla jätin pois päiväunilta ja kuivana on pysyny.



pissaa aamulla, joskus aamupäivällä mutta harvoin,ruuan jälkeen, päiväunien jälkeen ja yleensä kerran illassa,joskus kaksi, riippuen kuinka nestepitoista ruokaa ja juomaa ollut. alkuun pidin vaippaa aina kun lähdettiin kauppaan/leikkipuistoon ja vielä juhannuksena oli vaippa kun reissattiin mummoloissa, mutta nyt kaksi viikkoa ilman vaippaa päivisin eikäjuurikaan vahinkoja. potta on ollut esillä jonkun kuukauden mutta ei ollut siinä juurikaan istunut ennen kuin nyt kuukais sitten.

yksi mikä myös vaikuttaa pissaamiseen on se jos lapsi juo vielä pullosta. tällöinhän nestettä menee huomattavasti enemmän kuin jos ei joisi ja myös pissamäärät huomattavasti suuremmat. eli mun vinkki on että eka pullo pois ja sitten vasta vaipat.

ja myös se etteiyhtään hermostu lapselle jos ja kun housut kastuu tai kakka tulee housuun. totesin vain tyynesti pojalle oho, housut kastui tai kakka tulikin housuun, ja joskus en sanonut mitään, vaihdoin vain ohimennen housut. ja kun saalis on tullut pottaan niin kovasti kehumaan ja ylistämään ja taputtamaan ja ihastelemaan pötkälettä. yks mikä meillä toimii on seisoviltaan pissaaminen, eli nostan potan pippelin alle ja poika pissaa seisoviltaan. nyt on halunnut myös pöntälle pissalle kun on oltu jossain missä ei ole pottaa ja on käyty pytyllä.

no tulihan tekstiä, mutta tsemppiä kaikille ja kärsivällisyyttä! tänään voi tuntua ettei lapsi opi mutta huomenna voi jo ollakin toinen meno.

saas nähdä meneekö poitsu takapakkia kun meillle odotellaan vauvaa syntyväksi kuukauden- puolentoista sisään... :O

Vierailija
5/24 |
06.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin minun mielestäni voi ihan hyvin lykätä kuivaksi opettelua. Lapsihan oppii kuivaksi keskimäärin 2-4v iässä ja se on tosi yksilöllistä riippuen paljon ihan fysiologisesta kypsyydestä, pidätyskyvystä jne. Toki jos lasta käyttää koko ajan pissalla niin lapsi on tavallaan kuiva, mutta varsinaisesti minusta voi puhua kuivaksi oppimisesta sitten kun lapsi itse tunnistaa pissahätänsä ja osaa mennä vessaan. Eli oman mielipiteeni mukaan lasta ei varsinaisesti voi opettaa kuivaksi, vaan lapsi itse oppii kuivaksi kun on siihen valmis. Esim. yökuivaksi voi tulla vasta sitten kun lapsella erittyy tiettyä hormonia joka herättää lapsen kun pissittää, eikä sitä voi kasvatuksella nopeuttaa!



Itse olen omilta kahdelta lapseltani jättänyt vaipat pois vasta sitten kun oma tunteeni oli sellainen että vaippa alkoi olla pidempiä aikoja kuiva, päiväunilta herättäessä vaippa oli kuiva ja lapsi alkoi ilmoitella pisun tulosta. Pottaa tehtiin kyllä tutuksi jo vuoden ikäisestä, mutta lähinnä sillä tasolla mikä potan idea on. Pitkään tein niin, että käytiin säännöllisesti potalla esim. unien ja ruuan jälkeen, mutta pidettiin edelleen vaippoja. Joskus pisu tuli pottaa ja joskus ei, mitään pakkoa ei siinä ollut, ei käytetty mitään pottakirjoja tai tarrasysteemejä.



Sitten vaan itselle tuli se tunne että nyt voisi kokeilla vaipattomuutta ja kuivaksi oppiminen tapahtui muutamassa päivässä kummallakin lapsella. Oikea ajoitus on siis tosi oleellinen, eikä siinä ajoituksessa kannata vertailla muiden lapsiin, vaan luottaa siihen mitä itse kokee oikeaksi. Meillä esikoiselta vaippa jäi pois 2.5v ja toiselta pojalta 2v9kk. Toki jo aikasemmin oli merkkejä kypsymisestä, esim. päiväunien jälkeen vaippa alkoi olla kuiva jo noin vuotta aiemmin ennen vaippojen pois jättämistä.

