Mies viihtyy asuinpaikkakunnalla, minä en

Muutimme reilu neljä vuotta sitten uudelle asuinpaikkakunnalle miehen työn perässä, joka on 600 km sieltä missä aiemmin asuimme. Minua ahdisti muutto alusta asti, mutta päätin että lähden kuitenkin avoimin mielin ja yritän sopeutua uuteen ympäristöön. Vuosien varrella mieli on vaihdellut jonkin verran, välillä olen kai viihtynytkin ihan hyvin, mutta koko ajan jossain takaraivossa on ollut tunne, että täällä ei ole koti ja kuin elämä olisi vähän jossain välitilassa. 

Mies on asettunut kuitenkin todella hyvin, löytänyt itselleen läheisen kaveriporukan ja harrasteporukan. Minä olen yrittänyt samaa, mutta kaipaan silti vaan ystäviäni ja vanhaa asuinkaupunkia - tai oikeastaan vaan sitä, että ei olisi koko ajan sellainen outo juureton tunne. 
Meille on tulossa myös vauva kesällä ja olo on jotenkin tosi yksinäinen. Mies ei ymmärrä miksi en viihdy täällä, ja toisaalta kannustaa vaan lisää hakeutumaan esim. uusiin harrastuksiin jos vaikka uusien ystävien avulla löytyisi side tähän paikkaan.

Mitä tässä voi tehdä? Tuntuu pahalta yrittää repiä miestä ulos täältä kun hän viihtyy aivan erinomaisesti ja on hitsautunut omaan yhteisöönsä. Samaan aikaan itse kuitenkin huomaan, että olen jotenkin ahdistunut ja surullinen koko ajan, ja etenkin pelottaa, millaista vauvan kanssa tulee olemaan kun tukiverkot on kaukana ja olo on jo nyt yksinäinen.