Mistä apua masennukseen...???

Täytyyhän tuo tilanne saada laukeamaan. Masennus on sairaus, ja joskus siitä ei selviä ilman lääkkeiden apua, kun tilanne on pahin. Lääkkeitä tulisi syödä se 3-6 kk ainakin tilanteesta riippuen, sen jälkeen voi alkaa pikku hiljaa lopettelemaan, jos tilanne on sellainen.



Itse sain parhaan avun masennukseen depressiokoulusta. Kysy kuntasi mielenterveystoimistosta, järjestetäänkö teidän kunnassa noita depressiokouluja ja olisiko sinun mahdollista päästä mukaan.



Hyvää kesää, parempaa oloa ja voimia!

Kynnys niitä kohtaan on aika korkea, pelkään leimautumista " hulluksi" vaikka sitä kyllä taidan jo oikeasti olla..

en tiedä valoa ei vaan näy,

mielessä pyörii vain sellaisia ajatuksia mitä en uskalla edes ääneen sanoa..



ehkä elämä voittaa, ehkä ei..



ap

Masennus on sairaus, jota ei tarvitse hävetä. Ole avoin ystävillesi, kerro heille tilanteestasi ja siitä, miten paha olla sinulla on.. Kukaan ei halua, että toisella on paha olla, ja jos tilanne on niin paha, ettei omat voimavarat enää auta, on sinun oman elämäsi kannalta tärkeää, että syöt lääkkeitä, jotka auttavat elämäsi takaisin tasapainoon.



Mie masennuin melkein 2 vuotta sitten uupumuksen takia synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Miusta tuli hirviö. Huusin ja raivosin miehelleni, lapselle ja kuvittelin, että minun vain täytyy jaksaa. Olin hirveässä pahan olon kierteessä. Lupasin itselleni, etten enää koskaan hermostu, mutta seuraavassa hetkessä itkin niin, etten saanut enää henkeä. Se oli sisäinen helvetti, paikka, jossa oli koko ajan paha olla ja se oli minun pään sisällä.



Aloitin ensin terapian, mutta eihän se masennus puhumalla lähde, jos on siinä pisteessä, ettei aivot enää toimi oikein. Kun serotoniinin takaisin otto häiriintyy, ei se parane puhumalla vaan lääkkeillä. Kun sain lääkkeet, olin siinä pisteessä, että soitin miehelleni töihin, että jos sinä et nyt tule kotiin, minä tapan itseni ja lapsen. En tietenkään olisi tehnyt mitään, sillä hetkellä vain tuntui, etten enää yksinkertaisesti jaksa sitä tuskaa ja pahaa oloa yhtään enempää.



Samana päivänä sain lääkityksen ja parin viikon kuluttua alkoi olo olemaan jo parempi. Kuukauden päästä tunsin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, että ehkä tulevaisuus voisikin tuoda jotain hyvää. Lääkkeet alkoivat auttaa, ja minä pääsin jaloilleni. Olin vihdoin se äiti, jonka olin halunnut olevan (en maailman paras, mutta yritin ainakin parhaani).



Nyt tuosta helvetillisestä päivästä on yli vuosi aikaa. Paraneminen on ollut pitkä prosessi ja se kestää vielä kauan, ennen kuin voin sanoa olevani terve. Mutta, olen ollut jo ilman lääkkeitä ja pärjään. Miten ihanalta ja hienolta se tuntuu, minä jaksan vihdoin seistä omilla jaloillani!



Minä en olisi tässä, jos en olisi aloittanut lääkitystä. Enkä olisi tässä, jos en olisi avoimesti puhunut ystävilleni ja perheelleni masennuksestani ja siitä, että olen aloittanut lääkityksen. Ystäväni ovat olleet minun tukenani, kuunnelleet ja yrittäneet tsempata huonoina päivinä.



Älä enää pelkää omaa oloasi. Sinä voit parantua.

joka osaa arvioida tilanteesi ja hoidon tarpeesi. Lääkkeitä ei kannata pelätä, kun voit paremmin jää voimia myös masennuksen syiden työstämiseen. Psykiatri voi arvioida myös, hyötyisitkö psykoterapiasta. Vaivattomimmin saat asiaasi eteenpäin menemällä yksityiselle. Kunnallisella puolella täytyy hakea terveysasemalta lähete mielenterveystoimiston psykiatrille.

yritän saada apua, ennenkuin on liian myöhäistä.

ehkä se päivä vielä paistaa minullekin, vaikka tällä hetkellä, eikä pitkään aikaan ole siltä tuntunutkaan..



ap