Mikä on tehokkain keino herättää johto tajuamaan että töitä on liikaa?
Kommentit (15)
Hyviä vinkkejä yllä. Loparit on hyvä, jos on korvaamattomassa asemassa.
Johdolle voi myös sanoa, että työtä on liikaa ja pitää priorisoida tärkeimmät tehtäväksi, muut jää tekemättä.
Riippuu työpaikasta. Jos on peruspäivätyö niin olemalla yö töissä ja kun johto tulee töihin sanomalla että pidät nyt pienen tauon kun on tehty jo 24 tuntia töitä.
Tee työsi huonosti niin joku sen saattaa huomata.
Pyydät johdolta Pervitiniä tai amfetamiinia jotta jaksat paremmin. Keskimääräinen suomalainen on kyllä patalaiska työntekijä ja siksi heitä ei palkata marjanpoimijoiksi.
Saikuttamalla voi saada potkut seuraavissa yt-neuvotteluissa.
Ei tuohon oikeastaan ole nykypäivänä mitään tehtävissä. Ihmiset voidaan ajaa loppuun, koska tulijoita on. On valtava työntekijöiden reservi odottamassa omaa vuoroaan palaa loppuun.
Et voi tehdä asialle mitään. Kokoomus ja oikeisto haluaa että on työläisiä reservissä eli työttöminä joten kaltaisesi kapinalliset voidaan korjata jollain idiootilla joka ajattelee että työ on jollain tavalla tärkeä asia elämässä.
Lyöt hanskat tiskiin ja "perrrkele tee ite". Lähdet renkaat vinkuen kotiin. Tuo toimi ainakin mulla, seuraavana päivänä ei ollut enää kiire kun menin aamulla.
Onko ne jotain ulkomaalaisia, jos eivät puhettasi ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuohon oikeastaan ole nykypäivänä mitään tehtävissä. Ihmiset voidaan ajaa loppuun, koska tulijoita on. On valtava työntekijöiden reservi odottamassa omaa vuoroaan palaa loppuun.
Jep varsinkin duunarialoilla korvataan vaan ihminen toisella ihmisellä.
Johtohan ei yleensä tiedä. Yleensä nämä ongelmat menevät niin että kokeillaan vähentää henkilöstöä ja jos hommat edelleen tulee hoidetuksi siitä tulee pysyvä tila, vaikka työntekijät olisivat burnoutin partaalla.
Oikea tapa on tehdä vähemmän niin että rästiä allaa kertymään ja samalla ilmoitella että tarvitset jonkun avuksi tai vähemmän työtehtäviä.
Mulla oli kerran töissä yksi supertehokas työkaveri joka opetti minutkin hommiin. Tehtiin kahdestaan ihan hullulla tahdilla töitä heti aamusta työpäivän loppuun niin että kaikki oli optimoitu tehokkaaksi. Luulin että se oli normaalia ja niin hänkin. Kun molemmat siirryttiin eri tehtäviin meitä korvaamaan hankittiin pieni armeija työntekijöitä tekemään sama työ. Puhuttiin sitten että meillä oli vääristynyt käsitys siitä mitä on normaali työtahti ja molemmista tuntui ettei tehdä enää mitään kun tehtiin kuten muutkin.
Teen työtä, jossa jokaiseen kokonaisuuteen on budjetoitu tietty tuntimäärä ja hinta asiakkaalle. Vuosien saatossa opin tekemään työni nopeammin, jolloin pomo vastustuksestani huolimatta antoi aina vain lisää töitä.
Lopulta aloin tehdä työaikaani vastaavan määrän töitä ja jätin loput tekemättä. Asiakkaat aloivat tietysti valittaa sekä minulle, että pomolleni asiasta, jolloin sanoin, ettei perustunnit muuhun riitä. Pomo pihisi ja puhisi, koska laskutuksen vähenemin vaikutti myös hänen bonuksiinsa. Vaan eihän hän mitään voinut, kun työterveys oli asiaan puuttunut.
Sairasloma.