Vuoden 2020 vaaleista on kohta kuusi vuotta. Trump ei ole siinä ajassa esittänyt todisteita vaalivilpistä.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Joissakin osavaltioissa USA:ssa voi äänestää ilman henkilöllisyystodistusta koska sitä ei saa kysyä vaalisalaisuuden varmistamiseksi, tämä on vanha tapa. Ei ehkä ole kovin yllättävää että Harris voitti Trumpin juuri niissä osavaltioissa viime vaaleissa. USA:n vaalijärjestelmä ei ole kovin luotettava.
Kaikissa osavaltioissa kuitenkin ensin rekisteröidytään äänestäjäksi ja presidentinvaaleissa vielä äänestetään tyyppiä, joka äänestää ehdokasta. Eikä valitsijamiessysteemi ole edes kaikissa osavaltioissa sama. Eikä se miten henkilöllisyytensä voi todistaa.
Mietitään nyt: Kyseessä on maa, jossa väestönlaskenta tehdään kymmenen vuoden välein välein puhelimitse, jossa todistus syntymästä eli olemassaolosta on edelleen paperinen ja jossa presidentinvaalit järjestetään aina tiistaisin. Tiistaisin siksi että sunnuntaina kotikirkossa käynnin jälkeen kun lähti, niin äänioikeutettu ehti hevosella äänestyspaikalle.
Vierailija kirjoitti:
Miten moderni länsimaa voi olla sellainen takapajula kuin USA on? Ilmeisesti ei ole edes kunnollista väestökirjanpitoa jos kerran äänestämiseen tarvitsee vielä erikseen rekisteröityä.
Miten voi olla näin takapajuisia ihmisiä mitä Suomesta löytyy? Puhut 6miljoonaisen maan suulla. USAssa on 50 osavaltiota, 340+miljoonaa asukasta ja vapaa liikkuvuus paikasta toiseen. Minuuttikirjanpidon pito olisi vähän kuin yrittäisi saada kanoja marssimaan rivissä.

Väestökirjanpito. Miten on mahdollista että Suomessa se pystyttiin toteuttamaan paperisilla kirkonkirjoilla mutta USA:ssa ei edes nykypäivän tietotekniikalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissakin osavaltioissa USA:ssa voi äänestää ilman henkilöllisyystodistusta koska sitä ei saa kysyä vaalisalaisuuden varmistamiseksi, tämä on vanha tapa. Ei ehkä ole kovin yllättävää että Harris voitti Trumpin juuri niissä osavaltioissa viime vaaleissa. USA:n vaalijärjestelmä ei ole kovin luotettava.
USA:n vaalijärjestelmä on perusteellisen remontin tarpeessa.
Millä tavalla uudistaisit sen? Henkilöllisyys pitää nyt jo todistaa, vaalikoneissa ei ole todettu virheitä ja joka vaalipaikalla on kaksi todistajaa, demokraatti ja republikaani syynäämässä että vilppiä ei tehdä. Trumphan vaatii että myös kansalaisuus pitää todistaa. Pitäisi olla passi tai syntymätodistus ojentaa vaadittaessa nähtäväksi.
Ei äänestäjäksi rekisteröitymistä, vaan suoraan äänioikeus kaikille kansalaisille ja äänestämään pääsee samalla tavalla henkkarit näyttämällä kuin Suomessakin. Ja luonnollisesti ei postiääniä.

