Suvivirren korvaava Kesälaulu
Jo joutui harmaa aika
ja ankeus ikuinen
Kauniisti mitään paikkaa
korista mikään ei
Nyt ankeuttaan suopi
neutraalius loputon
Se kaiken turhaks tuopi
Se kutsuu kuolohon
Taas niityt lakastuvat
ja murhe laaksossa
Puut metsän tuhoutuvat
ilmaston muuttuessa
Se meitä muistuttaapi
kaiken turhuudesta
Tyhjyyttä kumiseepi
se vuosi vuodelta
Ei linnut laulujansa
viserrä kauniisti
Ei myöskään Suomen kansa
nyt mistään kiittäisi
Mun kehoni, sä liitä
myös äänes kuorohon
Mut ethän ketään kiitä
Niin ankeeta tää on
Kommentit (28)
Miksi ihmeessä mitään laulua tarvitaan? Uskonto on menettänyt enemmistön silmissä täysin mielenkiintonsa, mutta annas olla kun ollan jostakin jäänteestä luopumassa yhdenvertaisuuden edistämiseksi, suvivirrestä tuleekin täysin korvaamaton osa kulttuuria. Näin se pikkulapsikin alkaa kiukuttelemaan, jos antaa leikkikalun jollekin toiselle, vaikka se on lojunut iät ja ajat hylättynä nurkassa.
Kouluvuoden kohokohta oli koulunloppumispäivä , suvivirsi oli ihanaa kuultavaa ja sitten kirmattiin kesälaitumille vapauteen. Upeita aikoja , silloin kauan sitten.
APn laulu kuvastaa hyvin ateistista maailmankuvaa, olemmehan vain sattumalta tänne syntyneet, elämme vailla mitään tarkoitusta, eikä jatkossakaan ole odotettavissa mitään parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä mitään laulua tarvitaan? Uskonto on menettänyt enemmistön silmissä täysin mielenkiintonsa, mutta annas olla kun ollan jostakin jäänteestä luopumassa yhdenvertaisuuden edistämiseksi, suvivirrestä tuleekin täysin korvaamaton osa kulttuuria. Näin se pikkulapsikin alkaa kiukuttelemaan, jos antaa leikkikalun jollekin toiselle, vaikka se on lojunut iät ja ajat hylättynä nurkassa.
Tätä kyseistä laulua tarvittiin nimenomaan pienen jääkauden jälkeen kannattelemaan suomalaiset, joista kuoli nälkään, sotiin ja tauteihin suuri osa.
Laulu kertoo toivosta parempaan aikaan. Tulivuorenpurkaukset peittivät aurinkoa ja estivät kahtena peräkkäisenä vuotena viljelyn . Ihmiset kuolivat nälkään ja sairauksiin. Vain osa selvisi sitkeytensä avulla.
Suvivirsi kuuluu SUOMALAISUUTEEN, kuten myös Varpunen jouluaamuna.
Muuttakaa muualle, jos tämän maan perinteet eivät kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä mitään laulua tarvitaan? Uskonto on menettänyt enemmistön silmissä täysin mielenkiintonsa, mutta annas olla kun ollan jostakin jäänteestä luopumassa yhdenvertaisuuden edistämiseksi, suvivirrestä tuleekin täysin korvaamaton osa kulttuuria. Näin se pikkulapsikin alkaa kiukuttelemaan, jos antaa leikkikalun jollekin toiselle, vaikka se on lojunut iät ja ajat hylättynä nurkassa.
Laulu on suomalaista kulttuuria. Sen sanat ovat alun perin saaneet kimmokkeensa suuresta nälänhädästä Suomessa. Suomalaisista jopa kolmasosa kuoli nälkään, kun kesää ei tullutkaan. Laulu on 300 vuotta vanha ja sitä on laulettu koulujen kevätjuhlissa yli sata vuotta.
Nyt halutaan unohtaa oma kulttuuri ja oma historia ja jopa sakottaa sen käytöstä. Minkälainen yhteiskunta tekee tällaista itselleen?

Kielletään laulaminen!

Su wakismin mädättämä yhteiskunta. Zuu wakki on se pahin nasu...
Räppi pitäisi julistaa ainoaksi sallituksi musiikikai.
Jo joutui m#therfuking armas aika
Ja f#cking suvi suloinen
Vierailija kirjoitti:
Suvivirsi kuuluu SUOMALAISUUTEEN, kuten myös Varpunen jouluaamuna.
Muuttakaa muualle, jos tämän maan perinteet eivät kelpaa.
Varpunen jouluaamuna kertoo pienen lapsen kuolemasta ja siitä seuranneesta suuresta surusta. Tuohon aikaan oli hyvin tavallista, että suomalaisia lapsia kuoli hyvin pieninä, mutta se ei silti vähentänyt sitä surua jonka ihminen tuntee menettäessään lapsensa. Tämäkin laulu on 200 vuotta vanha, mutta joku idiootti on päättänyt, että kaikki mikä liittyy suomalaisten kulttuuriin on nyt sakon uhalla kiellettävä. Uskomatonta
Pitäisikö miettiä ennemmin, että mitä se sakottaja tekee työpaikallaan ja miksi
Oisko toi Irwinin Haistakaa paska koko valtiovalta hyvä?

Voisin lähettää sen tuholaisen leirille.
Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
APn laulu kuvastaa hyvin ateistista maailmankuvaa, olemmehan vain sattumalta tänne syntyneet, elämme vailla mitään tarkoitusta, eikä jatkossakaan ole odotettavissa mitään parempaa.
Nyt erehdyt kyllä. Ei kuvaa laisinkaan ateistin maailmankuvaa.
Maailmassa on hyvinkin paljon hienoja asioita, merkitystä ja tarkoitusta mutta uskonnot eivät kuulu siihen joukkoon.
Vihavassarit vievät suvivirretkin lapsilta.
Aloittajan sanathan on totta ja tuo kaikki johtuu näistä oudon värisistä muualta tulleista, joten sinänsä tuossa on varsin järkevä logiikka, kun sanat on muutettu heidän mukaisekseen.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan sanathan on totta ja tuo kaikki johtuu näistä oudon värisistä muualta tulleista, joten sinänsä tuossa on varsin järkevä logiikka, kun sanat on muutettu heidän mukaisekseen.
Miten onnistut vääntämään sen muualta tulleiden syyksi, että kantasuomalaiset ääriateistit ei kestä mitään vähääkään kristinuskoon viittaavaakaan?
Riittää että korvataan se yksi lause ”hyvyyttäs riikkupetskuli”.