Vaikea asia :(

..mitä jos alkaisit antaa hänelle tehtäviä, kuten laitatko noi pyykit jne..Luulisi että hillitsee kyläilyä tai ainakin helpottaa sun olemista ja aikatauluja..

Voit sitten tarjota jotain päivää, vaikka seuraavaa viikonloppua tai muuta teille sopivaa.

meillä tuommonen anoppi. JA siihen ei auttanut mikää muu kuin suora puhe, Jos äitisi ei kunnioita teitä niin sinun ei tarvi kunnioittaa ja nöyristellä häntä.



Sanot suoraa et vähempikin kyläily riittää. että vaikka kerran viikossa torstaina voi tulla klo 18:oo jä'lkeen! Ja voi olla et alkuun suuttuu mut kyllä se siitä tasottuu, Täytyyhän sen hyvänen aika tajuta että teillä on muutakin elämää.



ei tommosten tungettelijoitten kanssa auta mikää muu kuin suora puhe!! Turhaa sää omaa mielenterveyttä menetät äitisi takia. Mikä sulle on tärkeintä? Sinun jaksaminen vai äitisi paapominen!



Jos et pysty puhuu suoraa niin paa viestiä!! Tai soita! Onnea! Kyl se siitä!

mä tekisin niin, että antaisin äidin tulla ja mennä mielensä mukaan, mutta menisin ja tulisin myös itse. Eli en antaisi yllätys"vieraan" enää vaikuttaa aikataulutukseen. Jos oltaisiin just syömässä tai lähdössä kun hän tulee, sitten syötäisiin tai lähdettäisiin. Jos tulisi päiväuniaikaan niin lapset nukkuisi silti ne piäväunet.



Kun äitisi tulee teille noin tiheään ja kyselemättä, hän ei itsekään pidä itseään vieraana, jota pitäisi paapoa ja palvella. Ei sinunkaan silloin tarvitse.

Ei tosiaan auta, istuu sohvalla ja olettaa että olemme heti valmiit seurustelemaan hänen kanssa pari tuntia.



Saattaa olla vaikka kokeisiin luku just menossa ei muuta kuin hän vaan istuu sohvalla ja puhuu. :(



t. ap

Sitäkin että vaikka puhelimessa aamulla puhuttu ja sovittu että hän tulee ylihuomenna neljän aikaan, ja kas kahden tunnin päästä hän onkin oven takana? Käsittämätöntä mielestäni miten kukaan voi mennä kenellekään noin vaan.



t. ap

kasvatuksen kuin minä... Olen tosin pakottanut itseni toimimaan toisin, muuten olisin tullut hulluksi. Äitini tietenkin heittäytyi marttyyriksi niinkuin asiaan kuuluu ja otti kovasti nokkiinsa kun kerran samanlaisessa tilanteessa ilmoitin, että nyt ei sovi tulla sisälle, tulethan sitten kun oli sovittu. Savun hälvettyä soittelin ja keskustelin, että ymmärrän, että hän loukkaantu kovasti mutta toivon, että hän voisi kunnioittaa myös minua ja perhettäni samalla lailla kuin hän itse toivoo itseään kunniotettavan. Myönnän, että välit äitiini ovat kireät, mutta niin ne olivat ennenkin. Plussana kuitenkin se, että äitini kuitenkin tuntuu ymmärtävän jossakin määrin, etten ole häntä hylännyt ja minulla on tunne että minulla ja perheelläni vihdoinkin on oma elämä.