Kaikki joiden lapset ovat jossain vaihtoehtopedagogiikkaa noudattavassa paivakodissa ilmoittautukaa. Minua kiinnostaa tyoskentely tallaisessa paivakodissa ja olis kiva kuulla esim
onko teidän lasten hoitajat saaneet erityiskoulutuksen vai tavallisen, miten lapsi viihtyy, oletko ollut tyytyväinen, miksi valitsit vaihtoehtopedagogiikan ja kerro ihan mitä mieleen tulee.
Kommentit (3)
Meidän lapset käyvät ihan tavallista kaupungin päiväkotia, jossa noudatetaan (tai noudatettiin tähän asti) Reggio Emilia-kasvatuspedagogiikkaa. Ikävä kyllä taisi tyssätä siihen, että päiväkodin erittäin pätevä ja pidetty johtaja ei saakaan jatkaa perustamassaan päiväkodissa, kaupungin päiväkotijohtajauudistuksen myötä. Joten taitaa meidän lapset vaihtaa päiväkotia.
Minusta se oli kiva kokemus ja esim. Steineriin verrattuna ei ollut mitään ihmeellistä idelogiaa tai kummallisia tunteja. Opettelu perustui käsillä tekemiseen, esim. matikkaa leipomalla pikkuleipiä - 2 suklaista, 3 mantelista, 1 sokerinen paljon tulee ja järjestä ne sitten luetellussa järjestyksessä oikealta vasemmalle.
Lapseni ovat - luonnossa kotona päiväkodissa. Tytär 6 vuotta, ensi syksynä eskariin ja poika 4v. Tykkäämme koko perhe valtavasti ja olemme todella iloisia, että lapsemme pääsivät tähän päiväkotiin.
Googlestä löytyy tietoa esim. nimellä luonnossa kotona, metsämörri, seka Suomen ladulla on tietoa metsämörri toiminnasta.
Kaikki ohjaajat käyvät 2 vuotta kestävän koulutuksen ja osallistuvat muutenkin kokoajan kehitystyöhön ihan päiväkodin arjessa.