Mitä järkeä on opiskella yliopistossa? Yleisnero Leonardo da Vincillä ei ollut mitään yliopistotutkintoa.
Yleisnero Benjamin Franklin lopetti koulunkäynnin 10-vuotiaana. Keksijänero Thomas Edison kävi koulua vain muutaman kuukauden lapsena.
Koulutus on ylihypetetty juttu. Hyvin pärjää ilman sen suurempaa koulutusta.
Talousnero Steve Jobsilla ei ollut mitään tutkintoa suoritettuna lukion jälkeen, eikä myöskään talousguru Bill Gates omaa mitään yliopistotutkintoa.
Empiirinen evidenssi osoittaa aivan selkeästi, ettei koulutus ole lainkaan niin välttämätöntä, kun monet niin uskovat.
Kommentit (4)
Pääset tutustumaan esimerkiksi instrumentteihin, joihin kellään tavallisella ihmisellä ei ole varaa. Ei edes monella rikkaalla.
Nuo nerot osaavat hankkia sen tiedon itse. Osaavat myös itse ajatella ja luoda tietojensa pohjalta uutta tietoa.
Me muut tiedämme sen, mitä he ovat keksineet. Jos siis jaksamme lukea huolellisesti läksymme.
Leonardon nuoruudesta ei ole paljon todellista tietoa, joten hänen opinnoistakaan ei ole. Joten kysymyksesi on aiheeton.
Harva kuitenkaan on mikään supernero ja työnantajat edelleen edellyttävät hakijoilta korkeakoulututkintoa.