" Ei arki kolmosten kanssa ole mitenkään erityisen raskasta"

Sen jälkeen kuulemma alkoi helpottaa.

Jos hyvin menee niin miksi ei saisi mennä. Ei kaikkien tarvitse olla uusavuttomia kotipalvelun perhetyön avulla pärjääviä luusereita. Jollain voi olla helppoakin, miksi ei saisi?

Mikseivät saa sanoa ettei arki tunnu raskaalta? Jokainen nyt kuvailee omaa elämäänsä omasta näkökulmasta.



Tottakai kolmosten kanssa on tekemistä järjetön määrä ja apu todellakin tarpeen, hienoa että tällä perheellä lapsenvahteja löytyy. On varmasti hyvä henkireikä heille ja auttaa jaksamaan.



En tiedä heidän elämästään, mutta voisin veikata että yksi syy tuohon vähättelyyn voi olla kyllästyminen kaiken maailman lässyttelijöihin. Sisikollani on kaksoset ja hänkin sanoi olevansa korviaan myöten täynnä tuollaisia " voi kuinka raskasta teillä on" juttuja, siksi alkoi sitten kiusallaankin sanoa etteivät he koe arkea mitenkään raskaaksi. Näin vaikka kuinka olisi ollut ihan poikki, oli kuulemma ärsyttävää olla mammapatruunan kauhisteltavana. Ehkä tuo kolmoisperhe on kokenut samaa.

täytyisi kolmosten nkanssa pärjäävän äidin tätä tukeakseen olla olevinaan väsynyt? Jättää tukka laittamatta ja meikkaamatta ulos lähtiessä, pukea lapset rääsyihin jne.

ja kyllä monikkoarkikin voi olla helppoa.



Olen huomannut monen yksösäidin opettavan lapsensa todella riippuvaiseksi. Lapsi otetaan heti syliin, kun vähän kitisee ja mitään kotihommia ei tehdä kun lapsi on hereillä jne.



Minä hoidan meidän perheen arjen täysin mieheni työn luonteen vuoksi, tästä syystä lapseni ovat jo vauvasta asti tottuneet siihen että koko aikaa ei voi huomiota saada ja leikkivät sitten yhdessä.



Jos puolisoni olisi enemmän kotona apuna olisi todella helppoa.

toinen taas ei saa hoidettua sitä yhtäkään valittamatta joka ikisestä asiasta! Ihmiset kun ovat erilaisia niin " voimavaroiltaan" kuin siltä " valituskynnykseltäänkin" ...Toiset kun valittavat kaikesta ja toiset taas kokevat elämä " helppona" ja ihanana pienistä vastoinkäymisistä huolimatta:)



Miksi tuon kolmosperheen pitäisi kulkea " ryysyissä" ja valittaa kohtaloaan jos he kerran tulevat omasta mielestään (ja ainakin kuvailemasi mukaan ulospäinkin=muidenkin mielestä) hyvin toimeen lapsiensa kanssa ja arki tuntuu helpolta? Elämä kun on monseti kiinni vain asenteesta! heillä sattuu olemaan oikea asenne touhuun ja he uskaltavat iloita arjestaan! Miksi heidän pitäisi tuntea syyllisyyttä sittä että te muut ette jaksa?? Ei ymmärrä, ei!



Hatunnosto tuolle kolmosperheelle!:)

Minulla on ystävä, jolla on kolmoset ja itselläni on kahdet kaksoset ja mitä nyt ollaan ajatuksia usein vaihdettu, niin se vauva-aikakin on niin pitkälti järjestelyistä kiinni, puoleksi suunniteltu on jo puoleksi tehty. Liukuhihnahommiahan ne on, mutta kyllä minullakin on aina aikaa huolehtia itsestänikin eikä sitä ole mitenkään muita vastaan suunnattu. Käsittämätöntä että tuollaisestakin voi ottaa herneen nenuun.

