Lue keskustelun säännöt.
Miten 2-vuotiaan uhmakohtauksiin pitää suhtautua oikein?
18.06.2007 |
Kuopuksella alkaneet hillittömät raivarit, eli uhmaa varmaankin. Tänään huusi puoli tuntia suoraa huutoa mikä ei meinannut loppua millään, siitä syystä alkoi huutaa kun en antanut leipää mitä hän pyysi (ruoka oli juuri tekeillä ja en anna kuin pöydässä vasta). Huusi siis aivan punaisena ja heittäytyi lattialle, ei kelvannut tutit (mikä normaalisti kelpaa vielä liiankin hyvin) eikä syli. En siis saanut huutoa loppumaan millään.
Mitä tuollaisessa tilanteessa pitää tehdä? Kun ei sylissäkään halua olla eikä rauhoitu, meni ihan jäykäksi ja huusi vain :/
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös kokeillut ns. holdingia, mutta meidän lapsen kohdalla se vaan pitkittää ja voimistaa kohtausta.
Kokeile googlettaa, löytyy paljon tietoa. Mm. MLL:n sivuilla on hyvä teksti aiheesta.
Siksi olenkin ihan neuvoton :S Mutta täytyy koettaa itse vain pysyä rauhallisena ja johdonmukaisena. Kiitos neuvoista :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsittämättömiä raivokohtauksia on alkanut tulla. Niiden aikaansaamiseksi ei joka toinen kerta ole MITÄÄN syytä. Mikä lie harmittaa.
- en hermostu, vaan puhelen ja juttelen hänelle normaaliin tapaan ja annan raivota niin kauan kun raivoaa. Otan syliin, jos itse pyrkii.
- jos raivkohtauksella pyritään saamaan tahtoa läpi, en anna periksi.
- kerron hänelle kerta toisensa jälkeen että raivoaminen ei auta asiaa yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo heittäytymisraivarit alkoivat jo siinä 1,5v iässä. Esim. jos en kaatanut tarpeeksi nopeasti maitoa hänen lasiinsa kun olimme ruokapöydässä ja tyttö näytti maitopurkkia, hän viskaisi lasinsa nurin ja alkoi huutaa selkä kaarella. Jos hän alkaa riehua ruokapöydässä, laitan lattialle siksi aikaa että rauhoittuu.
Syliin ei tätä kuopusta saa ottaa, rauhoittuu paljon nopeammin kun antaa huutaa lattialla eikä häneen kiinnitä huomiota. Sylissä vain rimpuilee kaikin voimin ja huuto menee ihan yli. Usein hän ryömii jonnekin pöydän tai sängyn alle kiukkuamaan. Jatkan hommiani siinä lähellä, tai touhuan esikoisen kanssa jotain. Jossain vaiheessa kiukkupussi rauhoittuu ja joko tulee kiinnostuneena katsomaan puuhiamme (iloisena, naureskellen!) tai sitten haluaa syliini halimaan.
Mitään tälle lapselle ei voi sanoa silloin kun kiukku on päällä, ei kuule eikä näe mitään. Sitten kun on rauhoittunut, selitän jotain kohtauksen aiheeseen liittyen, esim. " vuorotellen leikitään leluilla, sisko olisi antanut sen nuken ihan kohta" , tai " äiti antaa maitoa heti kun ehtii" tms. Hiukan on kärsivällisyyttä tullutkin tässä puolen vuoden aikana, kuopus osaa jo odottaa maitoaan kunhan hän huomaa että hänen pyyntönsä on otettu todesta (katson silmiin ja kysyn että " ai, haluatko maitoa? Pikku hetki niin äiti kaataa" ). Leluista tulee kyllä kauheita taisteluita joka päivä.
Esikoinen on täysin erilainen tapaus, hän on aina jonkin verran kuunnellutkin mitä hänelle sanotaan. Tälle kuopukselle on vain annettu täysin erilainen temperamentti. Suosittelenkin lukemaan Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Temperamentti, se auttaa hiukan ymmärtämään miksi lapsesi on sellainen kuin on.