Eli tarkoitat sitä republikaanien ajamaa systeemiä, missä köyhät eivät äänestä, kun henkkarit maksaa liikaa.
Jos pitää rekisteröityä äänestäjäksi, niin sen pitäisi riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
USA:n demokraatit haluavat kaikin tavoin estää Trumpin tavoitteet siitä että äänestäjät tulee tunnistaa.
Ja Suomen päämediat ovat USA:n demokraattien puolella.
Jos sama käytäntö otettaisiin Suomeen se tarkoittaisi että äänestäjä voisi esim. kantaa postiääniä äänestyslaatikkoon eri nimillä niin paljon kuin ehtii tehdä. Tämän vuoksi USA:ssa on jopa yli 200 vuotiaita äänestäjiä, tämä pienenä kevennyksenä...
Trumpin viholliset, USA:n demokraatit, ottivat maahan myös valtavan määrän islam-muslimi-somali väkeä äänestämään itseään, näin demokraatit pystyivät hallitsemaan äänestyksiä.
Toinen tapa miten USA:n demokraatit ovat hallinneet äänestyksiä on miten he maksavat 2-5 dollaria kodittomille ja muille köyhille kun saavat rekisteröidä näiden äänestykset.
Näin se todellinen diktatuuri toimii. Se mistä Suomen korruptoituneet päämediat vaikenevat täysin.
Jos henkilötodistukset ovat republikaaneille niin tärkeitä niin mikseivät he yritä helpottaa sellaisten hankkimista? Ai niin, koska tarkoitus on nimenomaan vaikeuttaa köyhien äänestämistä.
Yli 80% kansasta kannatta henkkareita. Vain pieni Demokraattieliitti vastustaa niitä.
Kannattavatko Trumpin suunnitelmaa vaan runnoa henkkarivaatimus läpi ja tehdä äänestäminen kalliiksi demokraatteja suosiville köyhille? Vai kannattavatko yleisesti henkkarivaatimuksen ideaa, jos siitä tehdään kohtuullinen ja kansalaista kuormittamaton?
Jos republikaanit olisivat halunneet saada henkkarit kaikille äänestämistä varten, henkkarien hinnalle olisi tehty jotain jo kauan sitten.
Vaalit on nyt syksyllä, joten idea on vain estää postiäänestys ja estää köyhien äänestäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten moderni länsimaa voi olla sellainen takapajula kuin USA on? Ilmeisesti ei ole edes kunnollista väestökirjanpitoa jos kerran äänestämiseen tarvitsee vielä erikseen rekisteröityä.
Miten voi olla näin takapajuisia ihmisiä mitä Suomesta löytyy? Puhut 6miljoonaisen maan suulla. USAssa on 50 osavaltiota, 340+miljoonaa asukasta ja vapaa liikkuvuus paikasta toiseen. Minuuttikirjanpidon pito olisi vähän kuin yrittäisi saada kanoja marssimaan rivissä.
Minkähän maan suulla sinä mahdat puhua? Saksa on 84 miljoonan asukkaan liittovaltio, jossa onnistuu äänestys ihan hyvin. Mitään minuuttikirjanpitoa ei kukaan kysellyt. Tämän ollessa tietysti pieni, länsimainen esimerkki, niin varmaan Yhdysvallat vertautuu enemmän Intiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten moderni länsimaa voi olla sellainen takapajula kuin USA on? Ilmeisesti ei ole edes kunnollista väestökirjanpitoa jos kerran äänestämiseen tarvitsee vielä erikseen rekisteröityä.
Miten voi olla näin takapajuisia ihmisiä mitä Suomesta löytyy? Puhut 6miljoonaisen maan suulla. USAssa on 50 osavaltiota, 340+miljoonaa asukasta ja vapaa liikkuvuus paikasta toiseen. Minuuttikirjanpidon pito olisi vähän kuin yrittäisi saada kanoja marssimaan rivissä.
Väestökirjanpito. Miten on mahdollista että Suomessa se pystyttiin toteuttamaan paperisilla kirkonkirjoilla mutta USA:ssa ei edes nykypäivän tietotekniikalla?
Montako kirkkokuntaa Suomessa on? Oletko laskenut USAn kirkkoja? Kuinka kaiken pitäisi aina toimia niinkuin piskuisessa Suomessa ollakseen hyvä ja ymmärrettävä?

