Mestari jatkaa puhemiehenä 116 äänellä
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Ketä muita oli ehdolla?
IL:
"Äänestystulos oli tällä kertaa selvä: 105 ääntä Halla-aholle. Hän sai enemmän ääniä kuin vuosi sitten, jolloin kyllä-ääniä tuli vain 91.
Puhemiehen täytyy saada yli puolet annetuista äänistä, tyhjiä ja poissaolevia ei lasketa. Kansanedustajia on yhteensä 200, mutta kaikkien ei tarvitse olla paikalla.
Samassa vaalissa Juho Eerola (ps) sai 24 ääntä ja Sakari Puisto kaksi ääntä. Myös muutamat muut edustajat saivat yksittäisiä ääniä: Timo Heinonen (kok), Arja Juvonen (ps), Anna Kontula (vas), Sheikki Laakso (ps), Antti Lindtman (sd), Anne Rintamäki (ps) ja Villle Vähämäki (ps). Lisäksi annettiin 31 tyhjää äänestyslippua. Yksi äänestyslippu hylättiin puutteellisen tai väärän nimen tai vaalisäännön 5. pykälän kanssa ristiriitainen merkintä."
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoitti Donald Trumpin olevan parasta, mitä Yhdysvalloille ja länsimaailmalle on tapahtunut pitkään aikaan.
PS=pedofiilien suojelijat?
Halla-aho on juuri se paras henkilö tuohon tehtävään.
Surullista, että tunnettu äärioikeistolainen propagandisti saa toimia Suomen eduskunnan puhemiehenä ja tuhota instituution arvovallan.
116 ääntä, eli tukea tuli siis myös oppositiosta. Pelottava suuntaus normalisoida ihmisvihamielisyys.
Saa vähemmän vahinkoa aikaiseksi puhemiehenä. Mieluiten poistaisin koko eduskunnasta mutta ehkä sittenkin parempi näin. Ymmärtäisi vain pysyä poissa päivän politiikasta kuten puhemiehen pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että tunnettu äärioikeistolainen propagandisti saa toimia Suomen eduskunnan puhemiehenä ja tuhota instituution arvovallan.
116 ääntä, eli tukea tuli siis myös oppositiosta. Pelottava suuntaus normalisoida ihmisvihamielisyys.
Älä demonisoi, vassu! Jussi on hoitanut tehtävänsä erinomaisesti
Tehtävän vaatimalla arvokkuudella.
Taitaa olla viimeinen puhemies persuista. No mutta sehän on ihan hyvä asia. Puolet persuista tipahtaa seuraavasta eduskunnasta joten se taas tietää rauhallisempia kokouksia.

Totuus: ei ole.
Eikö ketään muuta löytynyt? Tuo on kuvottava ihminen ja täysin ihmisvihamielinen. Sentään myönsi vihdoin julkisesti olevansa autisti. Tosin kaikki muut paitsi Petteri tiesivät tuon jo.
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoitti Donald Trumpin olevan parasta, mitä Yhdysvalloille ja länsimaailmalle on tapahtunut pitkään aikaan.
PS=pedofiilien suojelijat?
Vihervassarit haluaa rajan auki. = rssä on parasta mitä maailmaan on luotu.
Vasemmistoliiton edustajat järjestävät Rajat auki -kulkueen Venäjän ...
27.7.2025 Lappeenrannassa järjestetään elokuussa Rajat auki -niminen kulkue, jonka vaatimuksena on Suomen itärajan avaaminen samaan aikaan
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla viimeinen puhemies persuista. No mutta sehän on ihan hyvä asia. Puolet persuista tipahtaa seuraavasta eduskunnasta joten se taas tietää rauhallisempia kokouksia.
Tytti ja Sofia siellä möykkää.
Helsingissä on tänäänkin kova pakkanen. Silti useampikin naiskansanedustaja, lähinnä av-mammaosasto saapui tänään eduskunnan istuntoon kesämekkoa muistuttavassa lyhythihaisessa asussa.
Vierailija kirjoitti:
*klunks*
Kuuluu 'plups' kun viherh i n t i n muna luiskahtaa ulos ahterista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että tunnettu äärioikeistolainen propagandisti saa toimia Suomen eduskunnan puhemiehenä ja tuhota instituution arvovallan.
116 ääntä, eli tukea tuli siis myös oppositiosta. Pelottava suuntaus normalisoida ihmisvihamielisyys.
Älä demonisoi, vassu! Jussi on hoitanut tehtävänsä erinomaisesti
Tehtävän vaatimalla arvokkuudella.
Totuus: ei ole.
Onpas sata kertaa !
Persujen setämiesedustajat äänestivät varapuhemieheksi kohussa ryvettyneitä SDP:n setämiehiä.
Olisipa joku muu valittu puhemieheksi.
Ketä muita oli ehdolla?