Vierailija
6/24 |
07.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma on, että poika ei suostu istumaankaan potalle ja kaikkia konsteja on kokeiltu, olen jopa lahjonut keksillä. Sekään ei ole tarpeeksi houkutteleva, potalle ei halua, sanoo ettei tykkää potasta. Vessanpöntölle ei myöskään suostu, vaikka on pienentäjä ja pari kertaa olen ottanut pojan syliin eteeni istumaan pytylle, on tavallaan kuin sylissä. Huutaa joka tilanteessa. Osaa pantata pissaa ja vaipatta ollessaan ja pissahädässä pitelee pippelistä kiinni ja kovassa hädässä muuttuu kiukkuiseksi. Tuntuu, ettei halua pissata housuunkaan.

Taukoja ollaan pottajutuissa pidetty, mutta ei ole onnistunut sittenkään.



Tytön kanssa meni opettelu loistavasti ja oli jo täysin kuiva 1v10kk:n iässä. Eli tosi helposti ja pojan kanssa niiiiiiin vaikeaa, etten tiennyt että näinkin vaikeaa voi olla.....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
07.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ite otin aikalisän enkä potalle tyrkytä. ulkona kesällä yritän piijä ilman vaippaa mut sisällä vaipassa...

Vierailija
8/24 |
07.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ekaks soiliinalle: lähinnä tarkoitin tuolla valmiudella sitä, että jos esim. sitä pissaa lirisee tosi usein eli periaatteessa silloinhan ei ole pidätyskykyä (?) niin kannatteeko edes yrittää kuivaksi opettelua ja toisaalta sitten lapsen kykyä tiedostaa koska pissa tai kakka tulee, sillä tämähän vaikuttaa siihen osaako itse mennä/pyytää potalle pöntölle. Ja mutu tuntumalla sanoisin, että potalta kieltäytymiset yms. voivat kieliä siitä ettei lapsi olisi vielä valmis. Hyvä pointti sinällään tuo sinun kysymyksesi, enkä pahastunut ollenkaan :) Meidänkin tapauksessa minun viitseliäisyyteni oli yksi syy siihen, että nyt vasta (?) kokeilimme vaipatta oloa, toinen ja ehkä suurempi syy oli se, että usko(i)n pojan nyt olevan kypsä kokeilulle. Muita syitä oli esim kesä. Itsekin tarvin sen henkisen valmistautumisen koitokseen, joka välillä kiristää hieman pipoa. Oli minulle helpompaa kun tiesin heinäkuussa tämän ' ilon' koittavan.



Sitten varsinaiset kuulumiset:

Päivä 1: saldo 7.5 pissat housuun, 2.5 pottaan -Huoh!-

Päivä 2 : saldo 5 pissat housuun, 4 pottaan, 1kakat housuun -edistystä-

Päivä 3: saldo 3 pissat housuun ja useat pottaan -välillä jo kyllästyttää-

Päivä 4: 1 pissat housuun ja useat pottaan, 1 kakat housuun -ehkä tämä tästä-

Päivä 5: kaikki pissat pottaan -JEE!-

Päivä 6: 1 pissat päikkäreillä sänkyyn, muuten pottaan, 1 kakat osittain housuun -mukavaa edistystä-



Todella tyytyväinen olen tähän kehitys kulkuun, vaikka aluksi vaikuttikin toivottomalta. Ehkä tämä oli oikea aika harjoittelulle, kuka tietää... Vaippa meillä on ollut päikkäreillä (paitsi tänään) ja öisin. Päikkärivaippa on ollut yleensä kuiva, mutta tänään joi pillimehun kaupassakäynnin jälkeen ja nukahti autoon, eikä raskittu herättää vaipan laittoa varten, joten pissit tuli sänkyyn. Kuitenkin joka kerta pitää sanoa potalle menosta, mutta parina viime päivänä pissa on tullut samantien pottaan, kun aikaisemmin viikolla pissaa saatiin odottaa ja muutaman kerran houkuteltiin pissaa lirisevällä hanalla. Meillä pojalle on luvattu tarra aina kun potassa on pissit tai kakat. Hirveän tärkeää tämä ei hänelle ole, mutta ihan mukava houkuttelukeino kun potalle meno tuntuu vaikealta. Lisäksi poika saa olla kaverina viemässä pissaa pönttöön ja vetää, tämä tuntuu pienestä hauskalta :) Kakkahomma tuntuu hieman vaikealta vielä, mutta tämähän muutenkin on usein lapsille arka paikka. Päikkärivaipasta luovutaan varmasti lähitulevaisuudessa, mutta yövaippaan varmaan menee pitempi aika sen verran märkä on vielä plus yöt ilman pissahäslinkiäkin rikkinäisiä.



