Varakkaat syövät muita todennäköisemmin lapsille tarkoitetut karkit
Tutkittavat jätettiin yksin lapsille tarkoitetun karkkipurkin kanssa. Kun tutkijat palasivat, ylempään yhteiskuntaluokkaan kuuluvat olivat syöneet lähes kaksi kertaa enemmän karkkeja kuin muut.
Tutkijat huomasivat myös, että samat ihmiset kiilasivat todennäköisemmin muiden autojen eteen risteyksissä ja vaikuttivat olevan valmiimpia valehtelemaan työpaikalla.
Kommentit (17)
lukiko siinä että karkit ovat lapsille vai olivatko karkit muuten vain tarjolla?
Kokoomuslaiset syövät lasten karkit.
Hauska, vaihteeksi ei haukuta köyhiä. Varmaan taas pyörähtää toistepäin pian, kun lukijat suuttuu.
Yks varakas tuttu kun tulee kylään meidän mökille niin hän syö kaikki sipsit, karkit ym. Hän kai ajattelee että hänellä on varakkaana etuoikeus käyttäytyä kuin kuningas ja voi yksin rohmuta koko sipsipussin.
Huomaa kyllä ettei aloittaja ja muutama kommentoija ei ymmärrä mistä on kysymys! Huumori tutkimuksia ei siis mitenkään todellisia.
Tarjoan toisen näkökannan eli varakkaan ei ole tarvinut aikoihin miettiä että jotain herkkua olisi rajallisesti tarjolla. Siksi hän ei koe lasten karkkien syömistä pahana, koska ainahan voi ostaa lisää purkkiin. Siinä missä köyhä taas laskee ja miettii rahoja ja ei välttämättä ole varaa ostaa paljon herkkuja. Ihan loogista eikä tarkoita että rikas olisi jotenkin pahempi ihminen, vaan hänen elämänsä on erilainen.
Uskooko joku noita huumori tutkimuksia mistä tuo lehtijuttukin sanoo että on huumoria?
Kyllä huomaa että ihmiset ei malta lukea kuin otsikon ja triggeröityy sen avulla eikä edes avaa sisältöä 😂😂
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kyllä ettei aloittaja ja muutama kommentoija ei ymmärrä mistä on kysymys! Huumori tutkimuksia ei siis mitenkään todellisia.
Ihan oikeita tutkimuksia nämä palkitut ovat. Saivat palkinnot huvittavan sisältönsä perusteella. Ja hyvähän se on todistaakin se minkä kaikki jo tietää.
Vierailija kirjoitti:
Uskooko joku noita huumori tutkimuksia mistä tuo lehtijuttukin sanoo että on huumoria?
Et sitten lukenut lehtijuttua?
Vierailija kirjoitti:
lukiko siinä että karkit ovat lapsille vai olivatko karkit muuten vain tarjolla?
Karkit oli lapsille.
Olen myös ihmettellyt, että mitä kalliimpi auto, sitä törkeämmin ihmiset käyttäytyvät liikenteessä. Luulisi että kallista autoa haluaisi varjella ja ajaisi varovaisemmin. Mutta ei, vilkkua käyttämättä lähdetään vain änkemään toisen eteen olettaen, että kyllä muut väistää. Minäminäminä ensin, kun mulla on paljon rahaa!
Tää syö karkkeja...eilenkin illalla piti lähtee kasvulle.
He siis söivät "lähes kaksi kertaa" niin paljon karkkeja kuin vähävaraiset. No paljonko ne vähävaraiset sitten söivät?
Vierailija kirjoitti:
Uskooko joku noita huumori tutkimuksia mistä tuo lehtijuttukin sanoo että on huumoria?
Lue juttu kunnolla. Kyse on oikeista tutkimuksista, joiden aihe on hauska.
Ilmankos Suomessa syödään niin hitosti karkkia.
Eihän sitä rikastu jos aina ajattelee kaikkien parasta eikä omaa etua ja vakiolause on "menkää te ensin".