Oma asunto kehnolta alueelta vai ikuinen asuminen vuokralla/asossa paremmalla alueella?
Tälläinen pohdinta on miedän perheessä ajankohtainen. Miten itse valitsisitte?
Kommentit (21)
vaikka koti olisikin oma. Ei siinä osakkeet paljoa lohduta.
t. kusipäänaapurit kaupanpäälle
mutta ei mikään huono aluekaan hyvä ole. Onhan niitä paikkoja pilvin pimein, jotka on tuosta välistä!
Pk seudun lähiöitä ainakin jos katselee, niin niissä asuu paljon lapsiperheitä ja kaikki palvelut löytyy läheltä.
Jos löytyisi parempia alueita?
Tai pienempi asunto paremmalta alueelta?
Tai iso tilava ja siisti, erittäin hyvä asunto huonommalta alueelta, mutta katsoo vähän, että asunto on tosiaan hyvä, ja naapurit hyviä. Voi löytää tosi helmiä joukosta ja edullisesti. Ainakaan naapurit eivät ole ulkokultaisia. Voi miettiä sitäkin, että mikä on oma tausta, millaisia ihmisiä missäkin asuu, että voiko kuulua joukkoon? Esim. Kauniaisiin isojen talojen ja kalliiden keskelle pieneen homeiseen pirttiin vanhan toyotan kanssa muuttava voi olla todellakin ihan toisesta maailmasta. Mutta huonommalla alueella isossa asunnossakin asuva, ajoi millä hyvänsä autolla, kuuluu paremmin joukkoon.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla huonossa maineessa ovat Jakomäki, Hakunila, Vesala, Koivukylä, Espoon keskus jne. Niiden kaikkien vieressä on mukavia ja rauhallisia asuinalueita. Esimerkiksi Jakomäen vieressä on rauhallinen Suurmetsä, Koivukylän lähellä on rivitaloalueita n. 1km päässä keskustasta...
En kuitenkaan osaa ottaa kantaa ASO/vuokra/omistusasumiseen. Riippuu siitä, miten haluaa asua. Yleensä omistusasunnoissa on rauhallisempaa.
- mikä on asuntojen hintakehitys sillä kehnolla alueella. Jos hinnat ovat noususuunnassa, eikä koko asunnon hintaa tarvitse kattaa lainarahalla, omistusasuminen hakkaa taloudellisesti aso- ja vuokra-asumisen.
2) Millä tavalla kehno asuinalue on kehnon maineessa. Esim. itse asun kehnomaineisessa lähiössä, mutta olen viihtynyt aivan hyvin. Lapsiperheiden palvelut ovat hyvät, liikenneyhteydet hyvät ja luontoa lähellä. TOISAALTA en halua, että lapseni kasvavat teini-ikään täällä, koska ostarilla notkuvat jengit eivät houkuta. Eli paljon riippuu siitä, miten perheesi liikkuu alueella, mitä palveluita tarvitsee.
3) Millainen vuokrataso ja asuntotarjonta hyvällä alueella on? Jos vuokrat ovat samaa tasoa kuin nyt Helsingin keskustassa/hyvillä alueilla, en muuttaisi.
4) Voisitko ostaa pienen asunnon hyvältä alueelta ja säästää vähitellen isompaan? Tai isomman asunnon kaukaa maaseudulta ja kulkea pidemmät työmatkat? Vaihtoehtoja on siis enemmän kuin ensin mainitut.
Meillä kanssa vähän aikaa sitten sama tilanne ja asossa ollaan. : )
En sittenkään halunnut sitä vaihtoehtoa, että omaa maksettaisiin huonolla alueella, jossa bubeja vierivieressä ja ympäristö roskainen ja suttuinen. Autovarkauksia alueella miltein jatkuvasti jne. Omaa emme olisi sen kummemmalta alueelta voineet ostaa, lainalupaus olisi riittänyt siihen.
Teimme valinnan ja nyt luontoa ja rauhaa ympärillä ja rivitalossa asutaan. Iltaisin lenkille uskaltaa lähteä, ei tarvitse pelätä, että joku pusikosta hyppää niskaan.
Suunnitteilla on laittaa tähän asuntoon parketti ja sälekaihtimet. : ) Eipä siinä paljoa " omastaan" nauti, jos ympäristö ihan peestä..
Näin meillä.
