Kuinka moni täällä on lähtenyt synnytykseen sillä asenteella, että pyrkii pärjäämään niin pitkään luomuna, kuin mahdollista?

että toivottavasti selvitään molemmat hengissä. Puudutuksia oli tarkoitus ottaa tarvittaessa. Ilokaasulla mentiin ja 2 viimeistä tuntia spinaalilla.

Tosi pitkälle selvisit pelkällä ilokaasulla!

luomuna kuin mahdollista. En kuitenkaan sulkenut mitään pois ja epiduraaliin päädyttiin mistä olin tyytyväinen.

Ja niin vaan spinaalia pyytelin aika nopeaan :) Mulla synnytys eteni tuskallisen hitaasti ennen puudutusta, niin ensimmäinen kuin tämä toinenkin. Kakkosen synnytyksessä kohdunsuu avautui neljässä tunnissa 4-5 cm ja sitten loput viisi senttiä puolessa tunnissa spinaalin laitosta.



Synnytys oli kyllä muuten " onnistunut" , spinaalipuudutteen kanssa pääsin liikkumaan ja ponnistamaankin jakkaralla, puudute vei vain pahimmat kivut mutta ei tuntoa kokonaan. Tästä eteenpäin unohdan luomuhaaveet ja pyydän jatkossakin tätä :)

enkä ottanut, vaikka kaikki nauroivat ja sanoivat että näetpä sitten.

en sitten tarvinnutkaan mitään muuta, ilokaasulla pärjäsin ponnistusvaiheessakin vaika silloin sitäkävi mielessä, että sattusiko se vauvan ponnistaminen vähemmän jos olisi " huurut alla" .



en kyllä vastannu sun kyssäriin, sorge.

enossa. T: Ap

Luomuna loppuun asti, sillä siinä vaiheessa kun minusta alkoi tuntua, etten enää kestä, oli myöhäistä puudutteiden kannalta - pääsin ponnistamaan.

minulla hyvät synnytyslantiot kuten sukumme naisilla. Lapselle tuli ongelmia ja se piti leikata eli synnytys meni siltä osin persiilleen. Nukutuslääkettä piti " ottaa" .

tietenkään se ei sitten auttanut siihen... :(

kokoajan keskityin niihin supistusten väleihin vaikka sattuikin kokoajan. hengittelin ja yritin rauhoittaa mieltäni enkä raivonnut tai huutanut.. synnytys oli tosi kivulias mutta se unohtui parissa viikossa. Kaikilla erilainen kipukynnys, jotku ottaa kaikki puudutteet kun on 2cm auki ja se on niille parempi juttu, itelleni sopi vähän kärsiä.

6

Koin synnytyksen tosi hyvänä ja voimakkaana kokemuksena. Olin positiivisesti yllättynyt omista voimistani, että todella pystyin käsittelemään kivun ihan loppuun asti. Nyt tiedän, että pystyn siihen, jos seuraavakin synnytys sujuu yhtä hyvin ja suoraviivaisesti.

11

-osin siksikin, että pelkäsin epiduraalipuudutusta :)



Molemmat lapset syntyivät luomusti. Lääketieteellisiä toimenpiteitä synnytyksen aikana olivat vain erilaiset mittaukset. Synnytykseni ovat olleet nopeahkoja ja menimme myös sairaalaan aika viime tipassa, sillä minusta kipu en helpompi kestää " salaa" kuin ihmisten keskellä.



Synnytyksen jälkeen tehtiin pienet tikkaukset pikkurepeämiin. Tikkauksiin pyysin puudutusainetta, ja sitä laitetiin myös.



Esikoisen kohdalla kyselin viimeisten, rajuimpien supistusten kohdalla, että kauanko tätä vielä kestää, en jaksa enää. Olisin ollut valmis ottamaan puudutuksen, mutta synnytys oli jo niin pitkällä, että puudutus olisi vain pitkittänyt asiaa ja siksi sitä ei laitettu. (sain kuitenkin itse valita laitetaanko vaiko ei, mikä tuntui tosi hyvältä)



Ennen jälkimmäistä synnytystä olin käynyt kätilöopiston synnytyslaulutunnilla ja siellä opitusta äänenkäytöstä oli apua viimeisten supistusten aikana, joita ei enää pystynyt ottamaan vastaan " salaa" kärvistellen.

sillä vierastan piikkejä. Ammetta suosittelen. Se vie kivut ja varsinkin silloin, jos mies hieroo selkää. hyvät muistot, ei tullut mieleenkään ottaa puudutteita.

2 synnytystä takana, kumpaankin olen mennyt " luomumielellä" , enkä mitään sitten ottanutkaan. En tiedä olisiko toisessa kannattanut koska oli niin tuskallinen: isokokoinen vauva virhetarjonnassa.



Mutta olen sitä tyyppiä, joka sinnittelee valitsemallaan linjalla, enkä lähde ekasta niippasusta hötkyilemään. Kätilökin sanoi, ettei ole vastaavaa sissiä nähnyt. Tämä ei ole mikään itsekehu, vaan kuvaus siitä millaisella luonteella olen varustettu.



Toinen syy on se, että haluan tietää " mitä tapahtuu" ja ilman puudutuksia olin tilanteen tasalla. Otin etukäteen tosi paljon selvää synnytyksen kulusta ja luin synnytyskertomuksia valtavat määrät. Oli vähän niin kuin jonkinlainen kartta.