Itse olen sitä mieltä, että tosiasiassa monikkoperheen arjen kamaluutta aina liioitellaan, en vaan tiedä miksi

kaikki suhteellisen pienillä ikäeroilla. Kaikki kuulemma kauhistelevat miten he pärjäsivät viiden alle kouluikäisen kanssa kotona, mutta hänestä se ei ollut niin raskasta. Kaksoset olivat kuulemma vauvoina vielä ne helpoimmat ja tyytyväisimmät, heistä oli seuraa toisilleen ja isosisarukset viihdyttivät nuorempia mielellään.

Eikö kaksosten/kolmosten vanhemmat saa haaveilla mistään? PItäiskö heidän olla kauhuissaan 24/7?



Minulla on nyt uhmaikäiset kaksoset ja arki heidän kanssaan on ollut vaihtelevaa. Kyllä minulla ja miehelläni oli paljonkin vapaa aikaa ja aikaa harrastuksille kun lapset olivat pienempiä, kiitos hyvien isovanhempien jotka hoitivat lapsia aika paljon ja tukivat arjessa. Nyt arki heidän kanssaan on todella helppoa kun lapsista seuraa toisilleen.



Voin sanoa että alku on varmasti monelle hankala, mutta kyllä minä silti koko ajan olin onnellinen pikkuisistani vaikka väsymys painoikin. Ekasta vuodesta en tosiaan paljon muista ja muistan että ensimmäiset kunnon rakkauden tunteet lapsiani kohtaa tuli vasta kun ne olivat n. 5-6kk:n ikäisiä. Väsymys esti jotenkin tuon kiintymisen heihin, joka kuulema on normaalia. Kun lapset täytti 1v niin siitä asti on aina vaan ollut helpompaa ja helpompaa. :)



Monikkoperheen vanhemmat on varmaan luotu aika kestäviksi, itse uskon että kaksosia/kolmosia ei synny perheeseen joka ei siihen henkisesti kykene, jotain toisen maailman juttuja.. ;)

Nämä väsyneet yhden lapsenäidit kyllä näkevät noita " peremmin pärjääviä" ympärillään muutenkin, ei tuo sen suurempia paineita heille tuo. Olisi vaan positiivista jos potkaisisi jotain takapuolelle ajatuksella että jos tuo pärjää noiden kolmen kanssa valittamatta, niin ehkä minäkin voisin pärjätä tämän yhden kanssa.



Ja mitä tuohon monikkolapsen vanhemmuuden ihailuun tulee, niin kukaanhan ei onneksi pysty kaksosia tilaamaan, ei edes se ystäväsi joka nyt raskaana on. Hän saisi kaksoset joka tapauksessa ja voi olla ihan hyväkin että turhan murehtimisen keskeltä herätä siihen että arki voikin olla kivaa. Ihan positiivista voida raskausaikana haaveilla tulevasta ja nythän hänellä tämä kolmosten äiti tukenaan. Huomattavasti parempi näin minusta, kuin niin että istuisi yksin kotona itkemässä kohtaloaan.

Mielestäni isommassa perheessä lapset oppii odottamaan ja ovat joustavia ja curling-vanhemmuus on tuntematon käsite.



Huolestuttavampaa on se kun ei pärjätä yhden tai kahden kanssa kuin se että joku pärjää kolmosten kanssa.



Usein käy niin että itsekäs äiti ja isä kärsii kurjasta perhe-elämästä lasten ohella jos vanhemmat eivät tunne vastuuta perheestä ja elää oikeasti PERHE-ELÄMÄÄ vaan ovat kuin sinkut. Kulkevat kukin omilla teillään niin aikuiset kuin lapsetkin ja perheyhteyttä ei ole päässyt muodustumaan.

että on olemassa myös äitejä, jotka ovat hoitaneet kaksosia aivan yksin syntymästä saakka, itsekin tunnen, eivätkä nämäkään äidit taakkansa alle ole nääntyneet.

Ehkä he kolmosten kanssa ovat tajunneet että arki voisi olla toodella raskasta. Mutta jos/kun heillä sattuu ilmeisesti olemaan terveet lapset, sukulaisia auttamassa ja lapsenvahteina, talous kunnossa jne, huomaavat olevansa onnekkaita ja osaavat arvostaa sitä. Siksi siis eivät koe arkeaan raskaaksi vaikka siinä tekemistä onkin.



