Ranskan kyberhyökkäys aiheutti kymmenien miljoonien vahingot, elintarvikkeet sulivat ja kylmälaitteet kärähtivät
Hyökkääjää ei ole vielä saatu selville. Toivottavasti syylliseksi ei paljastu karannut tekoäly.
"Ruokakauppoihin kohdistui Ranskassa poikkeuksellinen kyberhyökkäys, jonka laajuus alkaa valjeta vasta nyt. Hyökkääjät nostivat verkon kautta jääkaappien ja pakastimien lämpötiloja jopa 80 asteeseen. Seurauksena oli valtava ruokahävikki ja kymmenien miljoonien eurojen vahingot.
Hyökkäys tapahtui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 11.–12. lokakuuta. Hyökkääjät käynnistivät kauppojen kylmälaitteiden automaattisen sulatuksen, ja osassa kauppoja laitteet pysyivät kuumina kuusi tuntia. Hyökkäys aiheutti myös tulipaloja.
Ranskan kauppaketjujen AFP:lle antamien tietojen perusteella kyberhyökkäys kohdistui yhteensä arviolta 500 myymälään. Tarkkaa kokonaismäärää ei ole vahvistettu.
Le Monden mukaan hyökkääjät eivät ainoastaan nostaneet lämpötiloja, vaan muuttivat myös sulatusjakson kestoa yhdestä tunnista kahdeksaan tuntiin. Näin kylmälaitteiden hälytykset käynnistyivät tavallista myöhemmin ja vahingot maksimoituivat.
Yhdessä Intermarché-kaupassa lämpötilan kerrotaan nousseen peräti 80 asteeseen. Kuumuus sulatti osia laitteistosta.
Sekoia-tietoturvayhtiön asiantuntija Félix Aimé kertoi Reutersille, että hyökkäys on kohdistunut myös Espanjaan, Portugaliin, Puolaan, Saksaan ja Belgiaan."
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000012338584.html
Kommentit (27)
Saiko tuhannet köyhät ja asunnottomat napansa täyteen hävikkiruuasta vai vetikö joku tuotteet välistä?
Vierailija kirjoitti:
Saiko tuhannet köyhät ja asunnottomat napansa täyteen hävikkiruuasta vai vetikö joku tuotteet välistä?
Laitteet kuumenneet jopa 80 asteeseen, ei tainneet ruuat olla syömäkelpoisia enää.
Me laitetaan aina meidän pakastin 80 asteiseksi nokkelaa kun muuttuvat jäisistä suoraan lämpimiksi 😬
Tästä pitäisi oppia että mikään laite ei saa olla suoraan kiinni verkossa, minne kuka tahansa voi tunkeutua.
Rys sän tekosia. EI tarvi enempää tutkia. Ohjuksia vaan Kremliin.
Vierailija kirjoitti:
Rys sän tekosia. EI tarvi enempää tutkia. Ohjuksia vaan Kremliin.
Juu täältä vauva-palstalta puolustusministeri Häkkänen ottaakin komennon.
Jos oli tekoäly, niin lasku Altmnin Samille. OpenAI:ltahan ne aina tapaa "karata", vaikka tekoälykehittäjiä on maailma pullallaan.
Näin se tekoäly vie työpaikkoja, jepjep! Vie ruuankin suusta.
Vierailija kirjoitti:
Me laitetaan aina meidän pakastin 80 asteiseksi nokkelaa kun muuttuvat jäisistä suoraan lämpimiksi 😬
Saa kokonaisen pakastimellisen ruokaa tehtyä kerralla. Kätevää, varsinainen Pirkka-niksi!
Vierailija kirjoitti:
Tästä pitäisi oppia että mikään laite ei saa olla suoraan kiinni verkossa, minne kuka tahansa voi tunkeutua.
No nehän on kaikki uudet laitteet melkein vakiona wifillä ja AI toiminnoilla varustettuja, jopa uunit ja jääkaapit.
Mutta kuinka moni muistaa ja ymmärtää päivittää kodinkoneiden tietoturvan?

On ja talvella taloudellista kun pakastin lämmittää ruuat ja talon
En tiennytkään että pakastinta voi käyttää saunana. Taitaa olla juttukin kirjoitettu tekoälyllä.
Vierailija kirjoitti:
En tiennytkään että pakastinta voi käyttää saunana. Taitaa olla juttukin kirjoitettu tekoälyllä.
Niissä kauppojen kylmälaitteissa on joku Terminator-tason sulatustoiminto. Olivat jutun mukaan syttyneet myös palamaan.
Tämä ei ole mitään Marttojen pakastimensulatusta enää, vaan nykyaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä pitäisi oppia että mikään laite ei saa olla suoraan kiinni verkossa, minne kuka tahansa voi tunkeutua.
No nehän on kaikki uudet laitteet melkein vakiona wifillä ja AI toiminnoilla varustettuja, jopa uunit ja jääkaapit.
Mutta kuinka moni muistaa ja ymmärtää päivittää kodinkoneiden tietoturvan?
Ei kai niitä ole pakko päästää verkkoon vaikka niissä tuki olisikin?
Jos veikata pitäisi, niin itäinen hybridivaikuttaminen lienee edelleen monta kertaa todennäköisempi syy kuin seonnut tekoäly...
Miettikää vaan miten ne teidän robotti-imurit ja - ruohonleikkurit suunnitteleekaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos veikata pitäisi, niin itäinen hybridivaikuttaminen lienee edelleen monta kertaa todennäköisempi syy kuin seonnut tekoäly...
Just tänään Orpo kertoi medialle, ettei Venäjä kohdista siviileihin hybridiuhkaa. Sanoi, ettei "Venäjällä olla niin hulluja".
Vierailija kirjoitti:
Miettikää vaan miten ne teidän robotti-imurit ja - ruohonleikkurit suunnitteleekaan.
Niissä on sisäänrakennettu itselaukaisutoiminto. Muistakaa Libanonin hakulaitteet...

Itselaukeava leivänpaahdin ja airfryer. Jep, jep.
Joku kun ihmetteli asiantuntijoiden lausuntoja, että tekoäly voisi aiheuttaa mittavia tuhoja yhteiskunnassa, jos se valjastetaan tekemään vahinkoa. Esimerkiksi näin.