onko kaikki yksinhuoltajat jotenkin alempaa kastia?

En juo, enkä polta. Elän omaa elämääni, ja yritän olla ajattelematta toisten yleistyksiä toisten elämisestä. Opiskelen ja olen kuullut vain positiivista muilta. Lapset ovat hyvinkäyttäytyviä ja siivoja, itse menestyn opinnoissani ja teen hyväntekeväisyystyötä vapaa-ajallani.



Miten mies minusta erilaisen ihmisen tekisi? Muutos on sisäinen, ei kukaan voi muuttaa toista ihmistä erilaiseksi. Sama ihminen olisin parisuhteessakin. Ei vain ole mitään mielenkiintoa parisuhteeseen, kun on muutenkin niin kova kiire omassa elämässä.



Älä jää liikaa miettimään toisten mielipiteitä, jää elämä elämättä!

Esim. se eilinen ohjelma " sinkkuäidille" mies oli aivan kamala. Ne naisethan oli



a) Rikas Pappa betalade

b) Feministi militantti

c) Lähiön kapakkaruusu

d) Shellin baarin ilolintu



Ja ainoastaan yksi oli normaali, Se työterveyshoitaja jolla oli 4 lasta.

Itse en tunne kuin fiksuja yksinhuoltajia ja sellaiseksi itsenikin tunsin kun 5 vuotta yh olin. Pää pystyyn!

keräisi itsekunnioituksensa jämät ja hommaisi jostain lisääkin ja alkaisi elää ihan omaa elämäänsä.



Uskomatonta, että vuonna 2007 tasa-arvoisessa Suomessa on naisia, jotka ajattelevat kuten ap.

minun suvussa kaikilla pitkät liitot ja suhteet toimii. itse oli pakko erota lapsen isästä kun siitä ei tullut mitään. itse olen myös helpottunut päätöksestä, voin henkisesti sekä rahallisesti paremmin näin. silti vaivaan myös päätäni näillä kommenteilla, varsinkin kun erosta on nyt niin vähän aikaa. kai se siitä tasoittuu, toivon mukaan. niihin ihmisiin joilta en halua kuulla näitä kommentteja että olen itsekäs ja että vien lapsen ym, en pidä nyt yhteyttä. keskustelen sitten kun jaksan olla neutraali.

vanhempani onneksi tukevat ja suurin osa kavereista. mutta kyllähän se tekee tiukkaa aina sanoa että on yh, koska itselläkin oli aiemmin vaikka mitä mielikuvia niistä. sitten olenkin yksi niistä. näinhän se menee....

...mutta näinä huonoina hetkinä, varsinkin, kun tapahtuma on vielä sangen tuore, sitä kerta kaikkiaan unohtaa kaikki tarjahaloset. Eihän siitä ole kauaakaan, kun tilastokeskus taas julkaisi jotain tilastoja siitä, millaisissa perheissä avioerot ovat yleisiä, eikä ne olleet kovin mairittelevia.



Eikä tilannetta todellakaan auta se, että omat vanhemmat, joilta toivoisi tukea ja joita on aina pitänyt varsin järkevinä, runttaavat ja arvostelevat tyttärensä ratkaisuja.



Ap on päättänyt heittää sormukset kesälomalla kaivoon, keräillä itsensä ja olla elokuussa maailman vahvin nainen. Ap:llä ei ole mitään tarvetta pitää kulisseja yllä, niitä on tässä suvussa ylläpidetty aivan riittävästi :)



Kiitos kanssasisaret, tarvitsen vain välillä potkuja persauksiin!



t. ap

se vaan menee niin. Aina kun mies on reissussa meillä on tosi kivaa ja kujn se tulee himaan pilvi laskeutuu päälle.



Sen vaan tietää kun aika on mennä...



Kaikkea hyvää!

tuntui tosi vaikealta myöntää sen pilven olemassaolo, mutta niin se meni, vaikkei mieheni tietoisesti minua alistanut.



