te eronneet pikkulasten vanhemmat

Itse olen eronnut, kun lapseni oli alle vuoden. Kohta täyttää jo 9v. Alkuun kassi kulki mukana, mutta kuravaatteet yms oli kummallakin omat. Silloin leluja oli vähän ja joitain leluja valittiin isälle mukaan.

Lapseni oli alkuun isällään joka 2.vkl, mutta välissä oli myös pidempiä jaksoja. Silloin oli vaatteet kummassakin paikassa. Minusta olisi kauhea roudaaminen, jos tarvii viikon vaatteet muuttaa aina mukana. Ja sitten se pyykkivuori mikä tulee takaisin.

Nyt kun lapsi on jo koulussa ja asumme eri paikkakunnilla, kulkee vaatteita taas mukana mitä reppuun mahtuu.



Vaatteita kuitenkin kertyy kumpaankin paikkaan pikkuhiljaa, varsinkin kun tulee joulut ja synttärit.



Kyllä se siitä varmaankin menee ihan luontevasti. Alkuun ehkä joudut vähän pakkailemaan vaihtovaatetta, ettei tarvitse heti kaikkea ostaa kahteen kertaan.

meillä ero eessä. paljon pieniä käytännön asioita mietin,,, meillä tulee vuoroviikoin- asuminen. Isä jää asumaan yhteiseen kotiin (jonka lähellä hoito ja koulu), äiti muuttaa noin 10km päähän toiselle asuinalueelle ja kuljettaa sieltä lapset hoitoon/kouluun.

Miten teette lasten vaatteitten kanssa? kassi mukana vai onko lapsilla omat vaatekaapit kummankin vanhemman luona? Jaoitteko lelutkin kun muutitte erilleen?

Onko kokemusta miten noin 5v ja 2v sopeutuu eroon?

Kiitos kaikesta vinkistä & avusta!

Myötä- ja vastamäessä. Ja noin pienet lapset. V*tuttaa nykyajan vanhempien kärsimättömyys. Ihanaa ahdistusta luvassa pienessä mielessä.

mä en kirjoittanut tähän eroon johtaneita syitä, mutta jos ne tietäisit niin enpä usko että sinäkään tällaista suhdetta jatkaisit :(

Yhdessäeloa on takana toistakymmentä vuotta, että ei ihan nuoriakaan enää olla. On vaan sattunut asioita, joita ei toiselle enää anteeksi voi antaa.

Tilanne on surkea mutta teen kaikkeni että lapsilla ois suht hyvä olla.

Mietittiin tuota vuoroviikoin talossa- asumista, mutta en usko että se on pitemmän päälle toimiva ratkaisu.

kiitos kakkonen viestistäsi!

ap

Meillä poika oli eron aikaan 4 ja rapiat. Sopeutui näennäisesti hyvin eroon pari ensimmäistä vuotta, sitten tuli ongelmat, jotka nyt onneksi näyttävät viime talven lumilta. Kyllähän tämä varmasti aaltoliikettä tulee olemaan koko loppuelämän.



Meillä on vaatteet molemmissa kodeissa, vaikka ei vuoroviikoin asutakaan, toisessa kodissa toki vähemmän. Lapsen ei tarvitse siis kuljettaa tavaroita paikasta toiseen, myöskään lelut eivät kulje vaan ne on erit isän ja äidin luona. Leluja ei jaettu eron yhteydessä, sillä isän uuteen yksiöön ei olisi muuta mahtunutkaan kuin lapsen lelut, jos tuolle linjalle oltaisiin lähdetty. Kyllä sinne tuntui niitä leluja kertyvän vauhtia uusia leluja "pilvin pimein" hyvitykseksi erosta, joten lelupulaa ei tosiaankaan isän luona ole podettu.



