Oivalsin, että olen antanut kohdella itseäni huonosti

Jonkinlainen valaistuminen tapahtui juuri. Olen koko elämäni antanut muiden kohdella itseäni rumasti. Olen olankohautuksella antanut anteeksi monia inhottavia ja rumia sanoja ja tekoja. Ja antanut tämän jatkua, pitänyt sitä normaalina. 

Eräs kaverini juuri kertoo minulle, että kuvittelen itsestäni jotenkin todella liian suuria, kun yritin korjata häntä asiassa, josta tiesin täysin että hän oli väärässä. Joku napsahti. Jonkinlainen selkeys tuli ja ymmärsin, että olen ollut täysi matto muille. Olen ollut se, joka neuvoo ja auttaa, ja jolle on sen päälle ok sanoa että en kuitenkaan mistään mitään ymmärrä, ja että mielipiteeni mielipideasioissa ovat turhempia kuin muiden. 

Miten tilannetta voi korjata? Miten opin vetämään rajoja? Miten reagoida ensi kerralla, kun tällaista tapahtuu? Tuntuu, että jos jotain asialle yritän tehdä, niin suuri osa tuttavapiiristäni ei sitä tule ymmärtämään. 

Mietin tällaisen lauseen valmiiksi sanottavaksi, kuulostaako tämä aivan asialliselta? 

"Mikä saa sinut ajattelemaan, että minulle, tai kenelle tahansa toiselle ihmiselle voi puhua noin? En ole nähnyt sinun puhuvan muille tuolla tavoin, olenko minä se, jolle koet olevan ok noin puhua? Miksi?" 

Ja kyse ei siis ole vain yhdestä ihmisestä, vaan isosta osasta tuntemiani ihmisiä. Edes oma äitini, joka on minulle rakas ja jonka tiedän minua rakastavan, ei kunnioita rajojani samalla tavalla kuin sisaruksieni. 

Tahtotila on kova tällä hetkellä oppia puoliani pitämään. En vain oikein tiedä mistä lähteä. Äidilleni aion puhua suoraan, hän todennäköisesti ymmärtää kun asiaa selitän. Todennäköisesti ei vain itse asiaa tiedosta. 

Apua? Onko täällä ihmisiä, jotka ovat oppineet pitämään puoliaan? Miten olette päässeet parempaan tilanteeseen? Kärsikö ihmissuhteet siitä paljon? 

Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea.