Leikkeleet ostettu paikallisesta lihakaupasta ja lisäksi 2,8kg erilaisia lihoja
Kommentit (2)
En ole kateellinen.
Meilläkin oli aikanaan tapa, tai tottumus, että leivälle tarvittiin aina joku leikkele. Sitten jossain vaiheessa lihan syöminen alkoi tuntua eettisesti väärältä, ja reilu 10 v. sitten aloimme vähentää sitä, vaikka edelleen tykkäsimme lihan mausta. Opettelimme tekemään hyvä kasvis- ja kalaruokia, ja vähitellen leikkeleetkin jäivät pois.
Mies syö edelleen sekaruokaa töissä, samoin teini koulussa, mutta kotona emme syö lihaa oikeastaan koskaan. Joskus harvoin kanaa.
Olen ikoinen, että pääsimme lihasta eroon, ja varsinkin jalostetuista lihatuotteista kuten leikkeleistä. Ne ovat kaikkein epäterveellisimpiä. Aiheuttavat mm. syöpää.
Ihan hiljan oli joku Kariniemen/Snelmannin/Saarioisten tms. mainos, jossa perhe purki ruokapöydälle ostoksia, jotka olivat vaan paketti toisensa perään jotain kanatuotteita, röykkiöittäin. Mies kommentoi, että hänen mielestään mainos oli yököttävä.
Ps. Olen juuri seuraavaksi menossa laittamaan ruokaa. Teen ensin maustekastikkeen hunajasta, oliiviöljystä, balsamicosta, tuoreesta chilistä ja valkosipulista, suolasta, pippurista ja yrttimausteesta. Sitten pikon paprikaa, sipulia, parsakaalia ja herkkusieniä, ja kierittelen ne kastikkeessa. Sitten kippaan uunipellille, laitan päälle vielä kirsikkatomaatteja, ja paahdan uunissa grillivastuksen alla. Loppuvaiheessa päälle vielä fetakuutioita. Syödään riisin ja salaatin kanssa, ja on tosi tosi hyvää. JA terveellistä.
Paitsi että aivosi ovat jumittuneet samaan typerään valheeseen. Ei mene läpi.