Minkälaisia ahdistuslääkkeitä teille on määrätty?

Masennuslääke jonka pitäisi myös auttaa ahdistukseen. Eipä auta. En jaksa sitä lääkkeen vaihtorumbaa enää. Pitäis varmaan mennä johonkin geenitestiin josta selviää ne minulle sopivat ja sopimattomat lääkeaineet.

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääke jonka pitäisi myös auttaa ahdistukseen. Eipä auta. En jaksa sitä lääkkeen vaihtorumbaa enää. Pitäis varmaan mennä johonkin geenitestiin josta selviää ne minulle sopivat ja sopimattomat lääkeaineet.

Sama juttu. Lääkärit kerta toisensa jälkeen ovat sitä mieltä, etten ole ahdistunut vaan masentunut. Olen ollut kohta vuoden sairaslomalla masennusdiagnoosilla. Ehkä minä sitten ymmärrän masennuksen väärin. Minusta yksi tuttu oli masentunut, kun makasi vain sängyssä, eikä jaksanut edes suihkussa käydä. Minä sen sijaan olen niin ahdistunut ja hermostunut koko ajan, että kävelen päivittäin tuntikausia, että väsyttäisin pahan oloni.

Vaan samapa tuo. Toivon, että jos sairaseläke lopulta tulisi ja olo vähän helpottaisi.

Lääkkeenä on Brintellixejä, Ketiapiinejä, Opamoxeja ja Diapameja.

Tämä on taas sitä sarjaa kun mammat ruinaavat bentsoja, ne ovat mammojen keskuudessa muotia. Lääkäri näkee yleisestä habituksesta ja verikokeista että elämänhallinta ei ole parhaalla mahdollisella tasolla ja ettei rauhoittavien syöminen pysyisi hallinnassa.

Kukaan lääkäri ei halua olla se joka aloitti reseptienuusimiskierteen koska siihen se johtaisi "kun on aikaisemminkin määrätty."

Elämään kuuluu iloja ja suruja, ne kuuluu kestää ilman lamaavaa lääkitystäkin. Erikseen ovat pysyvät psyykkiset sairaudet mutta ne ovat aivan eriasia kuin "epämääräinen ahdistus" jota ei voida lokeroida jonkin pidempiaikaisen diagnoosin alle johon käypä hoito-suositus tarjoaa hoitomuotona myös riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä.

Verikokeiden tulosten jälkeen minulle annettiin nettilinkkejä seurakuntaan ja mielenterveyspalveluihin, vaikka en edes maininnut olevani masentunut. Omasta mielestäni olisin ehkä tarvinnut sydänfilmiä tai muuta yleiskunnon tarkastelua, mutta ne taitavat olla niin kalliita operaatioita ettei vanhalle ihmiselle enää kannata teettää. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas sitä sarjaa kun mammat ruinaavat bentsoja, ne ovat mammojen keskuudessa muotia. Lääkäri näkee yleisestä habituksesta ja verikokeista että elämänhallinta ei ole parhaalla mahdollisella tasolla ja ettei rauhoittavien syöminen pysyisi hallinnassa.

Kukaan lääkäri ei halua olla se joka aloitti reseptienuusimiskierteen koska siihen se johtaisi "kun on aikaisemminkin määrätty."

Elämään kuuluu iloja ja suruja, ne kuuluu kestää ilman lamaavaa lääkitystäkin. Erikseen ovat pysyvät psyykkiset sairaudet mutta ne ovat aivan eriasia kuin "epämääräinen ahdistus" jota ei voida lokeroida jonkin pidempiaikaisen diagnoosin alle johon käypä hoito-suositus tarjoaa hoitomuotona myös riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä.

Et ilmeisesti tiedä millaista ahdistuksen kanssa on elää varsinkin jos ei itse osaa edes selvittää että mistä se kumpuaa, voin sanoa että ihan kamalaa. En onnekseni ole joka päivä ahdistunut vaan välillä ja silloin se ottaa kyllä vallan ihan täysin. Peiliin katsoessakaan en meinaa tunnistaa itseäni sillä näytän niin kärsivältä. Ja yhden kerran olen saanut miedoimpia bentsoja, ja käytin niitä harkiten 2 v aikana vain tosi tarpeeseen, monesti jo pelkkä ajatus siitä että niitä on tarjolla tarvittaessa auttoi kestämään kamalan olon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas sitä sarjaa kun mammat ruinaavat bentsoja, ne ovat mammojen keskuudessa muotia. Lääkäri näkee yleisestä habituksesta ja verikokeista että elämänhallinta ei ole parhaalla mahdollisella tasolla ja ettei rauhoittavien syöminen pysyisi hallinnassa.

Kukaan lääkäri ei halua olla se joka aloitti reseptienuusimiskierteen koska siihen se johtaisi "kun on aikaisemminkin määrätty."