Tulipas sepustus, mutta toivottavasti tästä meidän ' esimerkistä' on jollekin hyötyä :)



Oona ja osaksi vaipaton (ei vielä kuiva) poika 2v3kk

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
07.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

jotkut teistä (en muista nimimerkkejä) kertovat laittavansa vaipan kun lähdetään kauppaan yms. ja tämä varmaan osalle käy, mutta haluaisin vain kertoa että vaipattomuus yleisillä paikoilla harjoitteluaikana on myös melko helppoa, vaikka vaatiikiin viitseliäisyyttä. Me ollaan tehty niin, että autossa ja vaunuissa on alimpana muovitettufrotee (vauva-ajoilta jääneiltä pieniä paloja) ja siinä päällä vanha pyyhe, mukana potta ja sata paria vaihtovaatteita :), lisäksi kosteuspyyhkeet on käteviä. On potta aina lähettyvillä joko tupliksien alakorissa tai autolla liikuttaessa autossa tai kun jalkaudumme autosta niin matkarattaiden korissa. Ja minusta pikkulapset voivat ihan hyvin pissata pottaan vaikka kadulla jos hätä sattuu yllättämään :) eli kehoittaisin tätä kokeilemaan myös.



jälkikirjoituksin

Oona

Vierailija
10/24 |
08.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ruvettiin tutustumaan pottaan heti, kun poika oppi istumaan. Laitettiin vaan potalle istumaan aina kun heräsi unilta ja ruoan jälkeen ja jos oli juonut jotakin...tämä toimi aika hyvin meillä. Jossakin vaiheessa tuli kuitenkin sitten takapakkia, kun alkoi kävellä. Ei saatu millään pysymään häntä paikallaan. Yksi keino, mikä välillä auttoi oli kirja! Hän istui potalla ja luki kirjaa tai lehteä. Koska pissat tulivat välillä mihin sattui, kun olimme ilman vaippaa katsoin parhaaksi korjata myös matot lattioilta, jolloin siivoaminenkin oli helpompaa vahingon sattuessa ;) siinä meni yksi kesä ilman mattoja, mutta kukas niitä kesällä kaipaisikaan...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
02.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

poika 2v1kk ja tänään varsinaisesti ekaa päivää ilman vaippaa tai vasta päikkyjen jälkeen annoin olla ilman. ekat pissat pottaan, sitten lähdetiin kauppaan joten laitoin vaipan. kotona taas ilman vaippaa, ruuan jälkeen en vieny potalle, kysyin kyllä tuleeko pissa/kakka (lapsi puhuu iteki hyvin et osaa kyl ilmaista itteensä) mut ei ni en viittiny pakottaa/viijä potalle ku siitäkään ei hyvää seuraa. meillä on ihan semmonen tarra potan pohjalla et siihen tulee kuva ku siihen pissaa, se houkutteli pissalle sen yhen kerran iltapäivällä... mut nyt illasta tuli yhet pissat vauvan kellialustalle/olkkarin matolle. sitten vaati vaippaa; aattelin et kakka tulee mut en laittanu vaippaa, tuloksena ISO pissa olkkarin lattialle (onneks ei matolle) ja imetin just vauvaa ni en voinu laittaa vaippaa enkä siivota sit sotkua ja lapsi tepasteli pissassa... huoh! meillä on siis 3kk vauva, en jaksaisi potatusta ehkä sittenkään nyt varsinki ku lapsi ei mee potalle ku pyytää/vie, alkaa kiukutella (2v uhmaa?) ja HALUAA vaipan. miusta se on merkki siitä ettei ois vielä valmis... tai ehkä oon vaan mukavuudenhaluinen mut nyt tässä vauvahärdellissä en jaksa ehkä sittenkään ruveta vaipattomuuteen. ulkona ehkä mut en sisällä jaksa vahtia vahinkoja ja tuputtaa pottaa/kysellä koko ajan onko hätä. lapsi kyllä ilmottaa ku kakka on housussa et miusta se on jo merkki siitä et tajuaa vähän kakkahommien päälle ja haluaa sit et kakka otetaan pois. kerkeehän tuota. neuvolassakii sanoivat et ei kiirettä. kesällä ois toisaalta kätsä hommaan totutella... onhan tässä vielä kesää jäljellä!



onnea pottailuun teille, myö taijetaan jatkaa satunnaisella linjalla. tuntuu itestä vaan pahalta, et oon huono äiti ku en nyt jaksa hommaan ryhtyä mut ei lapsikaan innokkaalta vaikuta.

