Lapset, opiskelu ja työ yh:na, en jaksa enää...

Olen itse samassa tilanteessa, tosin jaksan hyvin. Kerros mistä kiikastaa.

Huono omatunto kun ei ehdi mitään tekemään kunnolla. Olisi kiva olla lasten kanssa, kiva panostaa oikeasti opintoihin ja tehdä vielä työtkin kunnolla eikä olla poissa muksujen sairastamisen takia. Ja vielä kaiken lisäksi kaipaisin joskus omaa aikaa edes jonkun harrastuksen verran.. ap

mutta ONNELLINEN!!



Mieti, että selviät tästä kaikesta, ihan omilla voimillasi! Jokainen saavutus on OMAA ansiotasi! Ihan vaikka viikonlopuksi puhdas koti, uusi vaate, sisustus, pieni reissu, lapsen hyvä käytös, tuntematton kehut elämästäsi, mitä vain, mikä tuntuu hyvältä!



Itselläni opinnot roikkuvat, vuodesta toiseen. Olen tehnyt pätkätöitä, vienyt pulloja kauppaan ruokarahoiksi vaihtaen, itkenyt lapsen vuoteen äärellä elämän toivottomuutta ja samalla luvannut parannusta tulevaisuudessa. Olen aloittanut tyhjästä!

3v. sitten seisoin uudessa, ensimmäisessä omassa kodissani pieni vauva kainalossa, omaisuutta matkalaukullisen verran, ei tietoa tulevasta, korvissani kaikui vain YH, YH, YH, YH....



Nyt elämäntilanne ei ole juurikaan tuosta muuttunut, asenteeni vain.

Pakahdun ylpeydestä ja onnesta lastani katsellessa, minä olen onnistunut äitinä, tunnen iloa ja riemua saadessani nähdä lapsen onnen hetket pienistä asioista.



Ei ulkoiset normit määritä sisäistä onnea; ei se, että olet yh, tai olet opiskelija tai pätkätyöläinen.. Mitä sitten?! Moni perheellinen saattaa kadehtia sinua, koska näkee sinussa vahvan taistelijan, joka selviää vaikeuksien kautta voittoon. Joku ehkä miettii eroa vaikeassa elämäntilanteessaan, näkee sinut " mallina" , miten voisi pärjätä.

En väheksy perheellisiä, ei heilläkään ole aina helppoa tai aina unelmaa, kaikilla meillä on hyvät ja huonot hetket!!



Tee elämästäsi se unelma, näe ne hyvät asiat, tunne pärjääväsi, suorista selkäsi, katso lastasi; ja pakahdu onneen niistä asioista!



Hyvää äitienpäivää kaikille, jotka luitte tämän :)

Tsemppiä ap, ymmärrän tunteesi, vaikka tilanteeni ei noin raskas ole kuin sinulla. Pyydä apua! Minäkin autan mielelläni, jos täällä Espoon seudulla asut. Millaista apua tarvitsisit?



Sinulla on oikeus uupua ja oikeus sanoa olevasi uupunut. Tilanteesi on hankala ja mieltäsi painavat varmasti monet muutkin asiat, joista et tässä kerro.



Ansaitset huolenpitoa, erityisesti nyt, ja silloinkin kun et ole ihan naatti! Osasi on raskas, kun yksin aikuisena elät arkeasi.



Toivottavasti saat apua! Lähetän sinulle voimia, jos se on mahdollista.

Kyllähän tämä tunne taas ohi menee, kiva kun voi sitä edes tänne purkaa ja joku vielä ymmärtää! ap

.. totta kai välillä kaatuu kaikki niskaan.

Kun unohdat kauppareissulta ostaa maitoa aamuksi, istut keittiön lattialla itkien ja mietit, ettei todellakaan tarvita kuin pieni pisara, että ämpäristä vyöryy yli. Tuttu tunne, eikä harvinaista :)

Oma jaksaminen on useinkin äärirajoilla. Ihmettelen muita ihmisiä, jotka jaksaa jotain ekstraa; kuten harrastaa, olla vanhempain kerhoissa ym. Toisaalta olen antanut itselleni anteeksi olla se ei-aktiivinen vanhempi lapseni päiväkodissa, meillä syödään valmisruokaa, unohdellaan asioita, leluja kerätään vain melkein joka ilta, jne jne.



Anna itsellesi lupa olla " vajaa" , ei sinun tarvitse olla kaikkea. Ei ainakaan kerralla. Joskus voit olla hyvä äiti, toisella viikolla panostaa kouluun. Ei lapset mene rikki, jos sanoo, ettei äiti tänään todellakaan aio leikkiä, vaan tekee kotihommia / kouluhommia.



Tsemppiä meille kaikille, kun hyviä hetkiä tulee, painetaan ne mieleen niin tiukasti, että ne muistot kantaa vaikeat hetket läpi!