Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olenko huono äiti koska olen muuttamassa Irakiin perheeni kanssa?

Vierailija
18.05.2007 |

Suunnittelemme muuttoa Irakiin tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa. Muutamme sinne siis koko perhe, minä, mies ja meidän kaksi lasta. Olen muutamille sukulaisille asiasta maininnut ja he ovat olleet aivan järkyttyneitä. Sanovat että menemme sinne tapattamaan itsemme yms.



Minä itse en taas lainkaan ajattele asiaa noin, ei koko Irak ole vaarallista aluetta. Muuttaisimme siis hyvin turvalliseen paikkaan kauas Bagdadista ja miehelläni olisi siellä hyväpalkkainen työ. Minä jäisin lasten kanssa kotiin. Lähistöllä olisi myös miehen sukulaiset.

Asuntokin meille olisi jo valmiina. Olen tätä asiaa paljon miettinyt ja en haluaisi jättää hyvää tilaisuutta käyttämättä. Lapsemme oppisivat kunnolla toisen kielensä ja näkisimme hiukan maailmaa. Tarkoitus meillä olisi aluksi muuttaa muutamaksi vuodeksi ja sen jälkeen saisin päättää haluanko jäädä pidemmäksi aikaa.



Mieheni saisi hyvän työn, tällä hetkellä hän on Suomessa työttömänä. Myös minulla olisi mahdollisuus myöhemmin käydä töissä. Meillä lapset ovat vielä kuitenkin niin pieniä että olisin aluksi heidän kanssa kotona. Meillä olisi samat mukavuudet kuin Suomessakin, tv, netti, hieno asunto yms.



Olenko siis ihan hullu kun haluan muuttaa Irakiin?

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

maahan joka kuitenkin on aivan kaaoksessa ja jossa on sisällissota?



Jospa harkitsisit uudestaan sitten kun tilanne Irakissa on rauhoittunut ja amerikkalaiset ovat vetäytyneet.

En sanoisi huono äiti, mutta ehkä huomiota hakeva ja epästabiili olet.

Vierailija
2/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos kyse olisi ihan mistä muusta maasta tahansa.. pelottas se irak ehkä vähän.. mut toisaalta saattaisi olla että harkinnan jälkeen kokeilisin, pääseehän sieltä aina takaisin..

itse haaveilen että mies joskus haluaisi muuttaa kotimaahansa, mut haaveeksi taitaa jäädä..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuin täällä länsimaisessa kulttuurissa.



Voisitko alistua miehesi ja hänen sukunsa vanhempien naisten päätösvaltaan kokonaan. Samoin kävisi lapsillesi.



Täällä elät todennäköisesti niin että sinäkin voit vaikuttaa perheenne päätöksiin mutta tuolla et sitä voi tehdä.



Lapsesi tullaan laittamaan koraanikouluun sinulta kysymättä. Ruumiillinen kuritus tulee käsittämään myös sinut, miehesi voi alistaa sinut nyrkillä jos sana ei riitä.



Jos lähdet se on menolippu ja paluuta ei ole. Jos sinä pääset pois niin lapset ei ainakaan. Kenties lapsesi ympärileikataan sukupuolesta välittämättä.



Lisäksi maa on sotatoimialuetta ja siellä kuolee paljon siviilejä jopa enemmän kuin sotilaita. Bush ei irroita otettaan Irakista omana valtakkautenaan.



Tätäkö oikeasti haluat elämältäsi.

Vierailija
4/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikka tiedän toki, ettei koko Irak ole levotonta sotatannerta. Mutta silti...siellä tilanne aika tulenarka, levottomuudet voi levitä ja itse pelkäisin joutuvani kaapatuksi tms radikaalien toimesta.



Mutta en ole koskaan Irakissa käynyt, joten en sen paremmin osaa tähän vastata. Miehesi sukulaiset varmaankin osaavat antaa jotain osviittaa tämän hetkisestä tilanteesta ja levottomuuksista, kouluista yms.

Vierailija
5/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

muuta vaan

Vierailija
6/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos tiukka paikka tulisi. Tyhmä olet.. onko miehesi sunni vai shia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Muista jos sinut raiskataan siellä niin kivittäminen kuoliaaksi on sallittua olethan häpäissyt miehesi perheen.