Oletko itse vielä suhteessa vai jo erillään? Meillä asumusero on niin tuore, ettei vielä olla edes avioeropapereita jätetty, mutta todennäköiseltä se tuntuu.



Päässä vain seilaa ajatukset laidasta laitaan, en kaipaa miestäni, mutta teitenkin sitä ajatusta ,että olisi perhe, joku jonka kanssa jakaa arki. Toisaalta, sitä arkeahan juuri en mieheni kanssa pystynyt jakamaan, ei vain ollut mitään yhteistä.



ap

Olemme jo valmiiksi uusperhe niin ero on ihan viimeinen vaihtoehto. Keskityme kummmatkin lapsiin ja yhdessä vaihdetaan vaan pakolliset, mutta emme riitelekään.



On vaan olo, etät tässäkö mun elämä sitten on. Paska avioliitto joka syö voimat.



Tsemppiä teille asumusero voi olla tosi toimiva, meillä vaan mies ei lähde täältä ja minä en lapsia turvakotiin vie.

Turvaverkkoa ei ole..

Multa on ilmeisesti puuttunut muutama palikka päästä, kun en ole moista " häpeää" osannut ajatellakaan. Iloisesti ja reippaasti yksinhuoltajuuteni kannoin. Tietty aina stereotypioita piisaa, mutta niinhän sitä piisaa kaikista muistakin.



Mulle yksinhuoltajuus tarkoitti sitä, että olin edelleen se ihan sama akateeminen nainen, joka pyöritti miniperheen töiden ohella (mitä nyt miehen pyykit oli vähemmässä ;-) ja sai yhteiskunnalta pojan lapsilisään 36 euron korotuksen. Lunastin miehen ulos sekä yhteisestä kodistamme, kakkoskodistamme että autostamme ja ihan hyvin selvisin kaikista kustannuksista, myös täydestä 200 euron hoitomaksusta. Ja minäkään en ole koskaan polttanut enkä juonut. Minä en erossa miksikään muuttunut, en paremmaksi enkä huonommaksi.



Sittemmin ystävistäni on 4 eronnut, he kaikki akateemisia ja fiksuja, tosin vain puolet naisia. Välillä mietin, että oliko lumipalloefektillä vaikutusta, siitähän puhuttiin mm. pääministeri Vanhasen eron yhteydessä. Kyllähän suhteissa on täytynyt olla vikaa jo ennestään, mutta ehkä minun esimerkkini saattoi jonkun noista eroon rohkaista, kun ihmiset näkivät, että miten hyvin voin eron jälkeen.

Tosin meillä ei onneksi kukaan oman perheeni jäsenistä ole esittänyt mitään tuomiota erostamme, ovat hyväksyneet sen ja pitävät sitä kaikkien kannalta hyvänä ratkaisuna. Itse olen toisinaan hyvinkin " masentunut" , että tässä kävi näin; vastoin kaikkia ihania perhe-elämähaaveita olenkin nyt yh, joka taiteilee välillä jaksamisen äärirajoilla.



En tiedä onko vain kuvitelmaa, mutta suhtautuuko tämä yhteiskunta jotenkin eri lailla eronneisiin naisiin kuin miehiin? Ovatko eronneet naiset niitä surkeita häviäjiä, jotka hylätään ja jotka viettävät loppuikänsä baareissa yhden illan toivoa etsimässä? Miksi miehistä ei puhuta samoin? Yksin lasten kanssa jäänyt mies on sankari, joka uhraa elämänsä lastensa vuoksi. Tai perheestään kokonaan eronnut mies on vaan eronnut mies, ei siitä puhumiseen edes lataudu mitään erityistä.



En itse sääli itseäni. Minulla menee ihan hyvin, ja elämässä on perusasiat kunnossa. Enkä kyllä juuri vaivaa muiden ajatuksilla päätäni, mutta tällaiset ketjut saavat ajatukset lentämään..

