Ujo lapsi

Oisko apua?

Lapset eroavat siinä, kuinka he ovat valmiita kohtaamaan vieraita ihmisiä ja tilanteita. Kun nuoren lapsemme paras ystävä riensi puhumaan silmät suurina lähes kenelle tahansa, omamme seurasi hiljaa vierestä tai vetäytyi reiden suojaan. Kyse on luonteesta, ja sitä on vaikea muuttaa. Miksi pitäisikään? Mutta tavat voi! Olemme nähneet omassamme ison muutoksen iästä 6-7 ikään 19.

Kas näin: Olemme antaneet lapsen luonteen olla rauhassa, emme ole ujoudesta syyttäneet, emme toisiin verranneet tai sitä vähätelleet. Olimme tarkkoja siinä, ettemme painostaneet, vaan tukeneet. Käytiin pienin askelin. Kun huoltoasemalla sopi maksaa käteisellä, kysyin lapselta, haluaako hän antaa setelin sedälle. Halusi!

Ujon lapsen henkiset askeleet pitenivät, ja 11-vuotiaana hän oli valmis esittelemään risan reppunsa suutarisedälle. ”Olen mukanasi, ihan vieressä!” Hetki oli hauska sekä asiakkaalle että korjaajalle. Se ikuistettiin kuvaksi, jota usein olemme katselleet.

Lapsi oppii myös sosiaalisen kielen ja se helpottaa vieraiden kanssa. Meillä on onneksi ystäviä, jotka kahvipöydässä kyselevät tyttären kuulumisia. Tai ”Elisa voi kertoa”. Olemme myös antaneet vihiä: ”Huomasitko, kun kysyit, ja isoisä innostui kertomaan?” Kun koitti yo-juhla, tytär kiersi vieraspöydästä toiseen, kyseli ja kuunteli. Vilkaisimme äitinsä kanssa toisiamme, yksi ujo tapaus voitettu!