Hupsista keikkaa: Häädöt lisääntyneet Suomessa jopa 80%, asunnottomuus kasvuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen
Eniten häätöjen määrä on kasvanut pääministeri Orpon kotikaupungissa Turussa, jossa häädöissä tapahtui peräti 45% kasvu pelkästään alkuvuonna 2026.
Kymmenen vuoden aikavälillä häädöt ovat kasvaneet Suomessa huimat 80%.
Voidaanko enää puhua pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, jos ihmiset ovat asunnottomina, luottotiedottomina, köyhinä, kipeinä ja nälissään? Nousua on nimittäin tapahtunut myös työttömyydessä, lapsiperheiden köyhyydessä, ulosotoissa ja ruuan varastamisessa.
https://vatt.fi/-/vatt-datahuone-haatojen-maara-selkeassa-kasvussa-haad…
Kommentit (190)
No mutta tämä juuri on se tavoite mitä hallitus ajaa: ihmist ahtaampiin oloihin. Siksi asumislisät napattiin omistusasujilta pois ja enää ei saa asua kaksiossakaan ihminen jos ei oo lasta siellä.
En sano, että tämä oli hallituksen tavoite. Uskon, että pankit tai jokin muu taho tämän kaiken kurjistamisen taustalla on. Korona, vaikkakin oli todellinen, kaikkine sulkuine ja rajoitteineen oli täyttä masinointia että saadaan pienyritykset konkurssiin. Näkyy vieläkin ne vaikutukset erilaisina konkursseina.
Ei pidä käydä töissä, jos se vie mielenterveyden. Osalle niin näyttää käyneen.
Vierailija kirjoitti:
Suomi alkaa olla maailmalla varoittava esimerkki vähän kaikessa. Ensin meni maine Suomen koululaitokselta.
Helppo korjata, otetaan samat lait ja säännöt käyttöön kuin 5v ennen pisahuippua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän nämä "typerät valinnat" ovat, joista muutamat kommentoijat täällä paasaavat?
Tähän on helppo vastata:
1. Ei panosta koulunkäyntiin
2. Kokeilee päihteitä
3. Valitsee kaveripiiriinsä ääliöitä
Ihan vain noita kolmea noudattamalla pärjää yleensä aika pitkälle.
Joka tekee nuo kolme virhettä elämässään, voi vain syyttää itseään, mutta jostain kumman syystä juuri he näkevät itsensä uhreina.
Vierailija kirjoitti:
Tapa niin saat asunnon
Ei tähän kannata lähteää.
Jos tekee laittomien aineiden kauppaa niin saa rahan vuokraan kaupalla tai valtio järjestää katon päälle yhtä pitkäksi aikaa. Win-Win.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän nämä "typerät valinnat" ovat, joista muutamat kommentoijat täällä paasaavat?
Tähän on helppo vastata:
1. Ei panosta koulunkäyntiin
2. Kokeilee päihteitä
3. Valitsee kaveripiiriinsä ääliöitä
Ihan vain noita kolmea noudattamalla pärjää yleensä aika pitkälle.
Joka tekee nuo kolme virhettä elämässään, voi vain syyttää itseään, mutta jostain kumman syystä juuri he näkevät itsensä uhreina.
Pekan työ rakennusalalla loppui korona-aikaan. Vauraus meni, avioero tuli. Pekka alkoholisoitui. Hän on nyt asunnoton.
Jon elää perinnöksi saamillaan pääomatuloilla. Hän on aloittanut opintoja eri aloilla, muttei ole saanut tehtyä tutkintoa. Aika kuluu alkoholin ja erilaisten terapiakokeilujen parissa.
Pekka teki valinnan ryhtyä yrittäjäksi, mutta se osoittautui huonoksi, koska joskus riskit realisoituvat. Avioero ei ollut valinta. Alkoholi oli huono valinta ongelmanratkaisukeinoksi.
Jon ei ole tehnyt juuri mitään valintoja. Hän ei tee töitä eikä ole kouluttautunut. Ei ole tarvinnut. Alkoholin hän on valinnut, koska elämä olisi muuten tylsää.
Hallitus leikkaa rahoitusta järjestöiltä, jotka auttavat alkoholisteja (myös Jon!) ja asunnottomia. Pääomatuloverotusta kevennetään.
Pekka todennäköisesti kuolee muutaman vuoden kuluttua. Jonin terapeutit saavat vähän lisää trickle-downia, paitsi jos Jon lisää ulkomaanmatkailuaan – Suomessa ei viihdy, kun on niitä asunnottomia kaduilla. Siksi Kokoomus.
Totta kai häädetään jos ei pysty maksamaan asumisestaan. Muidenko asuminen pitäisi maksaa?
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Ja vuokra-asunnossa ruokakunnan bruttotulot ja varallisuus vaikuttavat asumistukeen.
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Miten iso osa on maa han muut tajia, paperittomia? Kiinnostaisi tietää.
No en tiedä, miten paperittomat olisivat tilastoituina.
Paperittomien, siis laittomasti maassa olevien, määräksi on arvioitu noin 3.000 henkeä. Voi toki olla enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Leikkuri. Laskuja ei saa maksettua monet ja ei ole ruokaa.
