Miten oppisin olemaan tasapuolinen?

Otsikko on ehkä harhaanjohtava, mutta tilanne seuraavanlainen.

Meillä on 3 alle kouluikäistä lasta. Hoidan heitä kotona, ja ongelmallisin on tilanne vanhimman lapsen kanssa.



Hän on minä-minä-kaikki-tänne-mulle-heti-muut-ei tarvitse mitään- tyyppi. Olen yrittänyt kaikkeni, että oppisi leikkimään sisarustensa kanssa. On luettu, piirretty, askarreltu, ulkoiltu paljon jne. Kerhossa käy ja jokunen oman ikäinen kaverikin on. Kotielämä ei vain onnistu. JATKUVASTI riitelee sisarustensa kanssa, kaikki leikin aloituksetkin päättyvät heti riitaan koska tämä vanhin lapsista vie toisilta lelut, tai törmää heti toisen aloittamaan leikkiin ja haluaa jatkaa sitä YKSIN.



Älkääkä sanoko että KASVATA SE LAPSI. Kasvatettu on ja yritetty. Puhuttu, neuvottu, kielletty, komennettu ja nurkkaan laitettu jäähylle jos meno on mennyt aivan överiksi. Silti tuntuu että koko ajan tulee sitä negapalautetta ihan liikaa. Riehuu ja menee heti pitkin nurkkia jos en viihdytä häntä tai huomioi koko ajan. Enkä voi huomioida tauotta kun on kaksi pienempää+kotityöt kaikki yksin tehtävänäni.



Nyt lapseni on kesälomareissussa sukulaisen mukana, ja tuntuu tulevan oikein huono omatunto, kun täällä kotona on kaikki niin helppoa. Nämä 2 nuorempaa lasta leikkivät sopuisasti keskenään. Ei riitaa, ei jatkuvaa komentamista, seinille hyppimistä ja vastaanvänkäämistä. Täällä on rauhallista ja leppoisaa.

Kaikki nämä kotiäitivuodet on tuntuneet tervanjuonnilta koska arki on ollut raskasta ja mennyt 90%:sti yhden lapsen hillitsemiseen. Fiilikset olleet aika huonot ja olen töihin menoa monesti harkinnutkin kun en meinaa jaksaa esikoiseni kanssa.



Rakastan kyllä esikoistani, mutta arki on vaan niin mahdottoman uuvuttavaa hänen kanssaan.



MITEN OPPISIN JO AAMUSTA JÄTTÄMÄÄN AIVONI NARIKKAAN?

Kun aamu jo heti puolen tunnin päästä heräämisestä alkaa olemaan yhtä hillumista ja juoksemista, VÄSYTÄÄÄÄ.