Kehnomaineisten alueiden vierellä on usein rauhallisia seutuja, joista on matkaa pubeihin ym. levottomuuksia aiheuttaviin tekijöihin. Kohtuuhinnalla voi asua rauhallisesti.
Mitä väliä sillä on, jos teinien snobikaverit tuhahtelevat niinkin typerälle asialle kuin vuokralla asuminen?? Ja tuleeko tuollainen usein edes puheeksi; voihan esim. kerrostaloasunnonkin omistaa.
asuisin paremmalla alueella vuokralla.
Meillä lapsen hoitopaikka on " huonolla" alueella ja ihan ahistaa mennä sinne. En tosiaankaan haluaisi asua siellä. Hoitopaikka on ihan kiva ja lapset sinne tuodaan melkein kaikki jostain muualta, joten sikäli homma on ok.
sellaiselle, jolle voitte kuvitella jäävänne. Sitten säästätte ja odottelette hintojen laskua ja lopulta ostatte oman.
muuttaisin paremmalle alueelle. asutaan nykyisin vuokralla huonolla alueella (eli pahin vaihtoehto), ja eniten ahdistaa pulsut mamut jne. jotka hengaa ostarilla. Onneksi edessä muutto omaan omakotitaloon - tosin tällaiselle uudelle laatikkotaloalueelle, mutta kuitenkin parempaan suuntaan ;)
asunnnon saimme edullisesti, omistaja möi itse, oli vähän rempan tarvetta ja heillä kiire. asunnon arvo nousi ja myimme sen ja hankimme samalta alueelta uuden isomman.
meillä oli 100 neliöinen aso, jonka vuokra parissa vuodessa nousi miltei 100 euroa, ja nousu jatkuu kuulemma edelleen samaa tahtia.
Haaveiltiin oma, ja ostettiin pienempi. Eli 80 neliöinen kämppä, jossa kuitenkin osa tilasta vinokattoista ja lisäksi yksi varastohuone muutettu asuin tilaksi. Niimpä meillä onkin käytössä lattiapinta-alaa 95,5 neliötä ja 4 huonetta ja tilankäytöltää ratkaisu on parempi kuin tuossa isommassa asossa. Tykätään kodistamme valtavasti ja aiotaan asua tässä aina. Iso piha, hyvä alue, ja palvelut lähellä.
Eli ratkaisu voi löytyä tälläkin tavalla. Siihen 100 neliöiseen asuntoon meillä alueella ei kuitenkaan olisi ollut varaa. Kannattaa katsoa myytäviä asuntoja haluamaltaan alueelta, kun hintapyyntö on sopiva, tutkia olisiko ko. asunnosta teille kodiksi.
Täällä Oulussa on useita " huonomaineisia" asuinalueita, joissa on oikeasti ihan hyvä asua. Näissä huonomaineisissa lähiöissä on levotonta lähinnä ostoskeskuksessa ja sen lähiöräkälöissä ja muutamissa vuokrakolosseissa. Saman lähiön omakoti- ja rivitaloalueella asuu ihan tavallisia, työssäkäyviä lapsiperheitä. Kouluissa ja päiväkodeissa on tietysti asiakkaina kaikenlaisia perheitä, mutta pakkoko niiden kanssa on vapaa-aikana hengailla ja pakkoko niitä omia teinejäkään on päästää iltaisin ostarille hengailemaan.
Asutaan siis asorivarissa tällä hetkellä ja ollaan mietitty että jäädään tähän.
Tällä alueella perheasunnot ja omakotitalot maksaa niin paljon ettei haluta niin isoon lainaan sitoutua (yli 200 000¿). Tämä alue siis koostuu omakotitaloista ja rivitaloista. Koulu on lähellä, palveluihin kävelymatka. Oma työpaikkani on myös kävely/pyöräilymatkan päässä joten ei tarvita kuin yksi auto.
Tässä asuu ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä siinä missä omistusasunnoissakin. Rauhallista on ja pihassa lapsille omanikäisiä leikkikavereita.
Hyvät liikenneyhteydet, kaikki palvelut, koulut, päiväkoti, merenranta jne. lähellä. Me haluamme juurtua tänne, omalle kotiseudulle, emme muuttaa jonnekin hevon kuuseen vain siksi että olisi halvempaa. Mitä järkeä siinä olisi, jos elämänlaatumme huononisi?