Yksi asia mitä tuossa teidän mietinnässä kyllä mietin, niin 2 v ja viikko viikko systeemi on kyllä tosi hurjan kuuloinen. 2-vuotias ei tahdo jaksaa pitää toista vanhempaa mielessään kuin parin vuorokauden ajan, niin tuohan on ihan hirmuisen käsittämättömän pitkä ero toisesta (ja toisestakin vanhemmasta) jos sovitte viikko-viikko-systeemin. Jos sellaiseen haluatte ehdottomasti lähteä, niin yrittäkää nyt ainakin muutamaksi ensimmäiseksi vuodeksi sopia iltatapaamisia toisten viikoille. Ja muutenkin kannattaa miettiä, että miten viikko-viikko-systeemi toimii. Keskimäärin se toimii, jos vanhemmat ovat tosi sopuisia erossaan (harvat kai ovat), asuvat ihan lähellä toisiaan, jolloin esim. kouluun kulkeminen onnistuu itsenäisesti (miten meinaat, että teillä 2 vuoden päästä vanhempi kulkee yksin luotasi kouluun, jos joudut itse ennen työaamua viemään pienemmän päiväkotiin) ja lisäksi silloin kun se sopii lapsille (mielestäni ei sovi 2-vuotiaille eikä taas välttämättä murrosikäisille, jollei vanhemmat asu suurinpiirtein naapurustossa, jolloin kaverit eivät vaihdu jne) ja ei ole mitään uusperhekuvioita mukana (ne tapaavat mutkistaa asioita, jos ei muuten, niin esim. asuinpaikka saattaa muuttua ja perheen rytmit muuttua).

Niin tuo edellinen oli siis mun kirjoittama viesti, mut silloin en päässyt kirjautumaan.



- melba -

Erotessa vanhempi lapsista oli 4-vuotias ja nuorempi 2 v. Alussa oli välitapaaminen toisen vanhemman kanssa, sillä etenkin 2-vuotias tarvitsi sitä. Myöhemmin se jätettiin pois.



Lelut jaettiin siten, että ex-mieheni asuntoon jäi suurin osa leluista, koska hänellä oli isompi asunto. Sen jälkeen kumpikin on ostanut omat lelut omiin koteihinsa.



Vaatteet ovat olleet minulla ja olen pakannut viikon vaatetarpeet aina lasten mennessä isälleen. Kassi on iso ja talvella tarvitaan kaksikin suurta kassia. Silti tahtoo aina jotain unohtua tai tulla jotain lisätarpeita... Onneksi asutaan lähellä.



VAatteet tulevat puhtaina takaisin (pieni poikkeuksia lukuunottamatta). Meille ei olisi missään tapauksessa sopinut se, että molemmissa kodeissa olisi omat vaatteet, sillä exäni ostaisi aivan liian pieniä/isoja vaatteita! Se on tuossa asiassa toivoton. Se ei todellakaan huomaisi lasten vaatteiden pienuutta, vaikka hihat olisivat kyynerpäihin asti!



Ero oli lapsille toki kova juttu, mutta oikeastaan oireilua tuli vasta pari vuotta eron jälkeen lähinnä nuoremman lapsen osalta. Kaikesta huolimatta en ole katunut, sillä olen paljon onnellisempi yksin, kuin huonossa avioliitossa. Ja lapsetkin ovat nykyään tyytyväisiä ja onnellisia. He myös haluavat ehdottomasti jatkaa vuoroasumista. Se ei kuitenkaan sovi kaikille ja nuoremmalle lapselle olisi varmati ollut parempi, jos hänellä olisi ollut ekoina vuosina vain yksi koti ja olisi tavanntu sitten isäänsä.

Voi h*lvetti näitä nykyajan aikuisia, oikeasti:



Ero oli lapsille toki kova juttu, mutta oikeastaan oireilua tuli vasta pari vuotta eron jälkeen lähinnä nuoremman lapsen osalta. Kaikesta huolimatta en ole katunut, sillä olen paljon onnellisempi yksin, kuin huonossa avioliitossa.

Vanhempani erosivat kun olin teini-iässä, siis jo n. 10v sitten mutta yhä se tekee välillä niiiiin kipeää. Ei ole päivää ettei sitä yhtään ajattelisi vaikka onkin oma elämä ja perhe. Kyllä se vaan kulkee aina mukana että miksi ne ei yrittänyt enemmän. Itse en eroaisi mistään hinnasta, mies on samalla kannalla.