Vierailija
12/24 |
02.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei,

sellaisen nyrkkisäännön olen kuullut, että lapsi olisi kypsä vaipattomuuteen tai ainakin treenailuun silloin, kun pysyy kuivana 2 tuntia. Meillä poika 2v 8 kk pissailee ja kakkaa pottaan silloin kun sitä tarjotaan, mutta vaippa ei kyllä pysy kuivana pitkään. Kaikki aikanaan...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
02.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei!



Itse aloitin kunnon pottatreenit pojallemme, kun hän täytti 2 vee. Noin 2v3kk alotettiin iltaisin olemaan ilman vaippaa. Tuloksena lukemattomat pissat ja kakat housuissa. Olin aivan neuvoton, mutta en suostunut luovuttamaan, vaan jatkettiin hommaa ja sitten ihme tapahtui aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Eli, yhtäkkiä poika alkoi tunnistaa pissa- ja kakkahätää etukäteen ja itse riensi lähimmälle potalla, ikää tuolloin oli 2v5kk. Meillä pottia oli yksi vessassa ja yksi olohuoneessa/lastenhuoneessa/keittiössä eli missä lapsikin oli ja leikki. Täysin kuivia oltiin muutamassa viikossa, myös yökuivia. Alussa pissatin pojan kerran yössä ja hyvin oppi aamulla ensimmäisenä potalle menemään.



Uskon siis, että lapsi oppii pikkuhiljaa harjoittelemalla tunnistamaan hädän etukäteen, eihän ne märät pöksyt tunnu mukavalle. Minusta myös tuntui, että poika teki tarpeensa housuihin kuin protestoidakseen muutosta. Ehkäpä testasi luovuttaako äiti tämän homman suhteen ku vähän vastustaa. Tsemppiä teille harjoittelun kanssa, älkää lannistuko!

Vierailija
14/24 |
02.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eka päivä ilman vaippaa lopuillaan, ja huh olipas rankkaa! Oltiin reissussakin ilman vaippaa, kun halusin et ollaan sit mahdollisimman paljon vaipatta. Päivän saldo 7,5 pissaa housuun ja 1,5 pissaa pottaan. Illalla oli pitempiä välejäkin noin 2h ja hieman ylikin eli seuraillaan tilannetta jos aamullakin hieman pitenis (ja kastuis vähempi housuja).



Ajattelin tosiaankin sen 2 viikkoa max. kattoa tilannetta ja jos tuloksena on vain satunnaiset pissat pottaan ni lykätään sitten harjoituksia. Kyllä tämä vaan aika paljon vaatii ja meillä onneks tuo nuorempi nyt jo hieman isompi.



Kuivempia päiviä odotellessa/toivoessa

Oona ja muksut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
02.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

et kyllä mielestäni ole mitenkään huono äiti! Tärkeintä on, että etenet siinä tahdissa kun itse jaksat. Kahden pienen kans ei ole helppoa, vaikka ois ns.helpot lapset ja imetykseen menee vielä paljon aikaa. Jos pystytte ja jaksatte niin olkaa paljon ulkona vaipatta ehkäpä se teilläkin luonnistuu :) Mekin meinattiin ihan asua ulkona ;)



Oona

Vierailija
16/24 |
02.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitini (LTO) toimiperhepäivähoitajana omien lasten ollessa pieniä. Me tytöt opimme kuivaksi 1v2kk ja veljeni hiukan myöhemmin 1v4kk. Samoin kaikki äidilläni olevat hoitolapset oppivat reilun vuoden vanhana kuivaksi äitini opastuksella. Nyt äitini on päiväkodissa töissä ja ihmettelee " vanhempien saamattomuutta" , kun lapsi ei ole vielä valmis ym. selittelyä, kun yli 2 vuotiailla on vielä vaipat. Äkkiä kuitenkin hoidossa oppivat niistä pois.



