Ihmiset silti höykyttävät töihin, vaikka en saa senttiäkään tukia.

Pääsin viimein siihen pisteeseen elämässäni, että jättäydyin pois töistä, se on aina ollut haaveeni. Ja olen 40 vuotias. Muutin mökille, mikä on aika alkeellinen, mutta pärjään siellä. Ja ei, en saa mitään tukia. Pärjään näin. Mutta tämä on ollut yllättävän paha asia joillekkin. Esimerkiksi, kun joitain sukulaisia tapaa niin tulee jatkuvasti kyselyitä, että olenko töitä hakenut ja, että milloinka meinaan töihin palata jne. Ja, kun sanon, että en aio palata työelämään, niin tästä seuraa pöyristyneitä "miksi" kysymyksiä. Kun kerron, että ei minulla ole tarvetta ja taloudellinen tilanteeni sallii tämän niin silti ollaan pöyristyneitä ja mietitään, että miten saan elämäni kulumaan "olemalla". 

Tämä on niin ärsyttävää. Oletus siitä, että työttömän elämä olisi vain "oleskelua". Nyt minulla jää aikaa vaikka mihin! En ole koskaan tykännyt makoilla toimettomana, mutta nyt voin käyttää aikani minulle tärkeisiin asioihin. Ihmiset ovat niin aivopestyjä tähän työelämä malliin, että hirvittää.