Voiko kamomillalle olla allerginen? Vatsavaivat kamomillateen juonnin jälkeen
Olen nyt kolme eri kertaa yhdistänyt vatsavaivat illalla nautittuun kamomillateehen. Kamomillatee on ollut eri merkkistä näillä kerroilla. Ihan mitä tuolta ruokakaupasta siis saa.
Oireet: vatsa tuntuu kauttaaltaan aralta ihan alhaalta ylöspäin, ikäänkuin koko suolistossa arkuutta, on paljon ilmavaivoja ja painellessa mistä vain, tuntuu arkuutta ja epämiellyttävää tunnetta. Vatsa myös turpoaa isoksi, aivan kuin olisin niellyt jalkapallon.
Tämä oireilu kestää jopa pari päivää kamomillateen juonnin jälkeen. Ja yhdistän tämän nimenomaan kamomillaan. Muista teelaaduista ei tämmöistä tule.
Tuntuu oudolta, kun eikö kamomillan tulisi olla rauhoittava tuote? Siksihän sitä olen iltaisin kokeillut.
En ole allerginen millekään paitsi nikkelille. Niin ja härkäpavuista tulee aivan samanlaiset oireet, mutta potenssiin kymmenen, tulee vielä kovia vatsakipujakin. En voi käyttää mitään papuja enkä härkäpapuja.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa allergia sille on aika yleistä. Monet koivulle allergiset ristiallergiana oireilee kamomillastakin. Ja koivuallergisiahan on paljon. Samoin pujoallergikot. Tekoälyltä tämä, mutta tiedän muusta yhteydestäkin ja omasta kokemuksesta että pitää paikkansa: "Koivu-pujo-kamomilla -yhteys: Tutkimuksissa on havaittu, että koivun siitepölylle (Bet v 1) ja pujolle allergiset voivat reagoida ristiin kamomillan kanssa. Kamomillauutteiden on havaittu sisältävän proteiineja, jotka sitoutuvat IgE-vasta-aineisiin, joita esiintyy koivu- ja pujoallergisilla."
Mulla ei ole ikinä ollut minkäänlaista siitepölyallergiaa. Ja olen jo 47-vuotias.
ap
Minä tajusin olevani koivulle allerginen vasta päälle kuusikymppisenä. Aikaisemmin olin vain luullut, että usein toukokuussa on räkätautiaikaa. Koronan myötä tajusin, että nuha saattaakin olla koivuperäistä.
Mä join nuorena kamomillateetä sädehoitojen aikaan koska sairaalassa mua neuvottiin, että se helpottaa kurkkukipua mikä tulee sädehoidosta. Kurkku oli siis sädehoitoalueella. Toki myös varoitettiin, että sitä ei saa liikaa juoda kerralla, että ei mene vatsa sekaisin.
uppista