Luokanvalvoja ja reksi ei ota lapseni huolia tosissaan. Mitä tehdä?
Alle kuukausi mennyt koulua ja isommat oppilaat ovat lapseni mukaan alkaneet kunnolla kiusaamaan seiskoja. Vessoihin meno on estetty tai sitten lukkoja on yritetty avata jos sinne on päässyt. Ja poika kertoi että käytävillä huudellaan ja yritetään töniä. Mun poika oli käynyt kertomassa reksille tästä ja rehtori oli sanonut että sellaista se on ja siihen puututaan kun nähdään. Ilmeisesti ei ole nähty kun tuo vaan jatkuu ja jatkuu. Ei munkaan lapsi kovin herkkä ole mutta silti valittaa tuosta joka kerta koulun jälkeen joten kyllä se häntäkin vaivaa. En tiedä mitä tehdä että tuon saa loppumaan kun ei edes mun soitto ja sähköposti tehonnut.
Kommentit (22)
Puhu myönteiseen sävyyn kokoomuksesta ja / tai hanki pojalle merkkitossut sekä Puma-verkkaripuku.
Ei kannata välittää. Sillä tuo kiusa parhaiten loppuu.
Eikö poika osaa puolustaa itseään ? Minua yritti yksi lessupoika kiusata, no kun minulla oli isoveli niin osasin puolustaa itseäni, loppui siihen se kiusaaminen ja kukaan ei kiusannut ikinä koulussa
Mene mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan koulussa. Sitä kautta on helppo puuttua ja kerätä tukea muista vanhemmista porukalla. Näin tehtiin poikani koulussa, kun rehtori ei puuttunut, toisteli vain että meillä on Kiva koulu projekti. Saatiin yhdessä rauha maahan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö poika osaa puolustaa itseään ? Minua yritti yksi lessupoika kiusata, no kun minulla oli isoveli niin osasin puolustaa itseäni, loppui siihen se kiusaaminen ja kukaan ei kiusannut ikinä koulussa
Se kohdistuu ihan kaikkiin seiskoihin, ei vaan mun lapseen. Kyllä se on koulun tehtävä saada loppumaan. Luulen että tuo on joku sairas epävirallinen perinne tuossa koulussa että ysit nöyryttää seiskoja. Mutta menee liian pitkälle kun vessan oviakin yritetään aukoa. Se menee häirinnästä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan koulussa. Sitä kautta on helppo puuttua ja kerätä tukea muista vanhemmista porukalla. Näin tehtiin poikani koulussa, kun rehtori ei puuttunut, toisteli vain että meillä on Kiva koulu projekti. Saatiin yhdessä rauha maahan.
Ei ole siihen enää aikaa. Kyllä tuo ihan koulun voimin pitää saada ratkottua. Eka askel olisi se että reksi ottaisi asian tosissaan. Ei voi olla niin että kolmannes oppilaista pelkää kouluun menoa. Ap
Voisiko sinne kouluun ehdottaa että valvontaa lisättäisiin? Esimerkiksi vessojen luokse aina välkillä aikuinen valvomaan. Tuskin kukaan niin typerä on, että aikuisten edessä kiusaa tekee. Vai onko siellä koulussa opettajatkin sulkeneet tuolle käytökselle silmänsä?

Rehellisesti sanottuna mulla ei ole hajuakaan miten koulussa tähän voidaan puuttua, mutta mun mielestä koulun rehtorilla pitäisi olla. Valvoja kuulostaa ainakin näin äidin silmin hyvältä. Kyllä vessassa pitäisi koulussa uskaltaa käydä, kun nyt ilmeisesti ei uskalla enkä ihmettele.
Luulisi että aikuisten silmien edessä ei olisi kiusaamista ja aikuiset varmaan toisi turvaa näille seiskoille. Ap
Ei ainakaan kannata kertoa tästä rehtorille? :D
Minä soitin rehtorille ja kysyin, että puuttuuko hän asiaan vai teenkö rikosilmoituksen. Hassu juttu, seuraavana aamuna asiaan todella puututtiin ja kaikenlainen käytäväväkivalta julistettiin sellaiseksi, että siitä ilmoitetaan kotiin ja siirretään tekijä pienluokalle (koulussa on tällainen resurssiryhmä, jossa saa tukiopetusta, mutta jossa on erittäin tiukka kuri).
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan kannata kertoa tästä rehtorille? :D
Öö? Lapseni kävi ensitöikseen puhumassa asiasta reksin kanssa ja itsekin olen hänelle ja pojan luokanvalvojalle soittanut ja laittanut sähköpostiakin. Ap
Rehtori hyväksyy kiusaamisen ja ummistaa silmänsä. Anna vinkki iltapäivälehdille, jos kerran kaikkia seiskoja kiusataan.
Onko vanhemmilla omaa Whatsapp-ryhmää tai onko sinulla jotain muuta keinoa kysellä muilta vanhemmilta ajatuksia? Jos useampi vanhempi lähestyy rehtoria samalla asialla, voisi olla enemmän vaikutusta. Rehtoria pykälän ylempänä on koulutoimenjohtaja, johon voit seuraavaksi olla yhteydessä ja kertoa, ettei koulussa puututa seiskojen epäasialliseen kohteluun. Iltapäivälehdetkin ovat mahdollisesti toimiva keino, kunhan et omalla nimelläsi sinne mene antamaan haastattelua, ettei lapsesi joudu silmätikuksi.
Jostain kummallisesta syystä yhteydenotto mediaan auttaa aina! Kun paikallislehdessä on juttua kiusaamisesta ja saadaan lause, jonka mukaan "rehtori ei vastannut toimittajan kyselyyn", niin ihmeesti alkaa vyyhti aukeamaan. Vanhempainilloissa kysellään, että miksi seiskoja saa kiusata ja isätkin heräävät, että mitä ihmeen homokulttuuria koulussa suositaan, kun pojat saa mennä samaan vessaan.
Kirjallinen kysely koulun toiminnasta kiusaamistilanteessa suoraa sivistyslautakunnalle tms. (eri kaupungeissa vähän eri nimi), niiden on pakko se käsitellä ja todeta, että kiusaamista ei ole. Sen jälkeen rikosilmoitus seksuaalisesta häirinnästä, jos vessan ovi avataan väkisin. Siihen kyllä puututaan! Kukaan ei halua olla se rehtori, joka hyväksyy seksuaaliset teot koulun vessassa.

Rehtori on siellä iha ite perse paljaana.
Adolf tiesi jo aikonaan, miten tällaiseen pitää reagoida.
Soitan nyt vielä kerran rehtorille ja kerron että jos tämä ei lopu niin mun täytyy ilmoittaa tästä sivistystoimelle. Kiitos kannustuksesta. Pakkohan tuon on loppua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Soitan nyt vielä kerran rehtorille ja kerron että jos tämä ei lopu niin mun täytyy ilmoittaa tästä sivistystoimelle. Kiitos kannustuksesta. Pakkohan tuon on loppua. Ap
Asia ratkeaa nopeammin kuin joku media tekee asiasta jutun.
Itse ilmoitin kiusaamistilanteessa rehtorille että voidaan joko selvittää tämä heti tai teen ilmoituksen aviin rehtorin toiminnasta. Kiusaaminen loppui. Tosin kiusaajana oli opettaja ja kiusattu oli mun lapsi.