Miestä jännittää (todella paljon) isäksi tulo
Hei!
Voisitteko kertoa omia kokemuksia, miten teidän puolisot ovat suhtautuneet raskausaikana tähän asiaan? Onko ollut ahdistusta? Tää on nyt meidän ensimmäinen ja tilanne on aika kurja, kun haluaisin olla vähän seesteisemmässä mielentilassa enkä murehtia.
Kommentit (49)
Hienoa ap. Minustakin on ollut kivaa olla isä. Tai nykyisin iskä, kuten lapset sanoo. Kai tässä on jotain tehnyt oikein, kun uskoutuvat minulle ja haluavat viettää yhä aikaa kanssani, vaikka alkavat olla siinä "pahassa" teini-iässä.
Odota vaan ap kun lapsi hieman kasvaa, niin lapsen mielessä isä on kaikkivoipa. Sellainen se lapsen usko on.
Tärkeintä isänä on olla läsnä lapsen elämässä, kasvattaa ja olla se turva, jota lapsi tarvitsee. Äidin ei kannata olla mustasukkainen isän ja lapsen siteestä, eikä miehen äidin ja lapsen siteestä. Ne on aina vähän erilaisia, mutta täydentävät lapsen elämää hyvin.
Isänä on kivaa olla, joskus myös rasittavaa. Mutta hei, elämä on.
Oma lapsi on jo aikuisiässä, mutta edelleen meillä on hyvä isä poika suhde. Ollaan aina touhuttu kaikenlaista yhdessä, joten eiköhän meidän side kanna hamaan loppuun asti.
Nykyään jo huomaa, kuinka poika on jo monessa asiassa minua fiksumpi, se on hyvä. Kiertokulku menee oikeaan suuntaan.
On aivan mahtavaa olla isä
Niin se vaan on. Tulin isäksi vanhemmalla iällä ja jokainen päivä on tuntunut mukavalta, kun on aika pieni lapsi, jolta saa rakkautta ja jolle voi antaa rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Sanomat
Tutkimus: Pikkulasten vanhemmat ovat muita tyytyväisempiä elämäänsä
Alle 7-vuotiaiden lasten vanhempien elintapoja ja hyvinvointia verrattiin 18-50-vuotiaisiin aikuisiin, joilla ei ollut pieniä lapsia. Kyselyyn vastasi lähes 800 pikkulapsen vanhempaa ja noin 1 800 samanikäistä aikuista.
Pikkulasten vanhemmat ovat tyytyväisempiä perhe-elämäänsä ja saavutuksiinsa elämässä kuin muut samanikäiset aikuiset.
Tämä on totta
Oikea riemuidiootti kirjoittelee taas vanhempiensa kellarista ja kuvittelee olevansa vitsikäskin.
Tutkimus: Vanhana lapsen saavat äidit elävät pidempään ja pysyvät nuorempina kuin lapsettomat
Older first-time mothers are also more likely to live longer
- (20,000 participants in the study)
Tutkimuksen tekivät:
- University of California
- Stanford University School of Medicine
https://www.universityofcalifornia.edu/news/older-first-time-mothers-ar…
Jos miestä jännittää todella paljon isäksi tuleminen, minun veikkaus on että hänet on jollain tavalla joko tiedostamatta tai tiedostaen painostettu siihen. Suhde ei ole kunnossa miehen mielestä eikä hän luota naiseensa. Stressi siitä tulee kenelle hyvänsä kun "vatsanpohja" kertoo että ei tule mitään.
Vierailija kirjoitti:
Haluan nähdä kuvia raskausmahoista. Nainen kauneimmillaan. Tuo mieleen muistoja omilta raskausajoilta, se innokas odottaminen kun ei tiennyt mitä on tulossa. Ihania!
Minkä värisiä tuli? Oliko miehen?
Oon niin yksin ja kauhea vauvakuume 💕
Ja ei en halua mitään helvettin koiraa! Vihaan eläimiä
Vierailija kirjoitti:
Jos miestä jännittää todella paljon isäksi tuleminen, minun veikkaus on että hänet on jollain tavalla joko tiedostamatta tai tiedostaen painostettu siihen. Suhde ei ole kunnossa miehen mielestä eikä hän luota naiseensa. Stressi siitä tulee kenelle hyvänsä kun "vatsanpohja" kertoo että ei tule mitään.
Stressi siitä kun piti vain feikata suhde mutta ehkäisy petti ja isinpäivä lähestyy
Synnytyslaukun sisältö?
Jaetaan tänne
Mä olin jotenkin mediasta ja somessa ja kaikkialta saanut sellaisen kuvan että elämä tyyliin loppuu ja kaikki menee pieleen kun saa lapsen. Onneksi uskalsin silti, parasta ikinä! Nyt meillä on jo kolme lasta ja aivan ihana elämä. Ei kannata uskoa sitä kaikkea trollausta mitä aiheen ympärillä puhutaan.
- Herra 47
Vierailija kirjoitti:
Hei. Hei kuule. Kyllä raskaana olleen vaimoni paneminen oli kokemus. Vaimon b kupin tissit kasvoi ja nännit törrötti. Pillun huuletkin turposi rivon näköisesti ja hän valui tavattomasti. Usein vielä pyysi panemaan kun oli niin virittynyt että valui pitkin reisiä. Vaimoa panetti siinä raskauden keskivaiheilla aivan älyttömästi. Muistelen lämmöllä aikaa.
Musta tuntuu että vauvan saaminen tuo parhaimmat puolet esiin korostetusti suhteessa
Vierailija kirjoitti:
AP. Siksi, koska nyt vielä vähän arvotaan, että onko abortti yks vaihtoehto. Ahdistuneisuus on niin voimakasta ja lapsen hankinnan kyseenalaistaminen pyörii hällä päässä. Ennen yrittämistä puhuttiin tottakai pitkään asiasta ja en painostanut, mutta nyt on eri tilanne kun olen jo raskaana ja se tapahtu tosi nopsaa.
Mun mielestä abortti on ihan perusoikeus naiselle, mutta jossain menee kyllä raja.
Ai että te olette ihan tosissanne yrittäneet lasta, ja nyt kun sellainen on tulossa, niin sitten tehtäisiin abortti, kun tulevaa isukkia ahdistaa?
Ette te voi olla tosissanne? Varsinkin sinä vielä naisena, että aborttiin vaan, eli käytännössä tappamaan oma toivottu lapsi, kun mieslasta ahdistaa?
Jos sen teette, toivon sydämeni pohjasta että ette ikinä tule saamaan mahdollisuutta saada lasta, kumpikaan yhdessä tai erikseen.
Harjoittelitteko ensin jauhopussin huolehtimisesta, ennen vauvan syntymää. Siis hoitoa ja vastuuta?
Ap
Miehiltä pitää kieltää siemensyöksy muissa tilanteissa kun hedelmöitykseen spermaa kerättäessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkin ottaa eteen, kun ajattelee raskaana olevaa naista alla ihanan raskausmahan kanssa ja niin jumalattoman Naisena
Raskaana olevan naisen pylly on herkullinen
Taas joku kiimainen pikku näpittäjä kirjoittaa omassa huoneessaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehiltä pitää kieltää siemensyöksy muissa tilanteissa kun hedelmöitykseen spermaa kerättäessä
Nyt tarvitaan lapsia Suomeen
Sinun onneksi lapset pärjäävät. Moni lapsi kärsii mielenterveysongelmista, kehityshäiriöistä yms. Koskaan ei tiedä mitä saa ja aina lapsi ei pärjää tai kehity normaalisti, lapsi voi jopa kuolla.