Onko teistä suhde ruokaan ylikorostunut nykymaailmassa?
Minua alkoi ahdistaa taas kun luin tuota epäterveellisyys-keskustelua. Jotenkin tuntuu, että varsinkin lasten kohdalla on monilla nykyään aivan ylikorostunut suhde ruokaan. On erilaisia dieettejä, jotka ovat kannattajiensa mielestä täysin autuaaksitekeviä, hyvää vanhemmuutta määritellään sen mukaan, mitä ruokaa lapselle tarjotaan. Lapset ovat joko erittäin tiukalla ruokavaliolla tai sitten ruoalla lohdutetaan ja sitä käytetään pääasiassa muuna kuin energianlähteenä.
Olen itse entinen anorektikko ja ehkä siksi olen niin herkkä sille, minkä koen epäterveeksi suhtautumiseksi ruokaan. Tällä palstalla sitä tulee vastaan päivittäin ja irl:kin aika usein. Äskettäin vein poikani kaverinsa 4-vuotissynttäreille ja samaan aikaan sinne toi toinenkin äiti 5-vuotiasta lastaan ja pyysi syntymäpäiväsankarin äidiltä, että heidän omalleen ei tarjottaisi kakkua, pullaa, mehua tai karkkia tai muuta sokerista, kun he eivät halua lapsensa saavan turhia kaloreita ja tottuvan makeaan. Minusta se oli pelottavaa.
En sinänsä tarkoita, että pienen lapsen pitäisi ehdottomasti saada karkkia, mutta minusta on tosiaan ihan pelottavaa se, miten korostunut asema ruokavaliolla monissa perheissä on. Oli kyse sitten ortorektisesta käytöksestä tai siitä, että lapsen pettymyksiin vastataan lohduttamalla tätä ruoalla järjettömissä määrin. Sinänsä minusta on ok esimerkiksi juhlia myös ruoan avulla ja jossain määrin myös lohduttaa (jos vatsatautinen lapsi juo mieluummin jaffaa kuin vettä, niin meillä ainakin taatusti sitä saa), mutta lasten kavereita katsellessa tuntuu, että sekin menee välillä liian pitkälle. Itse uskon vakaasti siihen, että lasta pitää hemmotella ja välillä myös ruoan avulla, mutta ei sekään toimi, jos ruoka on pääasiallinen keino osoittaa rakkautta.
Kommentit (15)
en tunne ketään äitiä, jolla olis jotenkin erityisen vääristynyt suhde ruokaan. Itse taidan olla pahin tiukkis, esimerkiksi. Mulla oli se periaate, että ei anneta karkkia lapselle niin kauan kuin se ei siitä mitään ymmärrä. Eli jos 2 vee ei ymmärrä edes pyytää karkkia, niin miksi sille pitäis karkinsyönti vartavasten opettaa. Mutta toki nyt kuin lapsi on jo 3-vuotias, saa syödä juhlissa ja muissa tilanteissa, joissa muut lapsetkin. Kaupasta ei kyllä vieläkään osteta. Ei kyllä tarkemmin ajatellen osteta itsellekään enää juuri koskaan.
Joskus ottaa päähän anoppi, jolla se makean tuputtaminen on niin ylenmääräistä. Syödään siellä hyvä ateria, jälkkäri päälle. Tunnin päästä se tulee jäätelöitten kanssa, tai isojen karkkipussien. Siitä tunnin päästä juodaan kahvit ja pullat sen seitsemän sortin kanssa. Kakarat kiipeilee pitkin seiniä. Mutta en tuostakaan sano mitään, ajattelen vaan että kyllä tässä vähemmälläkin pärjäis =). Pikkujuttuhan tuo on...
Itse olen sitä mieltä, että se peruspaketti pitää olla koossa. Arkiruoka pitää olla terveellistä ja hyvälaatuista ja ruoka-aikojen pitää olla säännölliset. Samoin olen aika tiukka siitä, että jos lapsi ei syö edellistä ateriaa vaan temppuilee ruokapöydässä, niin uutta ruokaa ei saa ennen kuin on seuraava ruoka-aika (kellon mukaan). Toki varmasti tulee nälkä, jos jää lounas väliin, mutta ehkä oppii jotain?
