Ärsyttää ihmiset jotka koko ajan kyselee että mitäs teet hoitovapaan jälkeen!

ymmärrä. Tälläinen kyselyperinne on aina ollut tuttuä täälläkinpäin(=Kaikki puolitutut kysyy ja tivaa ja kaikki asiat pitäisi kertoa ihan juurta jaksaen. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ehkä se on joku ihmisten tapa kytätä ja kontrolloida ettei muiden elämä ole vähänkään erilaista kuin oma tai ettei toisella mene vain paremmin...en tiedä...mutta kyllä se vähän outoa on..

.

luonteva kysymys kun puhellaan niitä näitä. Samalla tavoin voisit kysyä siltä toiselta, että mites töissä menee tms. Ei kaikesta tarvitse ottaa heti itseensä.

sitä kysyy äiti, isä, sukulaiset, neuvolassa. On se kumma kun lapsi on vasta 1,5 vuotta. Mikä kiire tässä on hylätä omaa rakasta lasta päiväksi muiden hoidettavaksi... ei niin mikään!

Siis itse en ole sitä mieltä mutta voisin kuvitella että moni niin ajattelee, eetä olis mieluummin tuokin äiti töissä tienaamassa rahaa perheelleen eikä eläis sossun avulla.

koska aiot palata töihin mutta en todellakaan sillä tarkoita, että olisi jo aika palata. Ihan mielenkiinnosta kysyn, toisinaan myös vain koska se on luonteva tapa pitää keskustelua yllä.



Onpa omituista, jos tämä asia on jonkun mielestä niin yksityinen, ettei siitä voi edes puhua.



Mielestäni tämmöisestä loukkaantuva ei ole ihan sinut sen hetkisen tilanteensa kanssa.

Mutta heijastuuhan sieltä tietty ajattelutapa siitä, ettei naisen (varsinkaan koulutetun, mutta näemmä kenenkään muunkaan!) " kuulu" viettää kotona aikaa vuosikaupalla. Vaikka hoitaisi pieniä lapsiaan.



Suomessa on kauhean vahvana se ajattelu, että perheen talouden pystyssä pitämiseen tarvitaan _ehdottomasti_ kahden aikuisen tulot. Ja samaan aikaan opiskelijapariskunnatkin tekevät lapsia ja saavat niille ruuan pöytään. Eli hyvin pitkälle tämäkin on prioriteettikysymys. Jos halutaan hoitaa lapset kotona, jätetään ostamatta ne taulutelkkarit, volvot ja okt:t. :)



Itse olen jotenkin niin fiksoitunut siihen, että pienet lapset " kuuluu" hoitaa kotona, että hämmästyn joka kerta, kun kuulen jonkun tutun palanneen töihin, vaikka lapsi on vasta vajaan vuoden. :)

No ihmiset ovat erilaisia ja kokevat yksityisyytensä eri tavoin.

Olin vakipaikassa ennen hoitovapaata, mutta sanoin itseni irti.

Vierailija:

Mielestäni tämmöisestä loukkaantuva ei ole ihan sinut sen hetkisen tilanteensa kanssa.

kuitenkin vauva ja taaperoaika on niin lyhyt ja kehitysmäärä valtava, haluan jakaa lapseni kanssa kaikki uudet asiat

kun eräskin tuttava on tätä asiaa jo kolmesti kysynyt puolen vuoden aikana! Ymmärrän että kaikkien hermot eivät kotona olemista kestä ja palaavat senkin vuoksi töihin/opiskelemaan. Ei se kotiäitinä olo ole aina niin helppoa, varsinkaan kun toisella on paha uhmis ja kuopus on vielä vauva ikäinen. Ja kun mieskin paljon töissä niin pyörittää tätä arkea meikäleinen suunnilleen ihan yksikseen. Siivoukset, pyykit, lastenhoito, lähs kaikki on minun vastuullani. Mutta en kuitenkaan valita tämä aika on niin lyhyt kun lapset pieniä ovat että siitä jos jostakin haluan nauttia täysillä!





ap

Vaikka mulla onkin jo ammatti ja työkokemustakin(ei tosin vakipaikkaa odottamassa) ennen lapsia, niin kyllä on suvun täti-ihmisillä kova tarve työntää lapsia hoitoon!



