Voikohan 6-vuotias päästä musiikkiopistoon vaikka
pääsykoe ei mennytkään ihan hyvin? *elättelee toiveita :)"
Kommentit (3)
Jos lapsesi on selkeästi musikaalinen, hän voi päästä musiikkiopistoon, vaikka kaikki osiot eivät olisi pääsykokeessa aivan putkeen menneetkään. Jos ns. epäonnistuminen johtuu selvästi jännittämisestä, niin kyllä ammattilaiset osaavat nähdä sen taakse. Minun samanikäiseni osallistui myös musiikkiopiston pääsykokeeseen ja se meni aivan nappiin (olen itse ammattimuusikko, joten pystyin itsekin arvioimaan lapsen onnistumista). Tästä huolimatta musiikkiopistoon pääsy voi jäädä esim. siitä syystä, että aloituspaikkoja ei yksinkertaisesti vapaudu/pääsykokeissa on ollut vanhempia jo pitkään soittaneita, jotka ikänsä vuoksi menevät edelle. Mutta, ei kannata lannistua, aina voi yrittää uudestaan! Sitä paitsi 6-vuotias on vielä aika pieni. Soittamisen ehtii aivan hyvin aloittamaan myöhemminkin (riippuu tietysti vähän soittimesta, viuluopinnot olisi hyvä aloittaa piakkoin). Soitinopetusta on useimmilla paikkakunnilla saatavissa muidenkin tahojen toimesta kuin musiikkiopiston.
sai 39/40. On edistynyt mainiosti ja hänellä on innostus soittamiseen ja on todella lahjakas laulaja ja nyt soittaa instrumenttia.
Lisäksi teoriaopiskelua ja bändi. Soittaa nuoteista.
Mielestäni soittamista ei voi harrastaa jos lapsella ei ole innostusta ja lahjoja.
Toki lapsesi on vielä nuori ja voi ensi vuonna yrittää uudestaan jos kyse on jännityksestä johtuneesta epäonnistumisesta. Voitte tietysti ottaa tunteja yksityisesti ja myöhemmin pyrkiä opiskelemaan.
heh, mun miehen poika ei ainakaan oo pätkääkään kiinnostunut soittamisesta, mut sen mutsi on pakottanut jo 3 vuotiaasta asti harrastamaan musiikkia. Jätkä on nyt 12, soitin on vaihtunu moneen kertaan, ja nyt on " soittanut" kitaraa varmaa 3 vuotta. Ei kyllä kovin nopeesti edisty, on ihan aloittelijan tasolla (normaalisto muksut oppii muutamassa päivässä renkuttaan smoke on the waterii ym. samantasoisesti). Monta kertaa se kertoi tässä lähivuosina vaan piirtäneensä soittotunnilla!! Mä oon vähän ihmetelly, ku silloin ku ite olin lapsi, musiikkiopistoon oli pääsykokeet ja sieltä joutui pois jos ei kehittynyt. Mutta näköjään jos on aloittanu jo musiikkileikkikoululaisesta, saa jatkaa ku vaan maksaa vuosimaksun. Tää on vaan kauheeta, ku ei sitä poikaa kiinnosta pätkääkään, mutta ku äitinsä harrastaa pojan kautta...