Oletko maga vai muuten vaan vajaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
USA:n demokraatit haluavat kaikin tavoin estää Trumpin tavoitteet siitä että äänestäjät tulee tunnistaa.
Ja Suomen päämediat ovat USA:n demokraattien puolella.
Jos sama käytäntö otettaisiin Suomeen se tarkoittaisi että äänestäjä voisi esim. kantaa postiääniä äänestyslaatikkoon eri nimillä niin paljon kuin ehtii tehdä. Tämän vuoksi USA:ssa on jopa yli 200 vuotiaita äänestäjiä, tämä pienenä kevennyksenä...
Trumpin viholliset, USA:n demokraatit, ottivat maahan myös valtavan määrän islam-muslimi-somali väkeä äänestämään itseään, näin demokraatit pystyivät hallitsemaan äänestyksiä.
Toinen tapa miten USA:n demokraatit ovat hallinneet äänestyksiä on miten he maksavat 2-5 dollaria kodittomille ja muille köyhille kun saavat rekisteröidä näiden äänestykset.
Näin se todellinen diktatuuri toimii. Se mistä Suomen korruptoituneet päämediat vaikenevat täysin.
Jos henkilötodistukset ovat republikaaneille niin tärkeitä niin mikseivät he yritä helpottaa sellaisten hankkimista? Ai niin, koska tarkoitus on nimenomaan vaikeuttaa köyhien äänestämistä.
Yli 80% kansasta kannatta henkkareita. Vain pieni Demokraattieliitti vastustaa niitä.
Kannattavatko Trumpin suunnitelmaa vaan runnoa henkkarivaatimus läpi ja tehdä äänestäminen kalliiksi demokraatteja suosiville köyhille? Vai kannattavatko yleisesti henkkarivaatimuksen ideaa, jos siitä tehdään kohtuullinen ja kansalaista kuormittamaton?
Yli 80% kansasta kannattaa henkkareita. Mikä osa siitä on vaikea ymmärtää? Vain pieni Demokraattieliitti vastustaa niitä.
Se ei muuta sitä tosiasiaa että henkkareiden vaatiminen vaikeuttaisi monen vähäosaisen mahdollisuuksia äänestää eikä pohjimmiltaan parantaisi vaalien luotettavuutta mitenkään merkittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
USA:n demokraatit haluavat kaikin tavoin estää Trumpin tavoitteet siitä että äänestäjät tulee tunnistaa.
Ja Suomen päämediat ovat USA:n demokraattien puolella.
Jos sama käytäntö otettaisiin Suomeen se tarkoittaisi että äänestäjä voisi esim. kantaa postiääniä äänestyslaatikkoon eri nimillä niin paljon kuin ehtii tehdä. Tämän vuoksi USA:ssa on jopa yli 200 vuotiaita äänestäjiä, tämä pienenä kevennyksenä...
Trumpin viholliset, USA:n demokraatit, ottivat maahan myös valtavan määrän islam-muslimi-somali väkeä äänestämään itseään, näin demokraatit pystyivät hallitsemaan äänestyksiä.
Toinen tapa miten USA:n demokraatit ovat hallinneet äänestyksiä on miten he maksavat 2-5 dollaria kodittomille ja muille köyhille kun saavat rekisteröidä näiden äänestykset.
Näin se todellinen diktatuuri toimii. Se mistä Suomen korruptoituneet päämediat vaikenevat täysin.
Jos henkilötodistukset ovat republikaaneille niin tärkeitä niin mikseivät he yritä helpottaa sellaisten hankkimista? Ai niin, koska tarkoitus on nimenomaan vaikeuttaa köyhien äänestämistä.
Yli 80% kansasta kannatta henkkareita. Vain pieni Demokraattieliitti vastustaa niitä.
Kannattavatko Trumpin suunnitelmaa vaan runnoa henkkarivaatimus läpi ja tehdä äänestäminen kalliiksi demokraatteja suosiville köyhille? Vai kannattavatko yleisesti henkkarivaatimuksen ideaa, jos siitä tehdään kohtuullinen ja kansalaista kuormittamaton?
Jos republikaanit olisivat halunneet saada henkkarit kaikille äänestämistä varten, henkkarien hinnalle olisi tehty jotain jo kauan sitten.
Vaalit on nyt syksyllä, joten idea on vain estää postiäänestys ja estää köyhien äänestäminen.
Eli siis nyt köyhä voi äänestää postitse ilman henkkareita? Sekö sitten on luotettavien vaalien merkki?
Vaalien luotettavuutta on tutkittu Trumpin vaatimuksesta monta kertaa, eikä suuria vikoja ole löydetty.
Ei mitään sellaista, mistä se on puhunut. Nytkin se väitti, että Kiina sotki 2020 vaaleja, ja esitteli paperit, joissa ei sitten ollutkaan mitään todisteitä.
Taitavat antaa sille jotain tyhjiä papereita mukaan, että pysyisi rauhallisena.

No miten tuo kuvio sitten menee, että henkkareiden vaatiminen estäisi köyhiä äänestämästä? Miten köyhät nyt äänestävät?

