Lue keskustelun säännöt.
Puhuin lapsuudentraumat vanhemmilleni- välit meni??
30.05.2007 |
Eli olen miettinyt n. 10v ajan asioita jotka liittyvät lapsuuteeni, lähinnä vanhempieni alkoholinkäyttöön ja tunneilmapiiriin. Asiat ovat olleet minulle vaikeita ja olen niitä jonkin verran saanut purettua mielessäni ja puhumalla muille ihmisille, mutta aina olen miettinyt milloin uskaltaisin puhua vanhemmilleni.
Tänään otin asian esille ja paikalla oli koko lapsuuden perheeni. Sanoin kaikki asiat jotka minulla oli mielessä, ja vanhempani kokivat ne tietysti suurina syytöksinä vaikka sanoin etten odota heiltä mitään, haluan vain saada asiat pois päästäni. Äitini itki koko ajan ja isäni raivostui äärimmilleen. Nyt koen syyllisyyttä siitä että halusin puhdistaa oman pääni, tuotinko samalla vanhemmilleni liian suurta tuskaa ja syyllisyyttä?? Kumpi on parempi, puhuminen vai ikuinen vaikeneminen???
Kommentit (40)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Tommy Hellsten sanoo, ettei ole mitään syytä puhua, ellei toinen ole siihen valmis. Eli kertomuksestasi päätellen sinun olisi ollut parempi vaieta....
Ehkä sinun pitäisi ottaa asiat uudestaan kyseeksi. Sanoa, että annat heille anteeksi, sillä he eivät olleet tienneet mitä tekivät. Jotain kandee sanoa, jotta välit pysyisivät.
Miksi ihmeessä kuvittelit että asiat voisivat mitenkään muuttua paremmaksi kun otit ne esille...???
Parempi puhua terapiassa/ystäville tai vaikka ihan ventovieraille, mutta varmasti tyhmin veto oli puhua vanhemmillesi. Mitä luulit että tapahtuu? Että vanhempasi lankeavat kyynelehtien polvilleen eteesi ja pyytävät aneteeksi että ovat sinua loukanneet...??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kerran asiallisesti kerroit heille juttusi ylimääräisiä lisäilemättä, ei heillä ole mitään syytä suuttua. Ilmeisesti kalikka kalahti arkaan paikkaan. Kyllä se siitä!
Ei kyse ole paapomisesta tai suojelemisesta. Kyse on siitä, että ei KANNATA puhua. Koska vanhemmat eivät ymmärrä omia tekojaan, niin puheesta ei ole mitään hyötyä. Tällaisessa tilanteessa ei saavuta mitään muuta kuin sen, että kaikki ovat onnettomia.
Kun vanhemmat tuntevat teoistaan syyllisyyttä, on aika puhua välit selviksi.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka vanhemmat eivät ole valmiita vastaanottamaan viestiä, täytyy oma pää saada selvittää. Ap ei todennäköisesti tule saamaan vanhemmiltaan sitä reaktiota mitä toivoi, mutta voi tällä teolla aloittaa itse alusta.
Vanhempasi ottivat marttyyri-asenteen; parhaani olen sinun kanssasi yrittänyt, tuollainen kiittämätön kakara, jolle mikään ei kelpaa, tämäkö on palkintoni jne.
Itse sain kuulla juuri tuota paskaa ja kaikkea muutakin kun otin oman lapsuuteni asioita puheeksi. Olisi pitänyt äitini mielestä vaan hiljaa niellä asoat ja olla niiiiin kiitollinen kaikesta. Tuosta opin että toista kertaa en heille mistän syvällisemmästä puhu, lapsuudenperheessäni kun on näköjään tapana vaan lakaista kaikki asiat maton alle ja esittää että helvetin hienosti menee. Mutta enpä myöskään pahemmin muistakaan asioista avaudu, edes niistä arkisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä hyötyä luulet ap:n saavuttaneen sanomisellaan? No, sai purettua pahan olonsa. Mutta eikö ne, joiden vanhemmat ovat kuolleet, saa koskaan sitä purettua?
