Mistä olet katkera?

Itse olen kiusaamisen ja ankeuden täyttämästä lapsuudesta pikkukylässä. Oli vielä paikka, jossa ei ollut mitään maisemia: ei vesistojä, ei mäkiä, ei metsää. Pelkkää avaraa peltoa ja pajupusikkoa. Erityisen katkera olen vanhemmilleni.

He eivät oikeasti halunneet meitä lapsia eivätkä oikeasti haluneet edes asua siellä juorupesässä, missä asuttiin (oli muuten isäni kotipaikkakunta ja isäni vanhemmat painostivat häntä jäämään sinne). Silti piti kärsiä ja kituuttaa, kotona ollessaan äiti vaan valitti kaikesta, mm. että mihinkään ei voi enää lähteä. Työkin oli perseestä, mutta eihän sitä vakipaikalta enää lähdetä ja perhekin oli haittona. Me lapset oltiin perseestä kun meitä kiusattiin ja oltiin liian herkkiä. Isä oli suurimman osan ajasta autotallissa ja kotona mykkänä.

Asuttiin siis niin lehmänperseessä, että ei ollut edes mahdollisuutta harrastaa mitään. Jos olisi ollut, niin se olisi ollut autolla yli 2 h/suunta. Äitini oli kotoisin myös maalta, mutta oli asunut nuoruudessaan kaupungissa. Olisi halunnut jäädä sinne huumaavaan vapauteen, mutta työt veivät landelle. Äidilläni olisi ollut mahdollisuudet parempaan, lapsettomaan elämään kaupungissa joten en ymmärrä, missä mielenhäiriössä hän muutti syrjäkylälle ja pyöräytti  3 lasta. Eikä nyt puhuta edes mistään muinaisajoista, vaan 1990-2010 -luvuista.

Sanotaan, että aikuisena voi rakentaa hyvän, oman näköisen elämän. Kyllä nämä lapsuudenkokemukset silti vaikuttaa, ja olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta koko aikuisikäni.