Todella positiivisena näen sen että ovat saaneet järjestettyä vapaa-aikaa myös itselleen! Se jos mikä on tärkeää kun eletään useamman pienen lapsen ehdoilla.

Enkä nyt tarkoita, että juuri tämä perhesi pitäisi kulisseja yllä, mutta kyllä joskus tuntuu, että joillakin vaan on olevinaan helppoa ja syystä että " hyvät äidit eivät valita" . Ehkäpä ap ajoi sitä takaa?



t. yhden helpon hyvinpärjäävä äiti.

Kiillotetaan ulkokuori jottei kukaan vaan näkisi miten huonosti oikeasti menee. Mutta en tunne tapauksia.

Nää on näitä mielikuvia: Sinulla ei ole niin montaa lasta ja olet väsynyt, sua ei kiinnosta laittautua.. Mutta toiset jaksaa. Ajattelet ehkä että olisi raskaampaa jos olisi useampi lapsi, mutta TAAS: toiset jaksaa.



Siitä tulee osa arkea ja rutiinia. Meillä on 2 alle 3- vuotiasta lasta ja monesti olen vaihtanut 4 vaippaa tunnissa.. Mitä sitten? Se vie pari minuuttia kun vaihtaa yhdet vaipat!



Mulle perhe-elämä on asennetta! Jos tykkää että on vaikeeta niin se on vaikeeta! Jos siivous on helpoimmillaan sitä että siivooja tulee siivoomaan ja voit uppoutua täysin lapsiisi niin ei paljon paina, pahimmillaan et jaksa laittaa pyykkejä koneeseen -vaikka oikeesti: se ei ole mikään vaikea ja aikaa vievä asia..



Meikkaaminen ja itsensä laittaminen: Esimerkkinä voin sanoa että kun käyn kuntosalilla ystäväni kanssa: olen valmiiksi meikannu ja laittanu hiukseni kun ystäväni vasta kuivaa itseään.. Ei taito/tehokkuus. Mitä tekee, miten jne. Sama koskee ajan käyttöä: meillä pyykkikone ja tiskit peseytyy koneessa YÖLLÄ. Aamulla nostan kuivumaan ja pakkaan koneen valmiiksi seuraavaa yötä varten. Lapset nukkuu, sitten teen aamupalan. Lapset siivoaa apuna -toiset passaa lapsiaan kaikessa.



Eräs tuttuni ihmetteli miten hänen tuttu tekee lapsilleen itse vaatteet: niin, jostain se hänen aika on pois kun tekee vaatteita ja päinvastoin, hän itse käyttää saman ajan johonkin muuhun.



Eli jos sinä ajattelet vaan omaa rankkuutta niin älä ajattele että toisilla on sama, koska se ei ole niin! Ei synnytyskään ole kaikilla samanlainen, vaikka synnytys on sama. Kipukynnys on erilainen..

Ei se minusta mikään maailman ihme ole, jos JOKU JOSKUS haluaa tai tuntee tarvetta esittää, että menee paremmin kuin meneekään. Ihan inhimillistä. Eikö?



t. 16 & 18

myös muita lapsia ja en nyt koe, että ois kauhean raskasta ollut. Monet valittaa joka asiasta, vaikka ois vaan 1-2 tervettä normaalia lasta. Itse olin yllättynyt siitä, että miten helppoa kaikki oli. On minullakin olut kyllä raskasta, mutta ihan muista syistä tässä viime aikoina.

Niin.. Siis se että sinä joskus sanot paskaa: menee hyvin vaikkei mene, niin tarkottaako se että toisetkin tekee niin?



Minä en ole koskaan valehdellut tälläsessä asiassa, sanon jos en jaksa, silloin elämää muokataan niin että saan helpotusta, sama päinvastoin; jos miehellä on rankkaa töissä, sairastuu jne niin elämää helpotetaan.



Meikkaan koska musta on kiva näyttää hyvältä. En pidä itsekään jos mieheni alkais kulkeen repaleisessa paidassa eikä harjais viikkoihin hampaitaan.. !



21