Terapiakursseilla, psykodraamassa, otetaan kohteeksi " leikkiäiti" (toinen osaanottaja), jolle huudetaan ja jolle se paha olo puretaan. Ja se toimii.
vanhempasi tekivät mitä tekivät ja sillä oli sinulle tietynlaiset seuraukset, joista heille nyt viimein pystyit kertomaan. Ilmeisesti vanhempasi kokevat kovaa syyllisyyttä, koska reagoivat noin voimakkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikkiäiti toimii varmaankin, mutta oikealle vanhemmalle purkaminen vielä paremmin.
Vierailija:
Mitä hyötyä luulet ap:n saavuttaneen sanomisellaan? No, sai purettua pahan olonsa. Mutta eikö ne, joiden vanhemmat ovat kuolleet, saa koskaan sitä purettua?Terapiakursseilla, psykodraamassa, otetaan kohteeksi " leikkiäiti" (toinen osaanottaja), jolle huudetaan ja jolle se paha olo puretaan. Ja se toimii.
Puolustusmekanismeja on useita.
Vierailija:
Ilmeisesti vanhempasi kokevat kovaa syyllisyyttä, koska reagoivat noin voimakkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikkiäiti toimii, koska siinä leikkiäiti kuuntelee ja ymmärtää. Se auttaa lasta. Oikea äiti kieltää kaiken, eikä lapsi koe tulleensa kuulluksi. Silloin ainoa, mikä siinä toimii on se, että lapsi ymmärtää, ettei häntä ymmärretä.
Vierailija:
Leikkiäiti toimii varmaankin, mutta oikealle vanhemmalle purkaminen vielä paremmin.Vierailija:
Mitä hyötyä luulet ap:n saavuttaneen sanomisellaan? No, sai purettua pahan olonsa. Mutta eikö ne, joiden vanhemmat ovat kuolleet, saa koskaan sitä purettua?Terapiakursseilla, psykodraamassa, otetaan kohteeksi " leikkiäiti" (toinen osaanottaja), jolle huudetaan ja jolle se paha olo puretaan. Ja se toimii.
Enkä siis enää ollut " uhri" . Toimi mulla.
Vierailija:
Leikkiäiti toimii, koska siinä leikkiäiti kuuntelee ja ymmärtää. Se auttaa lasta. Oikea äiti kieltää kaiken, eikä lapsi koe tulleensa kuulluksi. Silloin ainoa, mikä siinä toimii on se, että lapsi ymmärtää, ettei häntä ymmärretä.Vierailija:
Leikkiäiti toimii varmaankin, mutta oikealle vanhemmalle purkaminen vielä paremmin.Vierailija:
Mitä hyötyä luulet ap:n saavuttaneen sanomisellaan? No, sai purettua pahan olonsa. Mutta eikö ne, joiden vanhemmat ovat kuolleet, saa koskaan sitä purettua?Terapiakursseilla, psykodraamassa, otetaan kohteeksi " leikkiäiti" (toinen osaanottaja), jolle huudetaan ja jolle se paha olo puretaan. Ja se toimii.
Vaikka vanhemmat ovat kykenemättömiä kohtaamaan tekonsa ja syyllisyytensä, on kuitenkin parempi olla rehellinen kuin elää valheessa loputtomasti. Voihan olla, että apn vanhemmat ovat ihmisiä, jotka eivät ikinä tule myöntämään tehneensä mitään väärää, vaan tulevat ylläpitämän loppuun asti itsestään jotain erinomaisuuden illuusiota, joka ei ole totta. Ja koskaanhan emme tiedä, vaikka kuolisimme huomenna, siksi on parempi puhua asiat jo tänään. Totuus tekee kipeää, mutta totuus myös vapauttaa.
Vanhempien reaktio on ymmärrettävä, mutta ehkä siitä itää jotain, jos ovat kykeneviä tuntemaan syyllisyyttä.
