Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään mulla tällaista elämää..?
06.10.2008 |
Meillä on kaksi pientä lasta kotihoidossa joista toinen on vielä aika pieni mutta toinen on leikki-iässä ja erittäin vilkas tapaus, vaatii siis paljon virikkeitä ja tekemistä ettei turhaudu ja ala kikuttelemaan ja riehumaan.
Yksi ongelma vaan on se että meidän perheessä minä olen ainut joka huolehtii lasten ulkoilemisesta ja muista virikkeistä, jos se kaikki jäisi miehen harteille niin lapset eivät tekisi muuta kuin istuisivat sisällä telkkarin ääressä koko päivän.
Mä oon tähän hommaan jotenkin niin väsynyt, tänään pitkästä aikaa minulla oli omaa aikaa mutta en osannut siitä ollenkaan nauttia kun mietin että lapset istuvat koko päivän sisällä tuijottaen telkkaria (tunsin huonoa omatuntoa kun olin niin itsekäs että halusin itselleni omaa aikaa ja sillä välin lapset tuijottivat telkkaria apaattisina) ja mies lojuu sohvalla.
Mies käy töissä ja sen ymmärrän että töiden jälkeen ei jaksa lähteä ulkoilemaan lasten kanssa joten hoidan ne ulkoilut aamupäivällä ja sitten kun mies tulee töistä niin jätän pienemmän nukkumaan päikkäreitä miehen kanssa (mies itsekin nukkuu) ja lähden isomman kanssa ulos tai jos on huono sää niin menemme jonnekin kylään tai sitten puuhailemme sisällä jotain kivaa. Onhan tietenkin joitain sellasiakin päiviä kun lapsi leikkii yksin sen aikaa kun pienempi nukkuu mutta yleensä pitää olla keksimässä jotain virikettä ettei lapsi turhaudu, joten itselleni jää todella vähän omaa aikaa.
Vasta illalla kun lapset nukkuu niin silloin saan pari tuntia itselleni ennenkuin itsekin pitää mennä nukkumaan.
Viikonloppuisin mies taas harrastaa ja jos ei harrasta niin sitten hän makaa päivän sohvalla eikä tee mitään, mun pitää olla koko ajan se aktiivinen osapuoli että lapsilla on edes jonkinlainen rytmi elämässä. Miehen lomat on oikeasti todella rasittavia, silloin meillä menee parisuhteessakin paljon huonommin. Mä en jaksa katsoa sellasta miestä päivästä toiseen joka vaan makaa sohvalla. (siis lomien aikana)
Tuntuu välillä että mies ei tee mitään oma-alotteisesti ja välillä pitää patistaa että hän auttais minua lasten kanssa. Siis hän kyllä hoitaa pyytämättä vaipan vaihdot ja pyllyn pesut ja syöttämiset ja pukemiset siis kaikki tollaset pikkujutut mutta ulkoilemaan hän ei oma-alotteisesti lähde lasten kanssa (eikä myöskään leiki) ja silloin kun itse olen todella väsynyt ja patistan häntä menemään lasten kanssa ulos niin tuntuu kuin olisin pyytänyt häntä juoksemaan vähintään maailman ympäri. Mies kyllä onneksi tekee kotitöitä ihan pyytämättäkin mutta kun välillä kaipaisin sitä että minun ei tarvis olla aina se joka huolehtii lasten virikkeistä ja ulkoilemisesta. Ja mun ei tarvis olla aina se joka huolehtii lasten hyvinvoinnista, koska ei lapset voi silloin hyvin jos he katsovat sisällä koko päivän telkkaria.
Ja mitä tulee tohon omaan aikaan niin sitten kun sitä on ja kun tulen kotiin niin lapset ovat kiukkuisia ja vihaisia kun ovatkin vaan istuneet koko ajan telkkarin ääressä ja sitten taas tunnen huonoa omatuntoa siitä.
Huh, tää on jotenkin sekava sepustus mutta toivottavasti joku edes luki loppuun.