Kotona olen ollut nyt 4 vuotta ja nuorempi täyttää syksyllä sen maagiset 3v. Ollaan kuitenkin tässä huomattu pikkuhiljaa olevan vauvakuumetta ilmassa, joten voi hyvinkin olla että töihinpaluu venyy vielä usealla vuodella :)

Eikö tuo ole ihan normaalia keskustelua ja mielenkiinnon osoitusta? Voithan vastata, että aiot olla kotona vielä joitakin vuosia, jos näin olet päättänyt. Sulla taitaa olla tuon asian suhteen erittäin huono itsetunto.

Ja mullakin jo ammatti ja työkokemusta on, joten sen puoleenkaan ei pitäis mikään kiire olla.



Rasittavaksi aiheen tekee se, kun jokainen kysyy samaa. KUn alkaa ihmetyttämään, eikö kukaan - edes joku - muuta juteltavaa keksi. Ja sitten toinen rasittava asia siinä on se, että todellinen vastaus sisältää sellaisia aineksia, joita en halua jakaa kaikkien kanssa. Mitäpä esimerkiksi meidän perhesuunnittelu kuuluu jollekin puolitutulle.



Mutta olen sitten yrittänyt suhtautua kysymykseen niin, että ihmiset eivät vaan ole kovin hyviä keksimään puheenaiheita, joten tää niillä sit pätkähtää päähän.

kun lähes jokainen utelee samaa asiaa! Ja jos tietävät taustani niin puhuvat koulutuksesta ja koulutuksesta ja koulutuksesta ja mua ei vois vähempää kiinnostaa!





ap

So what? Vastaan aina, että kyllä, enkä jää kysyjän motiiveja sen enempää märehtimään.



Luulen, että et ole sinut kouluttamattomuutesi kanssa ja siksi hermostut kyselyistä.

jotain täytyy alkaa tekemään mutta en ole vielä selvillä siitä mitä haluan. Opiskelu ei kiinnosta, koitettu on ja aina on kaikki jäänyt kesken kun ei ole motivaatiota.

Työni pitäisi olla itsenäistä, en osaa työskennellä ryhmässä.

Mutta asia ei ole tällä hetkellä tärkeä. teen tärkeeä " työtä" kotona lasteni kanssa. Kummastuttaa vain mikä vimma kaikilla on kysellä että mitä tulevaisuudessa? Eihän koskaan voi tietää mitä vaikka huominen tuo...



ap

No kertokaa saman tien, minkä kanssa me koulutuksen hankkineet emme ole sinut.



Jostain syystä on olemassa puheenaiheita, jotka ovat sallittuja ja turvallisia, vaikka ne joidenkin mielestä kuuluvat yksityisasioiden listalle. Raskaana olevaltahan jokainen saa kysellä vointia ja udella tarkemmin turvotukset, väsymykset, vauvan potkimiset, neuvolakäynnit ja ihan mitä vaan. Ja vauvavatsaa saa jokainen silitellä. Mutta kun kaikkien mielestä ei oo kivaa, että raskaus = yksityisyyden loppuminen.



Ja sitten pikkuvauvaa saa jokainen lääppiä ja suukottaa vaikka helmikuun pahimpaan flunssa-aikaan. Eikä sekään kaikista tunnu kivalta.



Ja sitten nää milloin palaat töihin -kyselyt, kun se ei muille kuulu. Enkä edes ymmärrä, miksi ihmeessä mun pitäisi mennä töihin, ja viedä kaksi alle 3-vuotiasta hoitoon. Mun mielestä siinä ei olis mitään järkeä. Ja silti joka toinen vastaantulija kysyy sitä!