Elämään kuuluu iloja ja suruja, ne kuuluu kestää ilman lamaavaa lääkitystäkin. Erikseen ovat pysyvät psyykkiset sairaudet mutta ne ovat aivan eriasia kuin "epämääräinen ahdistus" jota ei voida lokeroida jonkin pidempiaikaisen diagnoosin alle johon käypä hoito-suositus tarjoaa hoitomuotona myös riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä.

Et ilmeisesti tiedä millaista ahdistuksen kanssa on elää varsinkin jos ei itse osaa edes selvittää että mistä se kumpuaa, voin sanoa että ihan kamalaa. En onnekseni ole joka päivä ahdistunut vaan välillä ja silloin se ottaa kyllä vallan ihan täysin. Peiliin katsoessakaan en meinaa tunnistaa itseäni sillä näytän niin kärsivältä. Ja yhden kerran olen saanut miedoimpia bentsoja, ja käytin niitä harkiten 2 v aikana vain tosi tarpeeseen, monesti jo pelkkä ajatus siitä että niitä on tarjolla tarvittaessa auttoi kestämään kamalan olon.

Ei se tajuu. Kukaan ei ymmärrä kun ahdistus ottaa vallan. Mulla takana terapiat, joogat kaikki mahdolliset miten voit itseesi vaikuttaa kurssit ja silti 52-vuotiaana tämä sama ahdistus ottaa välillä vallan. Olen miljoonasti sanonut että EN ole masentunut, syönyt vuosia masennuslääkkeitä, jotka ihan turhia.

2 kuukautta söin pari vuotta sitten Opamoxia ja ihme kyllä olin kuin eri ihminen. Sen jälkeen en enää sitä saanut, joten ihmettelen mitä nää lääkärit oikein ajattelee.

Vaikka ja mitä. Alkoholi on ainoa joka auttaa hetkellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääke jonka pitäisi myös auttaa ahdistukseen. Eipä auta. En jaksa sitä lääkkeen vaihtorumbaa enää. Pitäis varmaan mennä johonkin geenitestiin josta selviää ne minulle sopivat ja sopimattomat lääkeaineet.

Sama juttu. Lääkärit kerta toisensa jälkeen ovat sitä mieltä, etten ole ahdistunut vaan masentunut. Olen ollut kohta vuoden sairaslomalla masennusdiagnoosilla. Ehkä minä sitten ymmärrän masennuksen väärin. Minusta yksi tuttu oli masentunut, kun makasi vain sängyssä, eikä jaksanut edes suihkussa käydä. Minä sen sijaan olen niin ahdistunut ja hermostunut koko ajan, että kävelen päivittäin tuntikausia, että väsyttäisin pahan oloni.

Vaan samapa tuo. Toivon, että jos sairaseläke lopulta tulisi ja olo vähän helpottaisi.

Lääkkeenä on Brintellixejä, Ketiapiinejä, Opamoxeja ja Diapameja.

Diapameja ja Opamoxia käytetään ahdistukseen. Mitähän sinulle sitten pitäisi määrätä? Kun se mieli suunnataan tietyillä keinoilla muualle niin se ahdistus kyllä loppuu. Terapiaa sinä twrvitset. Lääkkeet vaan turruttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas sitä sarjaa kun mammat ruinaavat bentsoja, ne ovat mammojen keskuudessa muotia. Lääkäri näkee yleisestä habituksesta ja verikokeista että elämänhallinta ei ole parhaalla mahdollisella tasolla ja ettei rauhoittavien syöminen pysyisi hallinnassa.

Kukaan lääkäri ei halua olla se joka aloitti reseptienuusimiskierteen koska siihen se johtaisi "kun on aikaisemminkin määrätty."

Elämään kuuluu iloja ja suruja, ne kuuluu kestää ilman lamaavaa lääkitystäkin. Erikseen ovat pysyvät psyykkiset sairaudet mutta ne ovat aivan eriasia kuin "epämääräinen ahdistus" jota ei voida lokeroida jonkin pidempiaikaisen diagnoosin alle johon käypä hoito-suositus tarjoaa hoitomuotona myös riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä.

Lääkäri kai tajuaa, että se voi koska tahansa katkaista reseptin ja säädellä käyttöä?

Noihin kuuluu myös seuranta, bentsoja käyttävät joutuu kyllä säännöllisesti käymään vastaanotolla ja nykyään myös seuloissa joista näkee käytetyt aineet ja määrät.

Lääkärin pitäisi myös kyetä arvioimaan potilas yksilöllisesti. Meidän psyyket, kehot ja resilienssi on erilaisia. Siinä missä sä kohautat olkiasi kun vaikka tulee ero tai läheinen kuolee, niin joku toinen voi valvoa ja itkeä viikkotolkulla sitä hallitsematta. Kenelläkään ei voi olla mitään omaishoitajakaan, kuka hoitaa asiat ja pitää toisen elossa.

Nykypolitiikka rauhoittavien suhteen ajaa ihmisiä itsem urhaan ja pitää ihmisiä työkyvyttömänä vaikka asian vois ratkaista halvalla ja pitää ihminen veronmaksajana "tukiloisen" sijaan. Kenen kannalta se on hyvä?