Se kauhistuttavan vaarallinen kirja kouluihin
jaetun sadan kirjan lahjoituksen joukossa on saanut kummallisia kuvitelmia. Kouluissa ensinnäkään ei ole kirjastoja. Tuon kohutun vuoden jälkeen olin töissä kahdessa yläkoulussa. Toisessa "kirjasto" oli yksi seinän mittainen hylly äidinkielen luokassa. Läheisestä oikeasta kirjastosta haettiin oppilaiden kanssa kirjat tehtäviin joissa niitä tarvittiin. Toisessa koulussa ei ollut hyllyäkään mutta oikea kirjasto oli samassa rakennuksessa. Sata kirjaa on jo itsessään jonkinlainen kirjasto. En tiedä missä ne kirjat ovat kun ei ainakaan näkyvillä missään.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Kun läppärit tulivat kouluihin, kirjat lähtivät.
Samalla katosi sivistys, äly ja järki. ;)
Molempien lasteni alakoulun luokanopettajat tekivät luokan yhdestä nurkasta minikirjaston: Jokainen luokan lapsi sai tuoda (jos halusi) 1 - 3 kirjaa sinne, nimellä varustettuna, ja niitä saivat muut lapset lukea, esimerkiksi kun tunnin tehtävä oli ohi, tai ottaa jopa kotiin mukaan. Siinä sivussa lapset oppivat ,,lainausmenetelmän’’ mikä oli mielestäni hienoa. Luokan vanhempienedustajat kävivät läpi tuotujen kirjojen sisällön, joten niissä ei ollut esimerkiksi uskonnollista sisältöä.
Vierailija kirjoitti:
Kun läppärit tulivat kouluihin, kirjat lähtivät.
Kyllä kirjoja on edelleenkin. Äidinkielen opetukseen kuuluu kirjatehtäviä myös joihin täytyy valmistautua lukemalla kirja.
Kun läppärit tulivat kouluihin, kirjat lähtivät.