Kommentit (11)
Eli mies kyllä tekee aika paljon kotona, jopa pyytämättä.
Mutta koska olet totuttautunut esikoisen siihen että äiti keksii hänelle aina tekemistä, niin nyt sille todellakin PAKKO keksiä tekemistä. Hän ei oo ikinä oppinut leikkimään itsenäisesti. Tässä mielestäni ongelma piilee.
Mutta toki voin olla myös täsyin väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten luulette et me yh:t hoidetaan homma? pakko se on välillä mennä ulos alpsen kaa töiden jälkee..
Meillä ollut aina suht samaa rataa elämä. Minä vastaan aina kaikesta, olen hoitanut kolme lasta, kodin, kaiken. Miehen mielestä on riittänyt, että hän käy kääntymässä kotona, syö, nukkuu ja tuo palkkansa perheen menoihin! Ratkaisua en ole keksinyt - nyt joku viisas sanoo että ero. Mutta miten voi jättää lapset isättä, kun ei sillä isällä kuitenkaan aikaa olisi... MUTTA ja se suurin mutta on, että lapset rakastavat isää sellaisena kuin hän on. Eivät tiedä muunlaisia isiä olevankaan. Jos kaikki olisi minusta ollut kiinni, olisin eronnut vuosia sitten.
ymmärrän kyllä hyvin harmistumisesi ja sen puolen asiasta.
Mutta asioissa on aina kaksi puolta, joten tätä voi tietysti myös katsoa toisesta perspektiivistä.
- ehkä miehesi kertakaikkiaan ei pidä juuri siitä lasten kanssa ulkoilusta, ehkä se on hänelle just se tosi vastenmielinen juttu
- ilmeisesti hän kuitenkin tekee suht ok hommia ja hoitaa lapsia muuten, joten jotain hyvääkin on
- --> ehkä pääsisit helpommalla, jos et edes ODOTTAISI että hän ulkoilee lasten kanssa, vaan hyväksyisit että sitä hän ei tee, tekee jotain muuta
- ja ehkä olet vaan herkistynyt sille että lapset katsoo telkkaria, tuskin se satunnaisena niin vaarallista on, kun sinä kuitenkin pidät heille pääsääntöisesti kunnon rytmiä.
Nää taitaa olla aika tyypillisiä kotiäidin ongelmia :-), jos oisit itekin töissä niin iloisena ottaisit nokoset töiden jälkeen, laittasitte lapset telkkarin ääreen että saatte lepohetken.
pitää vaan olla onnellinen siitä että minulla on kotitöitä tekevä mies...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä voin tehdä vaikka mitä - opiskeluhommia, työhommia, surffaa täällä, kotitöitä - se leikkii ja puuhailee, tulee välillä mulle kommentoimaan ja juttelemaan, mutta taas juoksee touhuihinsa.
Eli voi olla niinkun edellinen kirjoitti, että lapset turhaan opetettu siihen että aina tehdään jotain "ulkoilua" tms.
Mä en ikinä jaksa melkeen ulkoilla, onneksi ne ulkoilee pv-kodissa. Vk-loppusin ulkoillaan satunnaisesti.
Tietty kotona ollessa ulkoiltiin joka päivä, mutta ei välttämättä 2 x päivässä.
ongelma on se että minä en aina jaksaisi olla se joka huolehtii siitä ulkoilemisesta. Mua oikeasti nyt ahdistaa tosi paljon se että taas tulee talvi ja taas pitää pukea miljoona kerrosta vaatteita päälle,kesällä on niin helppoa ulkoilla, iskeä vaan hattu päähän ja pihalle.
Itsekään en todellakaan aina nauti lasten kanssa ulkoilemisesta mutta kuka muu sen tekee jos minä en sitä tee.
