tytön, 1v. käveleminen ihmetyttää!
Neitimme täytti huhtikuun lopulla vuoden ja hän kävelee mielestäni " omituisesti" . Hän lähti konttaamaan kahdeksankuisena ja siitä asti kuin pääsi seisomaan (n.9-10kk), on harjoitellut tuen varassa kävelemistä. Nyt hän kävelee tuen varassa ja ilman tukea välillä. Hän pikemminkin laahaa vasenta jalkaa, eli ei koukista polven kohdalta jalkaansa. Lisäksi usein vasemman jalan jalkaterä on sisäänpäin, kun taas oikeaa jalkaa toimii " oikein" . Pitäisikö nyt jo soittaa neuvolaan vai muuttuuko kävelytyyli vielä monta kertaa? Välillä hän myös kävelee sivuttain eli ensin tulee vahvempi, oikea jalka.
Kommentit (4)
Meidän tyttö nyt 1v1kk oppi 11kk vanhana kävelemään ilman tukea. Kun tyttö noin 9 kk vanhana alkoi kävellä tukea vasten, kävely oli ensimmäiset noin 3 viikkoa sellaista, että vain toinen jalka otti kunnolla maahan, ei siis kunnolla pystynyt taittamaan toisen jalan nilkkaa. Myös polvi oli hieman koukussa sen takia. Tulkitsin asian niin, että akillesjänne oli kireä ja harjaantumisen myötä venyi vasta niin, että kävely molemmat jalkapohjat maassa alkoi luonnistua. Tämän huomasi myös siinä vaiheessa, kun kävely ilman tukea alkoi onnistua, koska silloin toisella jalalla ei voinutkaan avittaa enää niin, että tasapaino olisi säilynyt. Ongelma poistui kuitenkin hyvin nopeasti. Käytä toki lääkärillä, jos siltä tuntuu. Mutta luulisin että tilanteessa voisi pari viikkoa vain tarkkaillakin ja odottaa, paraneeko asia itsellään. Olin toki itsekin huolissani, samoin mieheni, mutta kun asiassa tapahtui selvästi kehitystä niin ei viety lääkäriin, ja nyt ei mitään eroa enää olekaan.
... varsinkin jos on vakuutus tai muuten talous sallii, niin veisin lastenlääkärin arvioitavaksi. Myös neuvolan kautta saa varmasti lähetteen. Saattaa olla ihan turha käynti ja kävely en sellaista vain tilapäisesti. Kuitenkin varmuuden vuoksi kannattaa varmaan sulkea pois lääketieteelliset syyt.
Hyvää alkavaa kesää!
Varmasti jalkojen asento muuttuu vielä paljon kunhan kävely alkaa sujua, mutta asia on hyvä tarkistaa jo nyt niin saatte lähetteen joko jatkotutkimuksiin tai fysioterapiaan jos on aihetta. Lastenneurologikin ottaa kantaa motoriseen kehitykseen, sinne veisin itse. Oma kuopukseni kävi hitaan liikkumaanoppimisen takia lastenneurologillä yksivuotiaana, käynti maksoi yksityisellä noin 70 euroa. Lääkäri tarkkaili lapsen liikkumista (ryömien) ja liikeratoja, ja antoi vielä luvan odotella ilman jatkotoimenpiteitä kun liikeradat olivat hyvät ja symmetriset.
Vähän niin kuin sivuttain. Se on aivan normaalia ja kun kehitys etenee, lähtee toinenkin jalka matkaan ja osaa astua toisen jalan ohi. Tuo " hevosen laukka" saattaa kestää muutaman kuukaudenkin. Lapsesi ei kuitenkaan nilkuta? En usko, että asiassa on mitään huolta mutta voithan sitä neuvolassa kysyä.