"Pakollinen rekisteröityminen: Toisin kuin Suomessa, Yhdysvalloissa äänioikeutetun on rekisteröidyttävä äänestäjäksi ennen kuin hän voi antaa äänensä. Rekisteröitymissäännöt ja määräajat vaihtelevat osavaltioittain.
Äänestystavat: Äänet voi antaa varsinaisena vaalipäivänä äänestyspaikalla, ennakkoäänestyksessä tai laajasti käytössä olevalla postiäänestyksellä."
Se, että miten henkilöllisyys todistetaan riippuu täysin osavaltiosta.

Ja missä tämä tulos oli saatu ja mitä tarkoittaa "kannattaa henkkareita"?

Rekisteröityminen ei maksa mitään
Vierailija kirjoitti:
Vuoden 2016 vaaleista on jo 10 vuotta, eikä H.Clinton ole vieläkään esittänyt todisteita vaalivilpistä, vaikka on jankuttanut siitä vuosikausia.
Ei Clinton ole esittänyt todisteita vaalivilpistä 2016, vaan FBI. Venäjä sekaantui, että niiden myyrä Trump valittaisiin.
https://www.fbi.gov/wanted/cyber/russian-interference-in-2016-u-s-elect…

"Kannattaa henkkareita" tarkoittaa, että äänestettäessä tulee todistaa henkilöllisyys, ihan niin kuin meidänkin vaaleissa. Nythän henkilöllsyyden voi "todistaa" vaikka kuntosalikortilla joissain sinisissä osavaltioissa. Kaliforniassa on lailla kielletty kysymästä henkkareita äänestyspaikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
USA:n demokraatit haluavat kaikin tavoin estää Trumpin tavoitteet siitä että äänestäjät tulee tunnistaa.
Ja Suomen päämediat ovat USA:n demokraattien puolella.
Jos sama käytäntö otettaisiin Suomeen se tarkoittaisi että äänestäjä voisi esim. kantaa postiääniä äänestyslaatikkoon eri nimillä niin paljon kuin ehtii tehdä. Tämän vuoksi USA:ssa on jopa yli 200 vuotiaita äänestäjiä, tämä pienenä kevennyksenä...
Trumpin viholliset, USA:n demokraatit, ottivat maahan myös valtavan määrän islam-muslimi-somali väkeä äänestämään itseään, näin demokraatit pystyivät hallitsemaan äänestyksiä.
Toinen tapa miten USA:n demokraatit ovat hallinneet äänestyksiä on miten he maksavat 2-5 dollaria kodittomille ja muille köyhille kun saavat rekisteröidä näiden äänestykset.
Näin se todellinen diktatuuri toimii. Se mistä Suomen korruptoituneet päämediat vaikenevat täysin.
Jos henkilötodistukset ovat republikaaneille niin tärkeitä niin mikseivät he yritä helpottaa sellaisten hankkimista? Ai niin, koska tarkoitus on nimenomaan vaikeuttaa köyhien äänestämistä.
Yli 80% kansasta kannatta henkkareita. Vain pieni Demokraattieliitti vastustaa niitä.
Kannattavatko Trumpin suunnitelmaa vaan runnoa henkkarivaatimus läpi ja tehdä äänestäminen kalliiksi demokraatteja suosiville köyhille? Vai kannattavatko yleisesti henkkarivaatimuksen ideaa, jos siitä tehdään kohtuullinen ja kansalaista kuormittamaton?
Jos republikaanit olisivat halunneet saada henkkarit kaikille äänestämistä varten, henkkarien hinnalle olisi tehty jotain jo kauan sitten.
Vaalit on nyt syksyllä, joten idea on vain estää postiäänestys ja estää köyhien äänestäminen.
Eli siis nyt köyhä voi äänestää postitse ilman henkkareita? Sekö sitten on luotettavien vaalien merkki?
Hyvä kysymys. SIlloin Suomessakin voitaisiin siirtyä tähän malliin. Sitten vain jokainen kantamaan säkkikaupalla äänestyskirjeitä. Saavat köyhät Suomessakin sitten äänestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden 2016 vaaleista on jo 10 vuotta, eikä H.Clinton ole vieläkään esittänyt todisteita vaalivilpistä, vaikka on jankuttanut siitä vuosikausia.
Ei Clinton ole esittänyt todisteita vaalivilpistä 2016, vaan FBI. Venäjä sekaantui, että niiden myyrä Trump valittaisiin.
https://www.fbi.gov/wanted/cyber/russian-interference-in-2016-u-s-elect…
Ei ole.