En ymmärrä niitä jotka menevät " avoimin mielin" synnyttämään, koska kuitenkaan ei voi tietää mitä siellä tulee tapahtumaan. Ei niitä vaihtoehtoja nyt niin rajattomasti ole! Ja sitten kun tällaiselle avomieliselle ehdotetaan ensimmäistä juttua (vaikka oksitosiinia tai epiduraalia) niin miltä pohjalta hän sen suostumuksensa siihen antaa kun on vain niin avoimin mielin?? Eli tarkoittaa minun mielestäni sitä, että tekee sitten niin kuin se yksi kätilö siinä synnytyksessä sanoo, kun ei muusta tiedä.



Riippuu siis ainakin luonteestasi ja etukäteistiedoistasi tuo juttu. Ja sitten jos tulee vaikka hätäsektio niin sitten tulee, eihän näitä loppuun asti tiedä kukaan.

Minulla kuitenkin näin kuten kuvasin.

ensisynnyttäjäksi synnytykseni oli nopea, 6-8 tuntia, miten sen nyt laskee (oli viikon yli lasektunajan ja pieniä supistuksia oli ollut jo monena päivänä, mutta ne eivät vieneet toimintakykyä). Koska odotin jotain kahden vuorokauden tuskailua, päätin pysyä kotona pitkään ja lilluin kylpyammeessa. Jossain vaiheessa alkoi ponnistuttaa ja sairaalassa pääsin suoraan ponnistamaan eli mitään puudutteita ei olisi enää edes ehtinyt ottaa. Kolmella pikkutikillä selvisin.



Minulla on joskus karseita kuukautiskipuja, supistukset olivat voimakkaampia, mutta tarkoituksenmukaisia, joten siedin niitä hyvin.



Rajuhan synnytys oli, mutta olen siitä tosi ylpeä edelleen. Sen tiedostan, että toisen kanssa voi kaikki mennä ihan erilailla. JOs tarve vaatii, minulla ei ole mitään puudutteita vastaan.

Itselle nimittäin se maski naamalla oli tosi häiritsevä ja se " humalatunnekin" oli epämiellyttävä, kuuma suihku ja jyväpussit auttoivat paremmin.

Otan kivunlievitystä jne , jos siltä tuntuu.

Nopea synnytys, 5 h. Vartin verran lopussa kerkesin ottaa iloakaasua. Aina supistusten välillä yritin itseni kunnolla rentouttaa. Jos synnytys olisi pitempään kestänyt, niin ehkä olisin jotain muutakin tarvinnut. Tiedä sitten.



Jäi mieleen neuvolaterkka, kun sanoi, että on mua hyvillä ja luottavaisin mielin synnyttämään laittamassa.

Kättärin synnytyslaulutunnille olen minäkin menossa :) Muutenkin olen ottanut selvää erilaisista rentoutusmenetelmistä. Ammeessa olisi tarkoitus synnytää, ehkä siis ihan loppuun asti.



Se, että sanon meneväni avoimin mielin synnyttämään tarkoittaa kohdallani sitä, että ymmärrän jo synnytysten olevan erilaisia kivuliaisuutensa suhteen (toinen tulossa). En halua asettaa itselleni puuduttamattomuudesta mitään arvoa, jonka minun on saavutettava hinnalla millä hyvänsä. Perusajatuksena lähden siitä liikkeelle, että luomuna mennään, mutta koskaanhan ei voi tietää mitä elämä eteen tiputtaa.



Tietenkään en kätilöiden mukaan ole synnyttämässä. Teen kuten itse koen. Mitään puudutuksia en ota vain siksi, että joku muu niin toivoo. Haikaranpesässä ollaan muutenkin luomusuuntautuneita, joten sitä ongelmaa tuskin tulee muutenkaan.



T: Ap

Tuosta ammeesta muuten tuli mieleen, että ensimmäisellä kerralla olin ajatellut, että kylpy voisi olla ihanaa ja olin pyytänyt vesialtaallista huonetta. No, olin siellä vedessä alle 5 minuuttia, mutta tulin pois kun se tuntui ihan sietämättömältä.



Ensimmäistä yritin ponnistaa seisten, mutta kesken siirryinkin makuulleni, kun se tuntui paremmalta. Toisen kanssa taas päin vastoin: yritin ponnistaa puoli-istuvassa asennossa, kun se viimeksi toimi niin hyvin, mutta nopeasti nousinkin seisaalleni ponnistamaan, ja lapsi syntyi aika nopeasti.



Pointtina oli kaiketi, että tuntui hyvältä sulkeutua omaan maailmaan, kuunnella vain itseään ja tehdä juuri niin kuin parhaalta tuntuu, välittämättä omista ennakkoajatuksista tai suunnitelmista. (Helppo tyietysti sanoa, kun mitään ongelmia ei tullut)



Kätilö komentoi, että harvoin näkee niin rauhallista synnyttäjää kuin minä. Tämä ei siis ollut itsetarkoitus, mutta tuntui toimivalta keskittyä itseensä sen sijaan, että olisi kommunikoinut kätilöiden tai miehen kanssa.



T. Se synnytyslaulutunnilla käynyt