Mutta sitten taas herkuttelukin kuuluu minusta normaaliin elämään. Kyllähän se on ihan fakta, että ruoastakin saa nautintoa :) Miksi sitä ei voisi sitten kohtuudella nauttia? Ei toki niin, että lapselle ainoa lohtu on mäkkäri tai hese, mutta vaikka niin että joskus repäistään ja mennään sinne heseen ihan muuten vain, extempore ;) Tässä monet meneekin minusta harhaan ja sanoo, että kyllä heillä syödään hyvin ja herkutellaan joskus... Mutta todellisuus on se, että kotona syödään eineksiä ja muuta huonolaatuista eikä tarpeeksi vihanneksia jne. ja niiden lisäksi vielä ne " normaalit" herkuttelut. Eli lapset oppii ihan oudot ruokailutottumukset ja päiväkodissa/koulussa tarjottavalle ruoalle yökkäillään.
Hän siis anorektikko, " entinen" teoriassa, mutta langanlaiha ja ruoka todella hallitsee heillä elämää. Pelottaa, millaisen mallin hän lapsilleen antaa. Ainakin näyttää olevan ylepeä siitä, että lapset on laihoja. Tuostahan oli tutkimus julkaistu joku aika sitten, että syömishäiriöisten äitien tyttölapsilla aika iso riski sairastua myös...
minun mielestä lapsia ei voi kasvattaa tyhjiossä vaan opetettava heitä syomään oikein tässa tarjonnan paljoudessa. Mäkkärit, limsat, karkit ym roskaruoka ei kyllä mihinkään katoa. Siksi en usko siihen että pelkästään kielletään, koska himoitsevat sitä sitten enempi.
Yritän opettaa lapsilleni että saa herkutella, mutta ei joka päivä. Annoskoko ratkaisee, pikkupallo jätskiä vain. Joillakin vanhemmilla on aina välipala mukana, minusta on ihan hyvä että välillä on ihan nälkä.
Lapsilla on sisäinen mittari ruuan suhteen joka toimii tosi hyvin, yritän pitää mittaria toiminnassa.
mutta minusta tuntuu, että täällä av:llä on aika paljon tervettä asennetta mutta aika vähän tietoa -- ruokaa, joka on kaikkea muuta kuin terveellistä pidetään sellaisena.
Itse en näe mitään järkeä karkin ja herkkujen syöttämisessä alle vuoden ikäselle, mutta täällä jätskimaistiaisten antaminen on arkipäivää. Samoin " kotiruoka" on sitten ruokalistaketjuissa ainaista makkaraa ja jauhelihaa ja kastikeruokia -- rasvakäristeitä. MIssä tuoreet kasvikset, hedelmät, marjat, täysjyväviljat, oliiviöljyt, pahkinät, kalat? Siis näistä keskusteluista -- tästä ketjusta varmaan löytyy tuoreen ja laadukkaan ruoan kannattajia.
Meillä syödään hyvin ja herkutellaan, mutta kohtuudella. se ei tarkoita joka päivä herkuttelua eikä varsinkaan tunnesyömistä -- sitä yritän entisenä anorektikkona välttää itse, sillä se on tuhon tie enkä halua lapsianikaan opettaa lohtusyömiseen tai ahdistussyömättömyyteen joka on oma ongelmani. KUn tulee stressi, en osaa niellä...
Hemmottelen kyllä perhettäni hyvällä ruoalla -- olemme miehen kanssa hyviä kokkeja molemmat. yritämme muutaman kerran viikossa kokata todella huolella ja tunteella, ja sillloin ruoka on tosi herkkua :) Meillä tehdään itse leivonnaisia (maistaisittepa limepiirastani tai mieheni mutakakkua tai raparperipiirasta) ehkä kerran viikossa, kahdessa ja syödään marjapirtelöitä, smoothieita, hedelmärahkoja, hedelmäsalaatteja, hedelmä/vihannesdippejä päivittän. Myö tumma suklaa, satunnaiset keksit ja täysmehut obvat listalla ja juhlissa lapset saavat syödä mitä vaan. Eivät ole pikaruoan tai karkkien perään, vaan ovat oppineet arvostamaan itse tehtyä ja valitsevat esim. laadukasta irtojäätelöä valmiiden megamakeiden tuuttien sijasta ihan itse. Vaniljapehmis on koko perheen herkku, kukaan ei halua strösseleitä vaikka varmasti saisi kun kerran jatskillä käydään.
