Lue keskustelun säännöt.
Ei ole todellista, taas Yrjö ja Hanna hoiva!!!
25.08.2026 |
– Älä sulje silmiä, älä sulje silmiä.
Näin reilut 80-vuotias Irene hoki itselleen, kun hän makasi kotinsa eteisessä Espoossa, eikä päässyt omin avuin ylös lattialta. Hänen tajuntansa alkoi jo hämärtyä, ja Irene uskoi kuolevansa siihen paikkaan.
– Minulla on insuliinihoitoinen diabetes ja tunsin, että verensokerini alkaa laskea. Tiesin, että jos se laskee liian alas, voin vajota koomaan.
Epätoivo alkoi hiipiä Irenen mieleen. Kesäkuinen aamupäivä oli saanut yllättävän käänteen, kun selkäkipu oli iskenyt yhtäkkiä ja lujaa Irenen kävellessä kohti keittiötä. Myöhemmin selvisi, että Irenen selän välilevy oli luiskahtanut pois paikaltaan, minkä vuoksi jalat olivat pettäneet. Irene ei kyennyt pysymään pystyssä, vaan lysähti lattialle.
Irene ei ole hänen oikea nimensä, sillä jutussa käsitellään muun muassa hänen terveystietojaan. Irenen oikea henkilöllisyys on kuitenkin toimituksen tiedossa.
Ensin Irene ajatteli, ettei hätä ole tämän näköinen.
Hän oli muuttanut viisi vuotta aiemmin Espoon Omenatarhan Palvelutalon senioriasuntoon. Samassa rakennuskokonaisuudessa toimii Yrjö & Hanna Hoivan Omenatarhan kotihoito, joka vastaanottaa talon asukkaiden turvahälytykset päiväsaikaan.
Jos Irene kaatuisi tai satuttaisi itsensä, hän voisi vetää asunnossa olevaa hälytysnarua. Tällöin hälytys välittyisi Omenatarhan kotihoidon työntekijöille.
Niinpä Irene raahasi itsensä käsillään soittokellon luokse.
Soittokelloon on asennettu jopa pitkä naru, joka ulottuu lattianrajaan saakka. Juuri siksi, että myös lattialle kaatunut ihminen yltäisi vetämään siitä.
Mutta tällä kertaa soittokello ei toiminut. Irene kertoo vetäneensä narusta useita kertoja, mutta mitään ei tapahtunut.
Elettiin lauantaiaamupäivää. Kello oli 10.30. Kukaan läheisistä tuskin kaipaisi Ireneä hetkeen, sillä työuransa sairaalan yökkönä tehnyt nainen on normaalisti tottunut nukkumaan pitkälle päivään.
Irene pohti hädissään, miten tilanteesta voisi selvitä muulla tavoin. Hän raahautui asuntonsa eteiseen ja alkoi hakata ovea. Toiveena oli, että joku voisi kuulla jyskytyksen. Naapurit ovat kuitenkin myös iäkkäitä ja osa heistä huonokuntoisia, eikä Irene uskonut, että kukaan muista asukkaista tulisi apuun.
Eikä tullutkaan.
Kommentit (4)
Tältä näyttää Irenen kodin seinällä oleva hälytyskello. Punaista narua vetämällä hälytyksen pitäisi mennä hoivakodin tiloissa työskenteleville hoitajille. Kuva: Salli Hakala
Päivä alkoi kääntyä iltaan. Irene makasi yhä lattialla.
– Välilevynpullistuman vuoksi pidätyskykykin oli mennyt, joten olin vieläpä pissannut alleni, hän muistelee.
Olo oli kaikin puolin kurja ja kehoon sattui.
Välillä puhelin soi. Irenen poika soitteli, muttei osannut huolestua, sillä Irene on usein menossa, eikä vastaa aina puhelimeen.
Irene ihmetteli, miksi hälytyskello ei ollut toiminut. Sen pitäisi kutsua kotihoidon työntekijät paikalle päiväaikaan, ja yöllä hälytysten pitäisi kulkea turvapalveluita tuottavalle Addsecurelle.
– Hälyttimiä ei tosin ollut testattu koko sinä aikana, kun olen asunnossa asunut, Irene muistelee.
– Käsittääkseni ne ovat alkuperäiset. Senioritalo on rakennettu noin parikymmentä vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Yllättäen" ap:n tarinointisivua ei löydy linkistä.
"Yllättäen" linkki löytyikin Googlella: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012182304.html
Ei-ap
"Yllättäen" ap:n tarinointisivua ei löydy linkistä.