Miten amiksesta pitäisi saada töitä?
Valmistuin vuosi sitten mediapalvelujen toteuttajaksi, ja en ole saanut töitä. En ole edes päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Yläkoulussa kaverit ja opot sanoi että amikseen mennään jos haluaa päästä helposti töihin. Kuuntelin heitä ja menin, mutta eihän sieltä mihinkään töihin päässyt. Lukioon menneet kaverit sen sijaan ovat saaneet töitä.
Mitähän tässä nyt tekisi? En varmaan ikinä pääse yliopistoonkaan kun en käynyt lukiota.
Kommentit (28)
Ei media-ala työllistäkään. Ei kaikki yliopisto-alat työllistä. Pitää opiskella alaa, jossa töitä.
Kuljetusalalla luulisi töitä riittävän.
Työharjoittelupaikat on kiven alla media-alalla. Opettajat on mitä on, ei voi kehua. Yrittäjyyteen ja / tai korkeakouluopintoihin.
Jos ei saa oman alan töitä, täytyy etsiä jotain töitä. Itse valmistuin alalle jossa piti olla työvoimapula, mutta ei ollutkaan. Oman alan töiden sijaan menin ensin henkilöstönvuokrausfirman kautta pesulaan ja sitten myyntihommiin. Töiden saamista edisti, kun näytin reippaalta ja iloiselta. Kun sai rahaa, pystyin hakemaan oman alan hommien sijaisuuksia. Sijaisuuksia tekemällä sain niitä lisää ja nyt on lopulta vakityö, tosin ikävän työmatkan päässä.
Äsken kävi tosi reipas ja pätevä putkiasentaja - nuori mies muutaman vuoden työkokemus. Homma hoitui, ja lasku tulee perässä. Putkiasentajat pääsevät hyvin tuloihin. Pätevä saa heti töitä ja mukavasti harjoittelupaikat koulutuksen aikana. (Kaikki tutkinnon suorittaneet eivät ole valmistuttuuaan ihan hyviä ja monet keskeyttävät koulutuksen esim päihdeongelmien tai laiskuuden vuoksi.)
Vanha nokikolari on jäämässä pikku hiljaa eläkkeelle, hänen tyttärensä on valmistunut samaan ammttiin oppisopimuksella ja tekee muutaman vuoden isukin parina töitä omassa yrityksessä. Työ melko rankkaa, mutta pääsee kivoille palkoille: rakentaa kivan omakotitalon ja voi pitää vaikka koko joulukuun lomaa sekä mennä pitkälle ulkomaanlomalle Alalla ei ole työttömyyttä. Pätevät ilmastointiasentajat ja "nokikolarin" tutkinnon suorittaneet saavat hyvin töitä.
Amiksesta reippaat ja työhaluiset saavat kivat harjoittelupaikat ja töitä. Tekoäly ei ikinä korvaa sähköasentajaa ja parketin tekijää.
Lukio on yleissivistävä koulutus. Sen voi valita, jos on teoreettisia lukuihmisiä ja tähtää vaikka proviisoriksi.
Sairaanhoitajaksikin pääsee ilman YO-tutkintoa opiskelemalla ensin lähihoitajan tutkinnon sekä olemalla sen jälkeen vähintään vuoden töissä. Sitten suorittaa SH-lisäopinnot työn ohessa.
Olisit sinäkin hakenut mäkkäriin tai kaupan kassalle niin kuin ne lukion käyneet, jotka ovat päässeet töihin.
Mikään ei estä sinuakin hankkimasta lisäkoulutusta.
Opiskele meemialan puuhastelututkinto, ihmettele miksi ei ole töitä.
Tuolla alalla pitää olla oma yritys. Se työllistää.