Onko kummituksia olemassa?
Kun on kuuluisi riivattuja taloja ja paikkoja. Mutta onko ne vain legendaa? Oletko itse kokenut mitään yliluonnollista?
Kommentit (7)
Jos onkin, niin eivät ole minulle tehneet yhtään mitään. Saavat olla ihan vapaasti.
Muinainen myrkynvihreä Könninkello voi olla sellainen Näin sellaisen yhdessä kartanossa ja se todellakin kummitteli
Olen itse kokenut niitä lapsesta asti. Mutta mun kokemukset hengistä jotka on jääneet tänne maan päälle, ei ole "riivauksia", siis siinä mielessä että ne olisi jotenkin negatiivisia tai pahoja. Ne on olleet ihmisiä siinä missä elävätkin, mutta jostain syystä eivät ole vielä jatkaneet eteenpäin sinne minne sitten sielut kuoleman jälkeen meneekin. Henkien kanssa on voinut keskustella, ja asettaa tarvittaessa rajoja.
Olen kohdannut eri syitä olla täällä edelleen. Eka on, että jotkut nauttivat henkimuodossa täällä olemisesta. He vaan haluavat ainakin toistaiseksi olla täällä ja kokea maailmaa siinä muodossa. Sitten on ne, jotka eivät tiedosta kuolleensa ja olevansa nyt henkiä, nämä on usein hämmentyneitä. Ja ne, joilla on joku asia kesken eivätkä saa rauhaa - joskus se on vain sekin, että jonkun täytyy kuulla hengen tarina. Sitten olen vielä kohdannut sellaisenkin, joka pelkäsi jatkaa eteenpäin, koska ei ollut koskaan ollut uskovainen elämässään, ja pelkäsi että saattaa joutua tuomiolle jos jatkaa pois täältä.
Joo. Osa saattaa tulla sähköisyyden kautta esiin ihmisille tai muu tekijä. Kännykkä, sähköiset vaatteet, äänitasjuus, joku heijastava pinta. Ikävä kyllä osa on pelottelevaa sorttia, ei kannata pelätä liikoja, dimensionaalisia ala-astraalin olentoja kenties. Ellei eläinmaailmaan liittyvä joku. Erilaisia on varmaan, eri taajuuksilla. Lahkot ja kultit kiertäisin kaukaa, manipuloivat paikat, sekä jotkut rakennukset. Ihmisetkin erilaisia. Luonto.
Riivattuja ? Riivaukset on uskovaisten höpötystä ja mielikuvituksen tuotetta. Toki voi olla että joku jää kummittelemaan ja ehkä joku aika vääristymä aiheuttaa jäänteitä menneiltä ajoilta. Mutta ne mitään riivaajia ole, eivätkä voi eläville mitään, riivaukset syntyy sitten omassa päässä kun mielikuvitus lähtee laukalle
Skitsofreenikoillehan on monikin harha uskottava. Esim. persut näkevät, muiden harhojensa ohella, kommunisteja vaanimassa pensaikoissa, pusikoissa ja leipäjonoissa kun ovat niitä jonottajia edellämainituissa vakoilleet. Myös mustia desanttimörköjä ne näkevät runsaasti .