Meillä vältellään siis ruoan ylikorostamista ja tunnetiloihin syömistä ja ruoka-aineista ehkä transrasvoja ja lisäaineita ja sokeria, mutta ei näitäkään mitenkään hysteerisesti. Suositaan siis laaturasvoja (hyviä öljyjä ja voita) ja kirjavia karkkeja syödään lähinnä kaverien synttäreillä. kotona saa karkkipäivänä mieluummin lakua ja suklaata, lastenkin toiveesta. Varmasti syödään tarpeeksi eikä koskaan säädellä lasten syömisen määrää tai ääneen puhuta tarjolla olevan ruoan epäterveellisyydestä. Kuulostaa minusta normaalille, mutta lähipiirissäni olen outo lintu -- naapuruston lapset syövät yllin kyllin karkkeja, mehuja, keksejä, jauhokastikkeita, nakkeja ja eineksiä ja äidit perustelevat tätä juuri sillä, ettei " niuhoteta" ruuan kanssa ja syödään " kohtuudella kaikkea" .
Itse en näköjään pysty mässäämistä/oksentamista/mässäämistä/oksentamista... hillitä.
12
Itselleni tuli todella kriisi raskausaikana, oli nimittäin pakko syödä! Ei voinut enää elää viikkoa kahvilla ja tupakalla...
Painoa tulikin reippaasti, 40kg. (Jonka laihdutin sairaalloisesti heti raskauden päätyttyä).
Olen vaan ottanut reippaasti ruoka-ajat käyttöön ja ruoka-aikaan syön vaikka ei olisi nälkäkään. Tämä pitää verensokeria sen verran tasaisena että tulee vähemmän syö-hulluna-oksenna-paastoa-kohtauksia.
Oksentaminen on loppunut kokonaan, opettelen vielä tekemään ruosta vähemmän terveellistä jotta lapseni saavat siitä riittävästi rasvaa yms.
Olen perheen ainoa normaalipainoinen, muut ovat alipainoisia (meillä kaksi lasta).
Useamman vuoden olen jo harjoitellut kovasti, mutta yhä tulee repsahduksia, niistä ei pidä vaan masentua.
Todella vaikeaa on ollut oppia ruoka-ajat, mutta menen sisulla eteenpäin! Joskus tulee vielä päivä, jolloin en mieti sairaalloisesti sitä mitä syön/söin/tulen syömään päivän aikana.
Ennen kaikkea yritän salata sairauteni lapsilta, jotta se ei periytyisi...
Enemmän huolettaa liikunta-addiktioni, sitä on vaikeampi peitellä (missä äiti on? lenkillä/jumpassa/salilla/uimassa...) Yritän pysyä ainakin kolme iltaa viikosta kotona ilman liikuntaharrastuksia, käyn vaikka lasten kanssa puistossa sitten.
Tsemppiä, kyllä me parannutaan!
Ruoka on sen verran olennainen asia elämässä, että kaikenlainen ahdistavuus sen ympärillä on kyllä todella pahasta.
Vähiten ongelmia ja neurooseja suhteessa ruokaan sitä siirtää lapselleen, kun itse suhtautuu rennosti ruokaan (ja elämään yleensä). :)
Varmaan kuitenkin nykyään isoin ongelma on se, että syödään koko ajan ja milloin sattuu. Meillä ruoka-ajat on kunniassaan.
T. Normaalipainoiset herkkusuut
Pienten lasten kotihoidosta puhutaan paljon, mutta valitettavasti taitaa olla aika tavallista, että kouluikäisten perheessä kaikki menevät ja tulevat niin, että ikinä ei olla kaikki yhtä aikaa saman pöydän äärellä. tietysti ruoka-ajoistakin voi saada liian tiukat ja ahdistavat. Jos lapsi joutuu luopumaan rakkaasta harrastuksestaan, koska ei sen takia olisi yhtenä päivänä ruoka-aikaan kotona, niin ei sekään tervettä ole. Tai jos isompi lapsi ei saa yhtään ylimääräistä välipalaa, vaikka olisi kuinka nälkäinen (kohta 13-vuotiaan pojan äiti tässä...)
Rentous on juuri sitä, mitä itse näissä asioissa eniten arvostan. Meilläkin pyritään siihen, että perusruoka on terveellistä ja ruokaa on tarjolla viidesti päivässä säännöllisin väliajoin. Sen lisäksi välillä herkutellaan, välillä syödään ylimääräinen välipala, välillä ruoka-ajat pettävät jne. ja ruoasta ei oteta turhaa stressiä (paitsi minä juuri nyt, koska joudun syömään raskauden, alipainoisuuden ja heikon painokehityksen takia 4000 kaloria päivässä ja niin paljon on vain tolkuttoman vaikeaa ahtaa napaansa, mutta tätäkään en lapsille näytä.)