Vierailija
8/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voipi olla, että päätyy erilaisuutensa takia moisessa tilanteessa olevassa maassa tapetuksi/raiskatuksi/kaapatuksi tms. Myös sama uhkaa lapsiasi. Vai haluatko tajota lapsillesi lapsuuden, jolloin aina on vanhempi mukana tai turvamies tms. Mulla on kavereita, jotka ovat viettäneet lapsuudestaan/nuoruudestaan osan turvamiesten valvovan silmän alla. Eivät pidä sitä ehkä niin mukavana asiana. Jatkuvasti saa pelätä henkensä puolesta toisia ihmisiä. Siihenkö haluat lapsesi kasvattaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nelonen on tainnut katsoa vähän liikaa telkkaria ;) Kyllä ne muslimitkin ovat yksilöitä, jopa irakilaiset...

Vierailija
10/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mm. kirjan Elämäni Irakissa on kirjoittanut Irakissa asuva suomalaisnainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka näennäisesti saisitte elämällenne samanlaiset puitteet kuin Suomessa, on Irak kuitenkin Irak ja Irakissa Irakin tilanne. :o/ Itseäni ajatuskin puistuttaa lähteä sinne tällaisessa maailmantilanteessa ja olen muuten arabin vaimo. :o/ Länsimaalainen ei ole siellä tällä hetkellä puupennin arvoinen ja vaikka sukulaisesi olisi hyviä ihmisiä, heidän naapureistaan et voi mennä takeeseen... Ja vaikka yhden vastaajan juttu olikin skandaalikäryisesti väritettyä, olisi siellä totuuden hiventäkin. En väitä tuntevani miestäsi tai hänen tapojaan, mutta on erittäin tavallista, että ympäristö muuttaa ihmistä ja jos täällä Suomessa elätte tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa mieheni kuuntelee ja arvostaa mielipiteitäsi, tilanne ei välttämättä ympäristön painostaessa muuhun ole samanlainen Irakissa. :o/ En muuta sano, kuin mieti hyvä ihminen tarkkaan!

Vierailija
12/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaimokkeena ja itsekin maailmaa nähneenä, että tällä hetkellä Irakiin ei päästetä siviiliperheitä? Työntekijöitä, kyllä, mutta ei perheitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
18.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

tympeästä nimestään huolimatta tuo viesti " rättipäistä" .

Vierailija
14/19 |
19.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähipiirissä on yksi, jonka ihana mies muuttui kotimaassaan kamalaksi. Jos itse pääsisitkin joskus maasta pois, et saisi lapsia mukaasi. Miehesi suvun naiset hoitaisivat sitten lapsesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
19.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

nehän eivät tuossa ketjussa ole edes muslimeja ja arabilla ja kurdeilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Tunnen molempia.

Vierailija
16/19 |
19.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapset, 3- ja 5- vuotiaat jäivat Irakiin.

Vierailija
17/19 |
19.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

minulla on ystävä jolla on myös irakilainen mies ja hän on kyllä todella hyvä ja rakastava mies.

Vierailija
18/19 |
19.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et voi viedä lapsiasi sinne ja sitten muuttaa mieltäsi ja muuttaa takaisin. Se ei tule onnistumaan.



Muuta vain JOS:

-olet valmis elämään siellä vallitsevan kulttuurin ja tapojen mukaan. Sinua määrätään, tarkkaillaan ja kuritetaan tarpeen tullen.

-Lapsesi ehkä ympärileikataan sinulta kysymättä ja " koko kylä kasvattaa" .

-Miehesi voi muuttua oman kulttuurinsa ja sukunsa paineiden alla, vaikka nyt olisikin " länsistynyt" normaali kunnioittava mies.

-olet valmis asumaan siellä koko loppuelämäsi tai ainakin jättämään lapsesi sinne.



MIKSI jättäisit vielä suhteellisen hyvät olot Suomessa ja asettaisit lapsesi vaaraan ja aivan erilaiseen kulttuuriin?

Ihan sama olisi jos kyse olisi vain itsestäsi, omat päätöksesihän teet, mutta älä tee näin radikaaleja ja huonoja päätöksiä lasten puolesta :(

Vierailija
19/19 |
19.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

olis sotaa, niin varmaan sinuna sinne muuttaisin. Ainakin vähäksi aikaa. Kunhan pidät huolta, että lapsesi ovat vain Suomen kansalaisia, kuten sinäkin, olet aktiivisesti tekemisissä muiden alueella asuvien suomalaisten/eurooppalaisten kanssa ja pidät jatkuvaa yhteyttä Suomeen.

Se, että mies muuttuu täysin maahanmuuton seurauksen, ei ole mitenkään mahdotonta. Sen takia kannattaa selvittää (varmaan esim. Suomen suurlähetystöstä), miten voi estää konfliktit erotilanteessa.