Tämähän se tukien varassa elävillä aina on eli laskuja ei saa maksettua. Mitä ihmeen laskuja? Minulla setämiehenä on vastike, sähkö-, kotivakuutus- ja puhelinlaskut, eikä muita laskuja. Ei ole osamaksuja, suoratoistoja, kuntosalijäsenyyksiä yms. jatkuvia laskuttajia, lemmikkejä, tatskoja, rakennekynsiä, töröhuulia yms. muka tärkeää. Mutta ruokaa on aina jääkaapissa ja pakastimessa sekä kuivatavaraa moninkertaisesti suositellun kotivaran verran. Useimmiten ne laskut ovat oma valinta eivätkä mitenkään pakollisia.
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Ja vuokra-asunnossa ruokakunnan bruttotulot ja varallisuus vaikuttavat asumistukeen.
Hallitus leikkasi ansiosidonnaisen ja pidensi keräysajan 12 kuukauteen.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai häädetään jos ei pysty maksamaan asumisestaan. Muidenko asuminen pitäisi maksaa?
Niin. Mutta miksi meillä on 80% enemmän niitä, jotka eivät pysty maksamaan asumisestaan?
Ja Turussa pelkästään alkuvuonna 45% enemmän. Tuo on valtava nousu. Mitä on tapahtunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leikkuri. Laskuja ei saa maksettua monet ja ei ole ruokaa.
Tämähän se tukien varassa elävillä aina on eli laskuja ei saa maksettua. Mitä ihmeen laskuja? Minulla setämiehenä on vastike, sähkö-, kotivakuutus- ja puhelinlaskut, eikä muita laskuja. Ei ole osamaksuja, suoratoistoja, kuntosalijäsenyyksiä yms. jatkuvia laskuttajia, lemmikkejä, tatskoja, rakennekynsiä, töröhuulia yms. muka tärkeää. Mutta ruokaa on aina jääkaapissa ja pakastimessa sekä kuivatavaraa moninkertaisesti suositellun kotivaran verran. Useimmiten ne laskut ovat oma valinta eivätkä mitenkään pakollisia.
Järkyttävä määrä tässäkin ketjussa minäminääminää. "Kun minä tein niin ja minun elämä ja minun asiat ja minä."
Kaikilla ei ole ollut a) vakaita kotioloja ja vanhempia, jotka olisivat opettaneet taloudenpitoa. b) vanhempia, tai edes sukua, joka kannustaa opiskelemaan, hankkimaan ammatin ym. c) osalla on hoitamattomia sairauksia, kroonisia vaivoja, työkyky mennyt, tai mielenterveys d) vaikka kaikki asiat olisivat kunnossa, olisi koulutus ja terveys, niin tässä maassa ei ole töitä kaikille. Avoimiin työpaikkoihin satoja hakemuksia.
Ihan suoraan sanottuna, en jaksaisi tämmöisiä kommentteja enää, joiden pointtina on nostaa omaa itseä muiden kurjuudella. Toki se on aina kiva, että jollain on asiat menneet hyvin ja elämä onnistunut. Siitä voi olla iloinen, mutta se ei tarkoita, että kaikilla ihmisillä kaikki asiat menevät samalla tavalla. Kuten jo nämä tilastot kertovat.
Kiinnostaakohan kadulla asuvia mennä rintamalle? Jenkeissä voi köyhät dumbata kaduille koska siellä on palkka-armeija.
Kun ansiosidonnainen päättyi jouduin odottamaan kelan työttömyyskorvausta kaksi kuukautta.
Vierailija kirjoitti:
No mutta tämä juuri on se tavoite mitä hallitus ajaa: ihmist ahtaampiin oloihin. Siksi asumislisät napattiin omistusasujilta pois ja enää ei saa asua kaksiossakaan ihminen jos ei oo lasta siellä.
En sano, että tämä oli hallituksen tavoite. Uskon, että pankit tai jokin muu taho tämän kaiken kurjistamisen taustalla on. Korona, vaikkakin oli todellinen, kaikkine sulkuine ja rajoitteineen oli täyttä masinointia että saadaan pienyritykset konkurssiin. Näkyy vieläkin ne vaikutukset erilaisina konkursseina.
Mikäs tämä kaksiojuttu on, tuommoisesta kuullutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaakohan kadulla asuvia mennä rintamalle? Jenkeissä voi köyhät dumbata kaduille koska siellä on palkka-armeija.
Suomi ei ole USA. Meillä ei ole varaa syrjäyttää ihmisiä. Tämä on päälle 5 miljoonan ihmisen pieni maa Venäjän kainalossa. Ainoa syy, miksi ollaan pärjätty on, koska ihmiset ovat puhaltaneet yhteen hiileen.
Järjestökentälle oli paikalliset päättäjät kertoneet että hallitus, poliitikot, ministerit Helsingissä ajaa tätä kehitystä ja ovat voimattomia sen edessä.
Niin. Siellä vallitsee nyt PAHUUS post 2020, plandemia eli kristittynen vainojen aika eli GREAT TRIBULATION ja CV19 pedonmerkki.
Post 2020 on ollut vallassa Ilmestyskirjan pedon I ja II hallitukset Suomessa. Herran Päivä on koittamassa, huomenna on verikuu auringonpimennyksen jälkeen.
Katsokaa niin näette.
https://m.youtube.com/@geraldbadalamento4906/posts