Mun äiti sano suoraan että on ollut naimisissa (kahteen kertaan) vain siksi, että sai lapset tehtyä. Ikäeroa mulla ja mun siskolla on 12v, eli kauheen tiuhaan äiti ei oo naimisiin ehtiny (kummatkin liitot kesti muutaman vuoden).

Nyt mutsi on rehtorina musiikkioppilaitoksella ja melkoisen arvostettu tyyppi siellä missä asuu :)



Kaikki yksinhuoltajat, jotka saa lapsensa kunnialla kasvatettua, ansaitsis mitalin!

etten ole suuntautunut kumpaakaan sukupuoleen mutta halusin lapsia. Ja nyt mulla on 2, 8 vuoden ikäerolla. Itsekäs en haluisi olla ja siirtää eroa ainakin siihen asti, että pienemmälle pystyy asiaa jotenkin selittämään.



Kiire mulla ei ole erota, koska aion elää pitkään ja nauttia sitten joskus YKSIN asumisesta! Olen aina ollut vähän erakko..

Mullakin on ollut hyvin samansuuntaisia ajatuksia kuin sinulla. Ja pakko on myöntää, että jotain perääkin niissä on. Minäkin olen akateeminen, kuten exäkin, mitään alkoholi tms. ongelmia ei ollut. Olipahan vaan liian nuorena solmittu liitto, joka ei enää toiminut.



Olen vielä ope, ja kyllä koulumaailmassa jokainen yh-äitejä leimaava kommentti satuttaa. Ja niitä kommentteja kyllä kolleegoilla riittää. Ja tottahan se on, että ongelmalapsilla hyvin usein on vanhemmat eronneet. Toisaalta niin on kyllä monella hyvin parjäävälläkin lapsella :)



Lisäksi mua loukkaa tuttavien jatkuvat kommentit, että oletko jo löytänyt uuden miehen. Monelle ei mene millään jakeluun, että joku nainen voi olla onnellinen ihan ilman miestäkin. Suunnileen mikä vaan urpo pitäisi ottaa jos vain kiinni saisi...



Tsemppiä ap!

todennäköisesti kuitenkin ainutlaatuista elämäänsä eikä minulla ainakaan ole halua pohdiskella, olenko hyväksyttävä jonkun toisen silmissä. Ainoastaan tälla palstalla olen törmännyt ala-arvoisiin mielipiteisiin yksinhuoltajista mutta toisaalta saattaahan moni pienessä mielessään niin ajatellakin ihan livenäkin. Suoraan ei ole kukaan tullut sanomaan.



Missään olosuhteissa en kuvitellut joskus päätyväni yksinhuoltajaksi. Pidän itseäni kohtuullisen normaalina, käyn töissä, minulla on keskitason koulutus ammatissa johon aina halusinkin, en käy koskaan baareissa enkä ryyppää kotona, vietän kaiken ylimenevän ajan kotona tehden lasten kanssa milloin mitäkin. Minulla on iso suku ympärillä jotka kyllä mielellään hoitaisivat lapsia jos niin pyytäisin mutta harvemmin on ollut tarvetta. Lapseni menestyvät kivasti koulussa, tekevät taatusti läksynsä ja menevät ajoissa nukkumaan.



Ei tämä niin huonoa elämää ole, vielä en ole viiteen vuoteen keksinyt yhtään asiaa mihin tarvitsisin miestä. Arvostaisin kyllä hyvää keskustelukumppania jne. mutta sellaista ei valitettavasti ole vastaan kävellyt. Ehkä siksi kun ei ole etsittykään.



Jos alat elää elämääsi naapureiden mittareiden mukaan ei sille tielle loppua näy. Elä nyt lapsillesi, sillä erotilanne on heille kaikkein kovin.



Jokainen meistä on oman onnensa seppä.