Väkivalta on ainoa mielestäni todella hyvä syy lähteä, kannattaa miettiä ENNEN kuin menee naimisiin!

Vanhempani erosivat kun olin teini-iässä, siis jo n. 10v sitten mutta yhä se tekee välillä niiiiin kipeää. Ei ole päivää ettei sitä yhtään ajattelisi vaikka onkin oma elämä ja perhe. Kyllä se vaan kulkee aina mukana että miksi ne ei yrittänyt enemmän. Itse en eroaisi mistään hinnasta, mies on samalla kannalla.

Väkivalta on ainoa mielestäni todella hyvä syy lähteä, kannattaa miettiä ENNEN kuin menee naimisiin!

mutta odotin sitä päivää monta vuotta!! Oli se vaan hirveää aikaa.. Koulu kärsi ja opettajat ottivat yhteyttä ja minä yritin olla vahva ja "aikuinen" meidän perheessä.. Olin niiiiin onnellinen erosta ja meillä oli käytäntö 2viikkoa ja 2viikkoa. Olisi ollut kauheaa olla isästä erossa, isin tyttö kun olen..



Nyt vanhempani ovat uusissa naimisissa ja onnellisia. Ihanaa!! Toivonkin omille vanhemmille onnellisen elämän. Nyt kun katsoo isää ja äitiä niin ne eivät missään nimessä sovi toisilleen...

ihan asian vierestä teille jotk voivottelette miten kaameaa on kun omat vanhemmat on eronneet



- mistä tiedätte ettei vanhempanne ole yrittäneet tarpeeksi??? JA teidän tehtävänne arvioida sitä?



Olkaapa kuulkaa onnellisia että teillä on yleensäkin ne vanhemmat, vaikka erossakin, kunhan saatte nähdä niitä molempia! Itse menetin äitini 10-vuotiaana ja muistan miten kateellinen olin luokkakaverille kun se sentään sai nähdä isäänsä joka toinen viikonloppu ja minä en ikinä ikinä ikinä vaikka kuinka olisin sitä pyytänyt ja toivonut.

mutta luulen että MONESSA tapauksessa lapset kärsivät TODELLA PALJON vanhempien riidoista (saati väkivallasta) jne. ja itse en olisi halunnut ainakaan erota (missään tapauksessa!), mutta mies oli masentunut ja ahdistunut (kuten kaikissa pidemmissä suhteissaan on ollut), ja hänen ongelmansa kävivät HÄNELLE ylivoimaisiksi. hän lähti. en voinut tehdä mitään. enempää (pariterapiat ja kaikki oli jo kokeiltu).

nyt suren tyttäreni - ja itseni - puolesta.

mutta elämä jatkuu.



meillä isin luo pakataan aina vaatteet mukaan. lelut on omat siellä ja muutama lempparilelu otetaan mukaan tarvittaessa.

lapsesta tuntuu siltä, että on isän koti ja äidin koti, mutta hänellä ei ollenkaan kotia!

Missä lapsen etu?!?!? Aikuisten täytyy osata joustaa ja luopua, täytyy ajatella lapsen parasta.

Rehellisesti: miltä sinusta tuntuisi vaihtaa kotia viikon välein???



Ongelmia edessa....



T:Psyk. sh

Mietittiin tuota vuoroviikoin talossa- asumista, mutta en usko että se on pitemmän päälle toimiva ratkaisu.

kiitos kakkonen viestistäsi!

ap

[/quote]

ei näköjään äkynyt lainauksena

kun erotessakin pitäisi ajatella ennenkaikkea LAPSEN ETUA, ei omaa mukavuutta!!!

vuoroviikoin asuminen on asiantuntijoidenkin mielestä lapselle todella huono ratkaisu.

ja muuten äidillä...Aivan varmasti lapsi silloin tiedostaa, missä on hänen kotinsa. Älkää olko itsekkäitä ja ajatelko vaan omaa ikäväänne! Toisaalta, minä en ole kokenut eroa:)