Ja ongelmana on myös se että kun mies on lasten kanssa niin hän ei ole täysin läsnä heidän kanssaan, usein puhuu puhelimessa tai sitten vaikka esim.ottaa isomman lapsen mukaansa auton korjaus puuhiin ja sieltä konepellin alta sitten karjuu lapselle ettei hän saa koskea siihen ja siihen. Miksi ei voi joskus vaan mennä lasten ehdoilla, en väitä että itsekään olisin aina ihan täysin läsnä kun olen lasten kanssa mutta useammin kyllä.
Omasta lapsuudestani muistan sen kun oma isäni touhusi ja värkkäsi meidän kanssa tosi paljon mutta sitten kun hän perusti oman yrityksen niin sen jälkeen hänellä ei ollut aikaa meille lapsille (meitä on kolme tosi pienellä ikäerolla) eikä hän juuri koskaan ollut enään sen jälkeen läsnä ja se satutti oikeasti pientä lasta joka ei ymmärtänyt että miksi isästä tuli tuollainen.
Haluaisin että omat lapseni saisivat sellaisia ihania muistoja isästään joka jaksoi touhuta, en tarkoita että KOKO AJAN pitäisi olla jotain tekemässä, en minäkään KOKO AJAN tee jotain heidän kanssaan mutta tajuatte varmaan pointin mitä tarkoitan, tai sitten ette.
Ja en ole lastani opettanut siihen että KOKO AJAN keksin hänelle virikettä,kyllä hän osaa yksinkin leikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silti sanoisin, että hellitä vähän. Ihana ajatus, että lapsilla olisi muisto heidän kanssaan touhuavasta isästä, mutta kun miehesi ei ole sellainen, niin ei häntä voi sellaiseksi muuttaakaan. Lapsille tulee varmasti muita mukavia lapsuusmuistoja isästään kuten myös sinusta. Itsellänikin oli haavekuvia perheestä, mutta totuus oli aika erilaista... Kyllin hyvää kuitenkin.
Ja siitä ulkoilusta. Mitäpä jos ulkoiilisitte vain kerran päivässä? Varmasti se olisi riittävästi, kun kerran et jaksaisi kahta kertaa ja miehestäsi ei juuri siihen ole apua.
Kuulostat niin minulta itseltäni kymmenen vuotta sitten: pyrkimys täydellisyyteen - niin äitinä kuin perheenä - oli niin totisinta totta. Mutta usko, vähempikn riittää.
Kaikka hyvää toivotan sinulle.
Miehemme taitavat olla kaksosia...Meillä on täsmälleen sama ongelma, tai siis minulla :-/ Miehen mielestähän mitään ongelmaa ei tietenkään ole. Koko sinun tekstisi oli kuin suoraan minun elämästäni.
Luulen, että mies joko osaa olla luontevasti lasten kanssa ja asettua heidän tasolleen, tai sitten ei. Meidän miehistämme tuskin saa koskaan mitään leikittäjiä tai aktiivi-isiä, mutta voivat hekin oppia olemaan lasten kanssa, jos oikeasti haluavat. Minunkin mieheni huolehtii kyllä kiitettävästi lasten perushoidosta, mutta mistään todellisesta vuorovaikutuksesta on turha puhua. Hänellä ei ole koskaan ollut minkäänlaista oikeaa isä-lapsi -suhdetta omaan isäänsä eikä siis mallia siitä, miten pitäisi olla. Hän osaa olla vain auktoriteetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä leikki-ikäiselle pidä koko ajan keksiä tekemistä, vaan antaa lapsen keksiä itse.
Mies kun tulee töistä ei voi edes sitä aikaa lapsia katsoa (vauva ja 2v) että pääsisín pesutupaan tai kauppaan. Eli teen kaiken lapset mukana. Mies makaa joko sohvalla tai sängyssä. Ulkona käy noin kerran kahdessa kuussa esikoisen kanssa, kesto max 45 min. Vaippoja ei vaihda, esikoisen saattaa pukea. Ei siivoa ei laita ruokaa. Pian ex-mies kun en jaksa sitä enää kattoa.