Sosoiaaliturva ei kannusta työntekoon!?
Kommentit (4)
niin kyllä se useimpia kannustaa työntekoon: saa enempi.
yhtä hyvin kuin työnteolla niin ei se kyllä kannusta. Kun pääsin duuniin niin silloin tuli lapselle hoitomaksut, asumistuki jäi pois, eli käteen ei jäänyt yhtään sen enempää. Mutta työ toi mukanaan uusia ystäviä ja sosiaalisen elämän. Sillä sitä jaksoi.
Minulla on juuri tuo tilanne, että sosiaaliturvalla elän ihan yhtä hyvin kuin tekemällä töitä. Niinpä en ole kovin kiireinen töihin. Olen nyt kolmannella työvoimapoliittisella kurssillani. Tämä saattaa johtaa työntekoon tai sitten ei. Kurssin rinnalla olen koko ajan töissä. Itse olen sitä mieltä, että päätös ei ole yksin työnantajan vaan minä itse katson sitten lopussa, huvittaako jäädä työpaikkaan.
mä olin työtön ja sain vuokra-asunnon. Tulot oli 1800 markkaa ja vuokra 1200 markkaa. Sain, kun lopulta sain nielaistua ylpeyteni ja mentyä sossuun, asumistukea 400 markkaa ja lisäksi toimeentulotukea, summaa en muista.
Siitä huolimatta kannustin itseni työntekoon, ei nimittäin huvittanut maata sohvalla, opintolainakin piti maksaa, kiinnosti ostaa joskus oma asunto ja töistä kertyi eläkettäkin. Ja oli kiva ostaa kaupasta muutakin kuin sitä ainaista lauantaimakkaraa ja viimeisen päivän jauhelihaa.
Kiitos silti sossulle että en nähnyt nälkää.