Minusta tuollaisessa tilanteessa kyllä kannattaa puhua ensin asianomaisille itselleen eli vanhemmille. Jos siitä ei tule mitään myönteistä ap:lle, sitten asiaa voi selvittää muiden kanssa. Vaan ehkäpä pelkkä sanominen helpotti!
Eli mietin jo olenko itse tullut hulluksi ja kuvitellut kaiken (lapsuuteni)kun vanhempani eivät olleet tänään samaa mieltä oikein missään asiassa, mutta juteltuani äsken mieheni kanssa koin hiukan helpotusta olooni, ja usea täälläkin näytti olevan sitä mieltä että voi puhua.
Olen muuten käynyt jonkun mainitsemassa psykodraamaryhmässä jo pari vuotta, ja se on osaltaan tukenut ja auttanut, mutta sielläkinhän pyritään usein siihen että joskus voisi asiat ottaa puheeksi sitten ihan oikeassakin elämässä.
Uskon että ainakin äitini ottaa yhteyttä kun on asioita sulatellut, isästä en tiedä, oli niin kamalan raivoissaan ja sitä mieltä että keskustelu on turhaa.
Eli taustalla on vanhempieni alkoholinkäyttö lapsuusaikanani, ja siitä seurannut turvattomuuden ja hylkäämisen tunne, sekä se ettei tunteita voi ilmaista eikä puhuta ajatuksista/tunteista vaan ainoastaan " puutaheinää" tyyliin kaunis ilma tänään... ja esitetään päällepäin fiksua perhettä...
ap
Eli eilen illalla aloitin tämän jutun ja nyt luin jatkoa... Oli helpottavaa huomata että usea muukin on ollut samassa tilanteessa/ miettii vaikeista asioista puhumista tulevaisuudessa.
Veljeni ehdotti perheterapiaan menoa, muut olivat suostuvaisia paitsi isäni. Annan heille nyt jonkin aikaa sulatella tuntojaan ja otan sitten yhteyttä vaikka viikon kuluttua, on perhepiirissä synttäritkin... Asia on monimutkainen myös siltä osin että mieheni ja vanhempani riitautuivat pahasti joku aika sitten, eivätkä halua tavata toisiaan.. huh huh. Mutta minun oloni on silti jotenkin helpottunut, olen iloinen että olen viimeinkin jotenkin ikäänkuin katkaissut henkisen napanuoran vanhempiini ja päässyt itsenäistymään; asia joka olisi pitänyt tehdä jo parikymppisenä (nyt olen 32).
Uskon että vanhempani (ainakin äitini) haluaa jatkossakin tavata ainakin lapsiamme, katsotaan nyt kuinka asiat etenevät.
Joku kirjoitti että en olisi saanut " lyödä lyötyä" jos vaikka äidilläni on ollut raskas lapsuus, mutta se taas ei ole minun käsiteltävissä oleva asia, eikä kuulu minun ratkaistavakseni, vaan äitini pitäisi itse hoitaa itsensä henkisesti kuntoon (ja isäni myös) ja käsitellä lapsuutensa vaikeat asiat. Ne eivät myöskään saisi vaikuttaa siihen kuinka he ovat minua kohdelleet, eihän minunkaan lapsuuteni saa vaikuttaa negatiivisesti omien lasteni kasvatukseen, tai en missään nimessä ainakaan halua että se vaikuttaa!
Kiitos rohkaisevista kommenteista ja näkökulmista, ehkä nyt alkaa enemmän tuntumaan siltä että " olen olemassa" ihan omana itsenäni omien tunteideni ja ajatusteni kanssa.
ap
Tommy Hellsten sanoo, ettei ole mitään syytä puhua, ellei toinen ole siihen valmis. Eli kertomuksestasi päätellen sinun olisi ollut parempi vaieta....
Ehkä sinun pitäisi ottaa asiat uudestaan kyseeksi. Sanoa, että annat heille anteeksi, sillä he eivät olleet tienneet mitä tekivät. Jotain kandee sanoa, jotta välit pysyisivät.