On vaan niin hurjan näköisiä nuo uhmakohtaukset! Minulle ihan uutta kun esikoinen ei tuolla tavoin raivonnut.
Itse ymmärrän kyllä että tuollainen on asiaankuuluvaa ja lapsen kehityksen yksi vaihe, mutta entäpä muut... vanhemmat ihmiset esim. Äitini varmasti ajattelee mielessään että onpa oikea kauhukakara (hänet tuntien). Kuinkahan sitä ennen muinoin on vanhemmat suhtautuneet kun lapset ovat raivonneet uhmistaan? :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*huoh*
Meidän jästipään kanssa " joutuu" huutamaan kilpaa kun ei sille mee perille mikään puhe ja lepertely. Korvatulpat on muuten hieno keksintö..
Yritä siinä sitten... Pelkkää huutoa aamusta iltaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
On vaan niin hurjan näköisiä nuo uhmakohtaukset! Minulle ihan uutta kun esikoinen ei tuolla tavoin raivonnut.
Itse ymmärrän kyllä että tuollainen on asiaankuuluvaa ja lapsen kehityksen yksi vaihe, mutta entäpä muut... vanhemmat ihmiset esim. Äitini varmasti ajattelee mielessään että onpa oikea kauhukakara (hänet tuntien). Kuinkahan sitä ennen muinoin on vanhemmat suhtautuneet kun lapset ovat raivonneet uhmistaan? :(
Perhekerhossa kieltämättä nolottaa kun taapero huutaa pöydän alla jos ei saanut vielä yhtä keksiä, mutta selitän läsnäolijoille anteeksipyydellen ettei syliinottaminen auta, tyttö vain on tuollainen. Toiset lapset valitettavasti joskus hätääntyvät kun yksi kiljuu kurkku suorana :o/
Mieheni äiti ja koko lähisuku onneksi ymmärtävät kuopuksemme käytöstä, sillä mieheni sisko on ollut pienenä aivan samanlainen. Tämä on kuultu useammastakin suusta. Muille olen vain opastanut että antavat lapsen olla rauhassa kun kiukku tulee, kaikenlainen höseltäminen ja pirteä lepertely vain pahentavat tilannetta. Onneksi kaikki ovat uskoneet kantani ruumiilliseen kurittamiseen eikä tukkapöllyjä ole kukaan ehdotellut.
Osa normaalia kehitystä, ja se taas viestii siitä, että kaikki on kunnossa=)
Huolestun ennemmin lapsesta, jolle ei uhmaa tule.
Jaksamista silti, se on rankka vaihe mutta ohimenevä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Osa normaalia kehitystä, ja se taas viestii siitä, että kaikki on kunnossa=)
Huolestun ennemmin lapsesta, jolle ei uhmaa tule.Jaksamista silti, se on rankka vaihe mutta ohimenevä!
Kun toinen on niin tosissaan jostain ihan turhasta, tyyliin ei toi leipäviipale vaan se viereinen.
Meidän temperamenttinen aloitti huutamisen synnytyssairaalassa. Joten sitä on kuunneltu jo sen verran, ettei nyt enää huuto hetkauta. Nyt sitä on hauska kuunnella, kun sille on olemassa yleisesti hyväksytty syy. Ennen ikätovereiden uhmaikää meidän muru oli van huutava lapsi, vaikka samanlaista tahtohuutoa sillä oli jo vauvasta asti.
Mutta nyt en enää ole huudosta huolissani samalla tavalla kuin vauvavuonna, joten osaan laittaa kuvitteelliset korvatulpat paikoilleen ja jatkaa omia mietteitäni, kunnes parku alkaa vähän rauhoittumaan ja voin taas kysellä pojalta, joko se lopettais huudon.
Antaa lapsen vaan päästellä höyryjä pihalle, siitä se rauhoittuu. Vähän myöhemmin meillä toimi kiristäminen kuin häkä. Jos ei käytös lopu, ei tule jälkiruokaa, iltasatua tai mitä nyt milloinkin. 2-vuotiaana ei toiminut vielä mikään.