Minusta olisi ihanaa asua anopin tai äidin kanssa samassa taloudessa.

Luultavasti saisin hermoromahduksen, jos joutuisin asumaan anopin kanssa saman katon alla. Oman äitini kanssa voisi vähän aikaa sujua.



Minulla on hyvät välit molempiin ja ovat ihania ihmisiä, mutta minusta on kiva kun on se omakin elämä.

kyllä siinä ihanuus kaikkoaa käytännön töiden järjestelyssä. Jompikumpi joutuu joustamaan aina.

En ole koskaan kuullut iloisia tarinoita moisesta järjestelystä.



hullua..

niin mikä ettei. Mutta silloin kyseessä pitäisi olla omakotitalo. Mikään pikkuruinen kerrostaloasunto ei riittäisi.

mieheni sisarusten kanssa samassa taloudessa.

Ei olisi omaa rauhaa ja mitä enemmän aikuisia sitä enemmän järjestelemistä ja mielipiteitä.

Asuin mieheni kanssa vanhempieni luona 1.5kk kun muutettiin takaisin tänne pohjoiseen eikä asuntoa heti löytynyt. Olin tulla hulluksi. Ja meillä ei edes ollut lapsia vielä silloin.

Mä olen asunut lapsuuteni oman perheen ja mummin ja tädin kanssa samassa talossa. Ei me kyllä varsinaisesti yhtä taloutta oltu, mutta paljon tehtiin ja juhlittiin jne yhdessä. Se oli ihanaa, kun aina oli joku kotona kun tuli koulusta, aina oli joku joka jaksoi kuunnella ja jutella.



Omille lapsilleni pystyn tarjoamaan saman, me rakennetaan ihan anoppilan lähelle oma talomme. Ovat ihania ihmisiä, ja uskon että mukavaa tulee olemaan kaikilla. Tai jos ei tule, niin muutetaan pois : )

Eihän se mies nyt voi koko päivää kotona olla kun käy töissä... Ja kaipaan mä ihan juttuseuraakin päivisin!

ap

Olen asunut anopin kanssa joitakin kuukausia, itse asiassa niin, että mieheni asui silloin toisessa kaupungissa. Silloin tosin ei ollut lapsia, mutta en tiedä, olisiko se asiaa mitenkään muuttanut. Hyvin kaikki sujui ja olen siinä käsityksessä, ettei anopillakaan ole valittamista. Kotitöitä tehtiin tietysti kaikki (myös miehen silloin alaikäinen veli asui kanssamme).

-riittävän samankaltaiset tavat ja tottumukset ja tai ehdoton kunnioitus toisen erilaisuutta kohtaan

-selvät säännöt huoneiden käytöstä ja määräysvallasta milloin missäkin tilanteessa (eli kenen säännöillä mennään kulloinkin)

-riittävä tila kyllä lisää perhesopua

-enemmän tai vähemmän, ihmisten tarpeesta riippuen, omaa rauhaa sekä omaa rauhaa oman perheen kesken

-selkeät säännöt rahasta jos yhteiskeittiö ja ruokailua.

Mieheni asuu siis samassa kiinteistössä anoppinsa kanssa :-). Hyvin pärjätään ja oma anoppinikin käy usein kylässä.



Lasten kannalta on ihanaa, että he saavat olla niin paljon tekemisissä isovanhempiensa kanssa, samoin isovanhemmat saavat nauttia lapsenlapsistaan lähes päivittäin.



Kaikkein raskainta tässä yhtälössä on oma äitini, joka on liian kiinnostunut minun asioistani, mutta siihen ei valitettavasti asuinpaikka auta. Eli yhteyttä piti turhan usein jo silloin, kun asuimme erillään.

Perheeni on hyvin erilainen kuin kummankaan vanhemmat. Lapsena mummi ja ukki asuivat meillä, ja riitoja miniän eli äitini kanssa oli paljon. Eli ei se lapsellekaan ole kivaa, jos tuollainen asumismalli lisää riitojen määrää.

Joskus olen miettinyt miten helppoa olisi olla lesbo, kun se puoliskokaan ei olisi sellainen sottapytty. Sitten olisi vain hieman vaikeampaa se lapsen teko, ellei hakeutuisi vieraisiin.

taloutta. Hyvin on sujunu. Ja mikä tosiaan ihaninta ruokaa tarttee tehdä aika harvoin ja mummu hoitaa välillä lapsia. Ja lapset on riemuissaan. Kunhan oma koti saadaan valmiiksi mummulan naapuriin muuttaa anoppini ilmeisesti meille.