En halua elää

Auttaa en osaa mutta lämpimät sympatiani sinulle.

Tsemppiä

Kaikilla ei toimi samat lääkkeet. Vaadi myös terapiaa!!!

Paitsi minulla ei ole mitään lääkitystä.

Esim. seuraavan synnytyksen jälkeen se voit olla sinä, joka on avuntarpeessa.

Minulla myös tärkein syy elää on lapset. Ja se onkin h***tin hyvä syy. Lapsellesi olet varmasti paras äiti, joka hänellä on. Ei lapsi osaa verrata eikä halua vaihtaa sua keneenkään toiseen. Opinnot ja työt selviävät aikanaan, kun itsellä siihen riittävästi voimia. Älä niistä stressaa. Nukuminen onkin todella tärkeetä. Nuku aina, kun voit. Käytä pienetkin hetet mitä lapsesi hoidolta irtoaa nukkumiseen. Se on oikeesti kuin laittaisi rahaa pankkiin, vanhaa viisautta lainaten.

Mielialalääkitykseen minä en usko. Mulla ei ole koskaan auttanut, vaikka kolme kertaa kokeitu eri merkeillä n. puoli vuoden ajan joka kerran. Terapia auttaa, kun pääsee tutkiskelemaan niitä peruskuvioita, jotka estävät sua elämästä. Vaadi sitä itsellesi. Kelan tukeman on myös mahdollista päästä terapiaan. Ota oikeuksistasi selvää.



Valoa elämääsi.



T. myös mielenongelmien kanssa painiskelija

...kuin minun kirjoittamaani (tosin ilman lääkkeitä)

Mutta nukutaan ensi yönä saman kuun alla ;-)

kärsin paniikkihäiriöstä ja syömishäiriöistä...Sain lopulta toimivan lääkityksen ja kävin puolisen vuotta säännöllisesti juttelemassa psykologin kanssa (ei terapia). Vähitellen alkoi kirkastua, aloin iloita pienistä asioista ja viihtyä ihan kahdestaan lapsen kanssa. Aloin jaksaa paremmin ja saada asioita aikaiseksi, ja sitten taas niistä onnistumisentunteista sain energiaa lisää ja ilosuutta. Aloin nauttia elämästä ihan yksinkertaisimmillaan. Saatoin viikonloppuisin esim. puunata asunnon siistiksi, tehdä hyvää ruokaa, kattaa pöydän lautasliinoineen ja sytyttää siihen kynttilän ja avata hyvän viinipullon ja sitten syödä ihan vain kahdestaan taaperoni kanssa. Pistin musiikkia soimaan ja tanssimme yhdessä.

Ja sitten yllättäen elämäämme tupsahti nykyinen miesystäväni, joka vaan lisäsi uudelleen löydettyä elämäniloa ja perheonnea. Nyt jo reilu kolme vuotta olen ollut toimivassa, upeassa ihmissuhteessa ja lapsenikin saa kasvaa oikeassa perheessä. Väännän juuri graduani ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Olen näinä päivinä, vaikka itse sanonkin, ehkä yksi onnellisimpia ja positiivisimpia ihmisiä, joita tiedän! Joka päivä nautin kaikesta pienestä, kuumasta kahvista, ystävien kanssa vietetystä illasta, lapsen kanssa pelaamisesta, tuoreista kukista olohuoneen pöydällä...Ja ihan ilman lääkitystäkin tätänykyä!



En tosiaan olisi uskonut silloin neljä-viisi vuotta sitten, että joskus voisin olla näin onnellinen, eikä silloin masentuneena tosiaan mitkään kahvikupposet paljoa jaksaneet ilahduttaa. Kerron tämän vain siksi, että sinä voit ihan hyvin olla minä jonain päivänä, piankin! Vaikka nyt tuntuu siltä, että kaikki on paskaa, voi jonain päivänä tuntua taas siltä, että kaikki on ihanaa.

Ensimmäisenä hankit apua tuohon masennukseen. Jos lääkitys ei toimi, kokeilet uutta. Ja niistä opinnoista: Teet yhden asian kerrallaan. Pienin askelin. Et mieti sitä, mitä on vielä tekemättä, vaan mietit aina vain seuraavaa etappia. Ja ihan sama juttu kaikessa muussakin elämääsi liittyvässä. Ensin annat itsellesi anteeksi kaiken, mikä on mennyt pieleen; niille asioille et enää voi mitään, mutta tuleville voit. Ja sitten vain yksi asia kerrallaan rupeat järjestämään elämääsi. Huomaat, että ne positiiviset asiat alkavat kasautua ihan samoin kuin se kaikki paskakin kasaantuu...Ja jos kaipaat miestä rinnallesi, etsi sellaista aktiivisesti, vaikkapa netin deittipalstoilta (tunnen monia todella onnistuneita pareja, jotka ovat tavanneet sitä kautta).



Hirveän iso tsemppi sinulle! Usko pois, kyllä se vielä jossain vaiheessa paistaa se päivä sinunkin risukasaasi.

Se antoi minulle toivoa.



t: ei ap, mutta toinen masentunut