Jos tulisi tilaisuus valita, muuttaisitko pienelle paikkakunnalle vai isolle?
Kommentit (44)
Syntyjään pieneltä paikkakunnalta. Muutin opiskeluiden jälkeen Tampereelle. Muutin takaisin kotipaikkakunnalle, kun työt loppui Tampereella. En saanut uutta työtä, eikä ollut varaa jäädä Tampereelle työmarkkinatuella tuolloin. Muutin 14 vuotta sitten takaisin tänne tuppukylään, enkä ole vieläkään 14 vuoden jälkeen sopeutunut takaisin. Koskahan se sopeutuminen tulee? Ikuisesti muistan, kun tuppukylän parvekkeelta katsoin ulos ja ajattelin, että mihin olen tullut. Tampereelta muutto oli haikeaa, kun oli juuri arjen saanut rullaamaan. Tuppukylässä sanottu, että arki on samaa kaikkialla. Joo, en ole tyhmä, mutta kuten jo täälläkin todettu, että ympäristöllä on iso vaikutus. Tunnen ulkopuolisuuden tunnetta täällä tuppukylässä. Espoo kiinnostaa. Miten tässä työllisyystilanteessa saa töitä, ja joo, on yritetty Espoosta. En tiedä mihin muutan, ehkä ulkomaille, käynyt kyllä mielessä - mitäpä tännekään jää työttömänä.
Pienen paikkakunnan parhaat puolet? No Porvoo ja sen saaristo siinä on yhdistelmä, jota ei kaupungin kiireessä saa.Ensinnäkin rauha. Kun astut Porvoon jokirantaan tai ajat Pellingin suuntaan, syke laskee automaattisesti. Ei jatkuvaa meteliä, ei ruuhkia vain meri, tuuli ja lokkien huudot.
Toiseksi luonto on oikeasti lähellä. Täällä ei tarvitse suunnitella viikon retkeä päästäkseen metsään tai kalaan. Saaristossa veneily, kalastus ja mökkielämä ovat ihan arkipäivää, ja esimerkiksi Pellinki on tunnettu perinteisestä saaristolaiselämästä.
Wikipedia
Kolmanneksi historia ja tunnelma. Porvoo on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista ja vanha kaupunki jokimaisemineen on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö. Pikkukaupungissa mennyt ja nykyinen elävät sulassa sovussa puutalot, kahvilat ja hiljaiset kadut.
Wikipedia
Neljänneksi sopiva etäisyys kaikkeen. Helsinki on vain noin 50 km päässä, joten palvelut ja työmahdollisuudet ovat kuitenkin kohtuullisen lähellä. Saat parhaat palat kahdesta maailmasta.
Wikipedia
Ja ehkä tärkeimpänä: arki tuntuu elämältä, ei suorittamiselta.
Aamukahvi terassilla, verkot mereen, pieni kauppareissu keskustaan ja päivä on jo hyvä.
Kaikki eivät tätä ymmärrä, mutta ne jotka ymmärtävät, eivät hevillä pois muuta
Asuin vajaan vuoden pienellä paikkakunnalla ja se oli vain kamala kokemus. Ei ravintoloita, ei taidenäyttelyitä, ei teatteria, ei mitään paitsi pari kaljabaaripizzakebabia. Ei enää ikinä.
Mun mielestä, Lappia ja maaseutua romantisoidaan ihan liikaa. Molemmista kokemusta enkä voisi kuvitella muuttavani.