Vierailija:
Vähiten ongelmia ja neurooseja suhteessa ruokaan sitä siirtää lapselleen, kun itse suhtautuu rennosti ruokaan (ja elämään yleensä). :)Varmaan kuitenkin nykyään isoin ongelma on se, että syödään koko ajan ja milloin sattuu. Meillä ruoka-ajat on kunniassaan.
T. Normaalipainoiset herkkusuut
Fletch:
Rentous on juuri sitä, mitä itse näissä asioissa eniten arvostan. Meilläkin pyritään siihen, että perusruoka on terveellistä ja ruokaa on tarjolla viidesti päivässä säännöllisin väliajoin. Sen lisäksi välillä herkutellaan, välillä syödään ylimääräinen välipala, välillä ruoka-ajat pettävät jne. ja ruoasta ei oteta turhaa stressiä (paitsi minä juuri nyt, koska joudun syömään raskauden, alipainoisuuden ja heikon painokehityksen takia 4000 kaloria päivässä ja niin paljon on vain tolkuttoman vaikeaa ahtaa napaansa, mutta tätäkään en lapsille näytä.)
Ruoka oli lapselle liian terveellistä. Sain syödä samaa ruokaa kuin vanhempani eli paljon kasviksia, perunoita, jauheliharuokia, kalaa ja ruisleipää. Olin aina nälissäni ja oli todella vaikea tulla kylläiseksi noista ruoista. Olin laiha ja jotkut ulkopuoliset luulivat, että minulla oli anoreksia. Ei ollut, söin minkä sain, tosin välillä tökki syödä ruisleipää. Koulussa söin niiden tyttöjen annokset, jotka laihduttivat, eivätkä siksi tulleet syömään ja opettajat ihmettelivät ruokahaluani. Äitini rajoitti syömisiäni niin, että sain esim lihapullia pienempänä kolme ja isompana viisi, muuten täytyi ottaa perunoita, kastiketta ja ruisleipää. Lauantaina sain ahmia vastapaistettua pullaa.
Liikuin paljon, joten en kyennyt saamaan ravinnosta tarvittavaa energiamäärää. Aloin juomaan litran maitoa yhdellä kertaa (äiti valitti ja nimesi minulle oman maitotölkin, jonka olisi pitänyt riittää), join toistenkin tölkeistä. Aloin ostamaan luvatta ruokatililtä keittokinkkuleikkeleitä (kevyet tottumukseni, äiti antoi laittaa joskus puoli siivua per leipä, mutta söin luvatta enemmän) koulunjälkeen ruisleivän päällisiksi, kun yritin syödä sitä ruisleipää hampaat irvessä ja en siinä enää onnistunut (äiti valitti), juomaan rypsiöljyä 1 dl päivässä (äiti ihmetteli miksi öljyä kuluu) vain jotta saisin vatsani täyteen, kun oli niin vähärasvaistakin tuo ruoka jota äitini laittoi.
Omat lapseni ovat hoikkia niinkuin minäkin. He saavat vaihtelevampaa ruokaa ja usein jälkiruokiakin juuri siksi, etteivät laihtuisi ja ruokailu olisi nautintoa. Hyvää lapsuudessani oli, että opin käyttämään kasviksia ruoanlaitossa ja kala on yksi herkkuruuistani vielä tänäänkin.
Normaali siitä väliltä on kadonnut kokonaan. Joko syödään kamalan epäterveellisesti tai sitten on joku ihmeellinen dietti päällä. Seksissä kaikki kamaluudet on kohta näytetty julkisesti ja varmaan suurin osa kokeillutkin. Voitasko jo palata ihan normaaliin elämään?
Tai sitten niin, että toisella elämänalueella noudattaa askeesia ja toisella hedonismia. Ehkä sekin on jonkinlaista tasapainoa. Aristotelelaista kultaista keskitietä ei taideta nykyisin suuremmin korostaa. Kaiken pitää olla äärikokemuksia.
Vierailija:
Normaali siitä väliltä on kadonnut kokonaan. Joko syödään kamalan epäterveellisesti tai sitten on joku ihmeellinen dietti päällä. Seksissä kaikki kamaluudet on kohta näytetty julkisesti ja varmaan suurin osa kokeillutkin. Voitasko jo palata ihan normaaliin elämään?
t. juuri oksentamasta tullus syömishäiriöinen :///