Poistavatko kaupassa perunoista idut ja myyvät niitä. Idulliset perunathan ovat syöpävaarallisia.
Niissä on samaa myrkkyä kuin vihreissä perunoissa. Epäily heräsi jälleen tänään, kun marketista ostamissani perunoissa on suuret kuopat ja joissakin on niiden kohdalla ikäänkuin musta kohta ja joissain on kuopan kohdalla alkanut tulla (uusi) itu.
Poistavatko kaupassa idut ja huijaavat näin? Mitä luulette?
Kommentit (6)
Ja niitä syötiin kun muuta ei ollut. Haluaisin kyllä tietää että kuinka moni on saanut syövän itäneistä perunoista.
Teratogeeninen=epämuodostumia aiheuttava
Karsinogeeninen=syöpää aiheuttava
Vielä kymmenen vuotta sitten söin muina miehinä perunoita, joista olin poistanut vaikka kuinka pitkät idut. Enää en todellakaan syö itäneitä perunoita, vaan heitän pois.
Käytän yleensä pestyjä perunoita. Nytkin Rosamundaa. Niistähän viljelijän on helppo poistaa idut samalla kun pesee ne tai jollain laitteella siis kuitenkin. Olen kyllä nyt aika epäluuloinen, kun taas sain noin monttuisia perunoita.
En muista mitä myrkkyä, mutta siis samaa kuin vihreissä. ap
Varsinkin jos itse pussiin pakkaa ja paketissä vielä ihan viljelijän nimi lukee. Useampien tuottajien yhteispakkaamossa voi ehkä vielä uskaltaa moista tehdä, mutta yksittäinen viljelijä kyllä äkkiä menettää asiakkaat jos niin toimii. Ja kyllähän se elintarvikevirastokin pistokokeita tekee ja ne kyllä halutessaan/epäillessään mittauksissaan huomaa jos ituja n poisteltu.
Tänään ostamani perunaerä oli viljelijän pusseihin pakkaama, joten ainakin viljelijä voisi olla niin röyhkeä ja ahne, että poistaisi. En tiedä. Ihmettelen vaan suuria monttuja, joista arvelen ituja poistetun. ap