Oma poikani täytti pari viikkoa sitten kaksi. Aloimme tutustua pottaan puolivuotiaana (välillä parempia aikoja välillä huonompina). Noin 1v 5kk oli jo selkeä rytmi ja pissa sekä kakkahätä oli " Kakka" . Yöt ovat olleet siitä asti kuivia. Tällä hetkellä pidämme vaippaa enää kylä- ja kauppareissuilla, koska poika ei suostu pytylle tekemään tarpeitaan, eikä pottaa ole jokapaikassa. Vahinkoja toki sattuu silloin tällöin.



Tämän kirjoitukseni ei ole tarkoitus loukata ketään, eikä olla saarnakirjoitus ym. Tiedän myös, että lapset ovat yksilöiltä (niinkuin me vanhemmatkin). Tsemppiä ja kärsivällisyyttä harjoituksiin=)

Vierailija
17/24 |
02.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielellään ottaisin vinkkejä vastaan!!!



Meillä kans pottailtiin aina ruuan+unien jälkeen jo ennen ku täytti 1v ja sen jälkeenki mut nyt se on jääny, en halua pakottaa lasta potalle ja se ei näytä nyt lasta kiinnostavan vaikka miten houkuttelisi. Ja silloin ku pottailtiin, vaikutti siltä et löysän kakan lapsi halusi tehä aina vaippaan... No, kattoo jos tässä kesällä vielä tormakoituisi asian suhteen mut kiva ois saaha vinkkejä!

Vierailija
18/24 |
03.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä myös kuulisin mielelläni vinkkejä, miten opettaa kuivaksi. Meillä nyt ikää 1v2kk ja kesäaikana olisi tosiaan helpompi " kärsiä" ne vahingot. Poika opettelee puhumaan, mutta ei kyllä osaa vielä kertoa pissahädästään...

Vierailija
19/24 |
03.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän poika on nyt reilu 2v 2kk ja kuukauden verran on harjoiteltu vaipattomuutta (yöllä pidetään kyllä vaippaa, mikä tosin saattaa usein olla ihan kuiva).

Potalla poika on käynyt kanssa jo puolivuotiaasta asti, mutta vasta noin 1,5 vuotiaana alettiin säännöllisesti viemään poikaa potalle.



Kakkahädän poika tunnistaa ja osaa siitä ilmoittaa, mutta pissasta ilmoitetaan vasta, kun se oikeasti tulee. Poitsu on päiväunet pissaamatta (ja vaipatta) ja jos joskus ollaa vielä pidemmille autoreissuille laitettu vaippa, niin on sekin saattanut silti säilyä kuivana vaikka matka saattanut kestää 1,5-2 h. Kuitenkin kotona ollessa poikaa täytyy tunnin välein viedä potalle, hän ei sinne oma-aloitteisesti mene kuin kakalle ja pissalle siis joudutaan vielä jonkin verran houkuttelemaan. Jos tunnin välein ei muisteta poikaa pissattaa, niin housuun tulee varmasti. Lisäksi pojalla on outo tapa " säästellä" eli hän saattaa lirauttaa pottaan pienet pissat ja kohta tehdä isot pissat housuun.



Edistystä on kuitenkin tapahtunut, pissat tulee enää harvoin housuun ja silloinkin jos tulee, niin poika osaa pissan katkasta ja pidättää sen aikaan, että ehditään potalle.

Pyykkikone kyllä tekee hommia tavanomaista enemmin ja vanhemmilta vaaditaan vähän enemmän aktiivisuutta ja kellon kyttäystä, mutta uskon kyllä, että tässä kesän aikana poika vielä tuon pissahädänki oppii tunnistamaan.



Mitään hyviä vinkkejä en kyllä siis osannu antaa, mutta eipä nuo mm. pojan päiväkodissakaan sen kummempia metodeja käytä. Vievät vain poikaa usein potalle.



S

Vierailija
20/24 |
03.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitini sanoo, että lapselta otetaan reilusti vaippa pois. Aluksi pyykkiä tulee runsaasti, mutta lapsi oppii nopeasti asian ytimen, koska valuva pissa ja märät housut tuntuvat ikävältä. Meillä oli aluksi tarkka rytmi. -kun lapsi on ilman vaippaa, näet milloin pissa tulee. Yllättää, miten säännöllistä se on. Tietysti poikkeuksiakin on. (juotu poikkeuksellisen paljon yms.) Vaipattomuus on sama kuin tutittomuus, kun kerran olet tutin pois ottanut, sitä ei saa enää antaa takaisin tai vieroittuminen on sitten vaikeampaa.



Kun paljon tulee pyykkiä ja tuntuu ettei asia etene, moni luovuttaa " koska lapsi ei ole valmis" .