Ihmisillä on usein olettamus että itse on kokenut enemmän vaikeita asioita kuin toiset

Ihminen voi jopa kuolettaa itsensä ilman että kukaan näkee mitään ulkoisia merkkejä siitä, tarkoittaen siis sitä, että se ei aina vaadi päihdeongelmaa tai mitään muutakaan näkyvää. Se voi tapahtua ihan hiljaa ihmisessä niin että se ei koskaan puhu siitä mitään, se vetäytyy mutta se ei koskaan puhu siitä. Koska kun sä oikeasti menet itseesi ja katsot läpi kaikki vaikeat asiat ja katsot niitä nimenomaan niin, että katsot omia heikkouksiasi ja sitä miten sinä itse olet toiminut väärin, niin ihmisen aivokapasiteetti ja ne verkostot sielä aivoissa laajenee ja se kehittää ihmistä siihen pisteeseen, että ihminen tajuaa siitä jauhamisen olevan aivan merkityksetöntä. Sillä ei ole mitään väliä enää tietääkö toiset siitä, tai tuleeko ulkopuolelta huomiota, tai millään säälillä tai voivotteluilla ei ole mitään merkitystä, eli se siitä jauhaminen on myös merkityksetöntä. Siitä voi puhua kehittävästi, mutta sä et koskaa nää sellasta ihmistä uhriutumassa niistä asioista, koska se tajuaa senkin olevan merkityksetöntä koska siinä ei  ole mitään uhreja vaan ihminen itse on aiheuttanut kaiken itselleen ja siitä alkaa vastuun kantaminen ja se ajattelu muuttuu. Eli siis voi olla 2 ihan täysin erilaista ihmistä, toinen on sporttinen itsestään huolta pitävä fiksun oloinen ihminen ja toinen on päihteissään rypevä ihminen joka aina puhuu ongelmistaan. Se ensimmäinen voi olla kokenut sisälllään miljoona kertaa isomman myrskyn kuin se toinen kuka siitä aina jauhaa. Se jauhaminen tarkoittaa sitä että henkilö ei ole koskaan kasvanut. Sen takia se aina vertaileekin, että minä olen kokenut enemmän kuin tuo toinen, vaikka sillä ei ole koskaan mitään hajua mikä todellinen tilanne on, se ei pysty näkemään sitä.